Rv. 18 (17+0)

En ole vielä jostain syystä raaskinut hankkia raskausvaatteita. Käytän siis tällä hetkellä ihan samoja vaatteita kun ennenkin - tosin t-paidat tahtovat välillä liukua napapaidoiksi...

Tänään aamulla päätin että nyt aion kyllä hankkia muutaman äitiysvaatteen. Tuskailin nimittäin housujen kanssa. Tuntui että vaikka miten yritin asetella niitä, vatsan yli ja ali, niin ne ei vain tuntunut hyviltä - eikä peilikuvakaan ollut mielestäni imarteleva.

Peilikuvasta puheen ollen, niin olette varmaan kuulleet että puhutaan poika- ja tyttövatsoista. Poika vatsa on sellainen suippo, eteenpäin suuntautuva vatsa, ja tyttöä odottavan vatsa tahtoo levitä sivuille. Tämän aamuisen peilikuvan jälkeen suuntasin valokuva-albumille, halusin nähdä oliko vatsani tämän näköinen esikoista odottaessani. Eikä se kuulkas ollut!

Pikkumiehen kanssa vatsani oli nätisti pullahtaneena eteenpäin - ihan loppumetreille asti. Synnärille mennessä ei takaapäin edes huomannut että olen raskaana. Nyt tuntuu että jo tässä vaiheessa sivuille on tullut lisäsenttejä. Mitä mieltä te olette, onko tämä poika- vai tyttövatsa?

On miten on, raskausvaatteet varmasti helpottaa "oloa" tuon asian suhteen :)

Fiilikset on hyvät. Raskausoireet ovat helittäneet huomattavasti viime kirjoituksesta ja olo onkin meilkein jo "normaali". Iltapahoinvointi voi joskus iskeä kuin salama kirkkaalta taivaalta, mutta verratessa nyky oloa muutama viikko takaperin niin kyllä täällä on aivan eri ihminen! Nyt voi jo nauttia tästä raskaudesta ja oikeasti tarkoittaakin sitä ;D

-Matilda

Hakusana: Matildan raskaus, raskaus, rv, rv 18

Nää helvatan äitiryhmät

Niinhän siinä vaan kävi, että mun kirjoitukset tuntuu lähinnä käsittelevän raskautta/äitiyttä tai muuten vaan äiti-ihmisiin liittyviä asioita. Minkäs teet, tämä asia nyt sattumoisin on minun elämässä ainoa edes vähän kiinnostava asia 😃 Ja tämä kirjoitus on sellainen joka on saatava kirjoitettua pois mielestä, niin kovasti alkoi eilen korvien välissä kiehumaan.

Kuulun facebookissa erääseen suureen äitiryhmään. Ryhmän tarkoitus on ymmärtääkseni vaihtaa kokemuksia, jakaa vinkkejä tai muuten vaan antaa tukea toinen toiselle. Ja nimenomaan näin asian pitäisi ymmärtääkseni olla, todellisuus on välillä jotain ihan muuta.

Palataanpa sen verran vielä juurille, että mun mielestä äiti-ihmiset on ihan oma lajikkeensa, joka voisi puolestani kuolla vaikka sukupuuttoon. Nämä on näitä jotka ovat syyttävällä sormella osoittamassa JOKA IKISTÄ joka tekee asiat toisin kuin he omana täydellisinä itsenään tekevät.

Samaan aikaan kuin naiset nousevat barrikaadeille huudellen tasavertaisuuden peräään (ja jotkut siinä ohimiennen vielä mainitsevat kuinka kamalia miehet osaavat sanoineen olla), olemme me naiset toistemme pahimpia vihollisia ja tuomitsijoita. Jotta aitoa muutosta voidaan saada aikaan, pitää meidän naisten (ja äitien) pitää yhtä eikä lytätä toinen toistamme - vain tällä tavalla muutosta voidaan saada aikaan.

Mutta tosiaan, palataakseni tämän kirjoituksen alkuperäiseen ideaan.. Tässä ryhmässä kirjoitti eräs tuleva äiti omista peloistaan ja tuntemuksistaan avoimesti toivoen vertaistukea, häntä huoletti haluaako hän sittenkään tosiaan lasta vaikka suunniteltu olikin (voin kertoa, että samoja ajatuksia kävi täälläkin mielessä vaikka todellisuudessa tiesin vain hormoonien puhuvan) mutta mitä hän saakaan osakseen? Ihan KAMALIA kommentteja siitä, millainen hän on ihmisenä ja äitinä (otetaan nyt huomioon, että ryhmässä on n. 8000 henkilöä, rohkenen epäillä, ettei kovin moni tätä tyttöä oikeasti tunne). Kyllä, aikuiset naiset kirjoittivat seuraavalla tyylillä:

"no jos et ole varma haluatko lapsia, olisit vittu pitänyt jalkas kiinni"

Siis ihan oikeasti, voitteko kuvitella? Ravasin ympäri kämppää kun teki mieli ravistaa jokaista yhtälailla idioottia suustaan päästävää naista oikein kovaa. Mitä helvettiä siellä korvien välissä liikkuu kun kokee oikeudekseen tuollaista sanoa toiselle ihmiselle, vai liikkuuko yhtään mitään. 

Jokainen voi omalla kohdallaan muistella sitä tunteiden vuoristorataa mitä on käynyt läpi raskauden aikana, olisitko omalle kohdallesi toivonut tällaisia kommentteja? Itse kun tosiaan ajattelen tällaisten ryhmien olevan vertaistukea, en lynkkaamista, varten. Hormoonimyrskyt kuuluu raskauteen kyllä, mutta se ei anna kenellekään oikeutta laukoa suustaan mitä sylki suuhun tuo. 

Ugh, olen puhunut.

- Yks todella ärsyyntynyt Emilia  

Kesäkuntoon 2017

Tai oikeastaan kesäkuntoon 2018, koska: Tänään alko pihatyöt!

- Minun kroppa nyt ei tiedä edes mitä kesäkunto tarkoittaa. Ehkä sitten joskus, valoisassa tulevaisuudessa tutustutan sen tuohon käsitteeseen.

Mutta asiaan.

Pihalla oli yli 30 kasaa maata joka odotti levittämistä. Markon isä toi kaivinkoneensa eilen meille ja tänään hän sitten laittoi kauhan heilumaan. Marko merkkasi linjalangalla mihin haluamme nurmikon, ja voin kertoa että on muuten aika hervottoman iso alue… en tiedä onko meillä hieman liian kunnianhimoinen suunnitelma. Mutta mutta. Kyllä se siitä :D 

Alku lähti hyvin käyntiin ja saimme isot kivet siirrettyä, kannot pois ja jonkun verran maata levitettyä. Voin kertoa että fafa on tällä hetkellä meidän pojan ykköstyyppi. Oli pikkumiehen silmät niin pyöreät kun hän sai istua kaivinkoneessa ja auttaa fafaa levittämään maata. Sydän hymyili sitä katsoessa :)

Ei päivä kuitenkaan sujunut ihan mutkitta. Kaivinkoneen kauha tipahti ja se hidasti hieman asioita. Nuo miehet kuitenkin hoitivat homman ja työt eivät kuitenkaan pysähtyneet kokonaan.

Oli muuten mielenkiintoinen päivä tuon sään kannalta. Aamupäivällä otimme kahvittelut ulkona auringon paisteessa ja muutama tunti myöhemmin satoi lunta. Siinä välissä oli ehtinyt sataa vettä ja jopa rakeita. Huominen on ’töiden’ kannalta huilipäivä, ja me perheen kaksijalkaiset suuntaamme kohti Turkua - siellä on mukava päivä luvassa ristiäisten merkeissä. Koirat puolestaan nauttivat kun mummo tulee kylään, uskon että yksi jos toinen herkku eksyy heille ;)

Nyt poika nukkuu ja sauna on lämpiämässä - ainiin - sauna on muuten käyttövalmis! On muuten aika ihanaa kun vihdoin ja viimein pääsemme hikoilemaan omaan hikimajaan.

Saunan päälle ajattelimme sitten vetäistä pari lehtipihviä salatin kera, eli tosiaan, tervemenoa vaan kesäkunto.

Mukavaa iltaa kaikille !

-Matilda

Hakusana: pihatyöt, rakennusprojekti, piha, talo

Tyttö VS Poika

Teksti on kirjoitettu tarkoituksella kärjistäen ja sarkasmia käyttäen, ei vedetä hernepalkoja nenään jooko :)

Ajatuksia siitä, kumman lajin edustaja mahassa kasvaa, on varmasti jokaisella odottajalla. Niin myös minulla.

Siitä asti kun tein positiivisen testin, olin varma, että pallit mun sisällä kasvaa. Pienessä mielessä ei käynyt, että voisi olla tyttö. Ja vaikka tällaista ei saisi ääneen sanoa, en kyllä ymmärrä miksi, niin toivoin myös poikaa. On sanomattakin selvää, että tärkeintä on hulivilin terveys, mutta mielestäni on naurettavaa, ettei odottava äiti saisi ääneen sanoa toivooko poikaa vai tyttöä.

Miksi sitten poika? Eikö naisten "kuuluisi" haluta tyttöjä, pieniä prinsessoja? Minäpä kerron miksi.

Pojalle on olemassa niin paljon makeempia ja tyylikkäämpiä vaatteita (joo, materialisti). Tytöt pitäisi tarjonnan perusteella pukea johonkin saatanan röyhelöihin ja muutenkin niin ällösöpöön etten kestä.

Sininen on kivempi väri kuin vaaleanpunainen. Ja kyllä,  mun mielestä on olemassa tyttö- ja poikavärejä. Eihän noista vastasyntyneistä muuten erota, kumpi se on - kaikki ne on saman näköisiä.

Muiden ihmisten reaktio siihen, jos taapero satuttaa itsensä. Jos kyseessä on poika, tälle sanotaan vaan "ylös siitä", mutta jos tyttö kaatuu sitä ollaan heti paapomassa "ei kai sattunut". Itse en aio tyttöä tällä tavalla kyllä paapoa, mutta muiden ihmisten reaktiolle en mitään voi. Tyttöjen ajatellaan särkyvän helpommin kuin pojat.

Tyttö- ja poikalelut... Tällaisiakin on, mutta itse kakarana leikin sekä barbeilla että prätkähiiren hahmoilla. Olin huikea Prätkähiiret ja Turtles fani. Meiltä tulee löytymään autoja ja nukkeja.

Jos sitten kelataan aikaa eteenpäin ja mietitään teini-ikää ja ensimmäisiä tyttö-/poikaystäviä. Ajattelen sen niin, että pojasta on helpompi kasvattaa vastuuta kantava nuorimies kuin tytöstä itseään kunnioittava itsevarma naisenalku. Kuinka kasvatuksella voisi varmistaa, tai antaa edes parhaimmat edellytykset sille, ettei toinen satuta itseään (tai ketään toista) pahasti? Tämä aihe on sellainen mihin palaan myöhemmin ja avaan ajatuksia hieman lisää.

Listaa voisi jatkaa pitkällekin mutta jätän tämän nyt tähän.

Ja sitten suuri kysymys, kumpi meille olisi näillä näkymin tulossa? No tyttöä ne lupaili enkä voisi olla onnellisempi ♡

Rakenneultra meillä on 12.5. ja katsotaan pitääkö Femedan Brunon antama tyttölupaus vielä kutinsa. P on alusta asti ollut sitä mieltä, että tyttö sieltä tulee, minä kun olen ollut pojasta varma. Tosin sanoin jo Paavolle, etten usko "häviööni" tässä asiassa kun vasta sitten, kun Sepeli syntyy. Tosin pystyn jo näkemään kuinka P saa yhden tytön lisää hemmoteltavaksi <3

Ja päivän kuva RV 19 (18+0)

 

- Emilia

Grillikausi avattu!

Eilinen vietettiin porukalla Matildan ja Markon luona. Ollaan molemmat Matildan kanssa raskaushimoissamme vinkuneet grilliruuan perään ja eilen oli THE päivä - eilen sitä saatiin ja paljon.

Matilda ja Marko olivat käyneet kaupassa ostelemassa syötävää ja niin käytiin mekin Paavon kanssa. Ruokaa oli loppupeleissä pienelle armeijalle, mutta hyvin saatiin neljän (no, Lihapulla oli toki myös mukana, eli viiden) hengen voimin kaikki syötyä. Voisi luulla, että grilliruokakiintiö on hetkeksi täytetty, mutta voisin syödä jo tänään lisää 😀

Pojat saivat grillikauden avajaisten kunniaksi juoda olutta, me Matildan kanssa tyydyttiin alkoholittomiin siidereihin. Matildaa tämä tuskin hetkauttaa mutta minulle nämä alkohlittomat ovat aivan uusi kokemus. Heitän aina vitsillä etten minä maun takia juo vaan sellaisen mukavan pöhnän toivossa, eilen kyllä totesin että tämähän pitää täysin paikkansa. Jäi siideri puoliksi juomatta (this happens never kun on kyse alkoholillisista 😀) vaikka se ihan hyvää olikin.

Grillaushommat saa 5/5 mahdollisesta tähdestä - niin hyvää se oli. 

LISÄÄ GRILLIRUOKAA KANSALLE!

En saa kuvaa käännettyä :D Sattumoisin oltiin matchy matchy ja pakkohan se oli ikuistaa.

- Emilia

 

Metsämörrit

Vietimme aamun sisällä leikin merkeissä ja päätimme lähteä aamupäivällä metsäretkelle. Väsäsimme toastit ja lämmitimme kaakota mukaan. Pikkumies halusi leikkiä vähän aikaa pihalla ennenkuin suuntasimme kohti ryteikköä.

Pari tuntia siinä vierähti. Koirat kirmasivat kuin viimeistä päivää ja me nautimme meidän metsäseikkailuista. Pikkunen oli niin väsä että meinasi simahtaa loppumetreillä Markon syliin. Hän nukkui sitten päikkärit retken jälkeen ja me saimme vähän yhteistä aikaa Markon kanssa. Kaikin puolin oikein mukava päivä.

Glad påsk till alla!

-Matilda

Matildan alkuraskaus

Plussauksen jälkeen raskaus eteni aikalailla samalla tavalla kuin esikoisen kanssa. Pikkumiehen kanssa rintani olivat todella arat jo ennen plussausta, mutta sitä ei nyt tässä raskaudessa ole ilmennyt. Sanoinkin perheelleni että imetyksen jälkeen rinnoistani on muuttunut psykopaattejä. Ovat tunteettomia läpysköja vain.

Mutta tosiaan. Muuten samalla kaavalla mentiin viikolle 7 asti. Ei muita raskausoireita kuin v-ä-s-y-m-y-s. Siis voi että... tuntui kuin kaikki raskausoireet olivat muuntautuneet pelkäksi väsymykseksi. Olin koko ajan väsynyt. Nukahdin monesti istualtaan, töissä pilkkasin koneen äärellä ja silmät olivat puoliksi kiinni koko ajan.. tai siltä ainakin tuntui. Muutaman kerran olin nukahtaa kävellessäni... miten se on edes mahdollista "torkahtaa" kävelyn aikana? Asiaa ei tietenkään auttanut sekään että pikkumiehellä oli juuri kulmahampaat puskemassa läpi. Haha, voitte vain miettiä minkälainen zombie-olo niiden öiden jälkeen oli.

Parin kuukauden jälkeen nousi esiin toinen oire, se pahamaineinen pahoinvointi. Olihan minulla esikoisen kanssa myös sellaisia äklötyksiä jos ei ollut syönyt pariin tuntiin. Mutta tässä raskaudessa se pahoinvointi ei lähtenyt vaikka söi. Oikeastaan se pahoinvointi ei lähtenyt pois missään vaiheessa. Minulla oli koko ajan sellainen pienoinen paha olo. Kokeilin jopa pahoinvointirannekkeita mutta ei ne minun tapauksessani auttanut yhtään. En halunnut syödä mitään koska kaikki äklötti ja jos sain jonkun himon johonkin niin sitä oli pakko saada heti, koska ei tiennyt kauan sitäkään pystyisi syömään ennenkuin äklötys iskisi senkin kohdalle. Hyvin erilaista kuin pikkumiehen kanssa! Joten tässä raskaudessa olen viettänyt aika paljon aikaa vessan lattialla. Pikkumies on jopa nimennyt yhden pinkin sangon till "Mammas burk". Tämä sanko oli aina mukana mihin sitten meninkään...

Sitten viikoilla 9-14 minulla oli myös järkyttäviä päänsärkyjä! Päänsärky oli mukana 24/7, mutta joka päivä klo. 10-11 aikaan niin se iski niin kova että lamaannuin täysin ja kyynelet valuivat. Tuntui että pää räjähtää ja mikään ei auttanu... Nyt onneksi näitä päänsärkyjä ei ole ollut... Se oli kyllä aivan hirveetä.

Hormoonit taas sillai yleisellä tasolla herkistivät minua. Ikävöin jatkuvasti perhettäni jos en ollut heidän kanssaan ja silmät kostuivat kun ajattelin esimerkiksi jotakin mitä pikkumies oli tehnyt tai sanonut.
Valehtelisin jos sanoisin että tämä oli ainut asia mihin hormonit vaikuttivat. Kyllä minun pinnanikin lyheni, varsinkin Markon kanssa. Mutta jonkun ärhäkän kommentin jälkeen tarvitsin hetken omaa aikaa jonka jälkeen seurasi halailua ja pusuttelua. Useimmiten ainakin. Jos nyt oli jokin järkevä syy ärähtää niin en minä nyt silloin mennyt hempeilemään jälkikäteen. Ofcourse.

Onnellisuus oli, ja on, tietenkin huipussaan, mutta kun väsymys ja pahoinvointi oli mitä se oli ja piti jaksaa painaa päivän läpi sekä olla läsnä oleva vanhempi esikoiselle, niin sellaista suljettua vauvakuplaa ei ollut. Tiesin jo toista lasta yrittäessämme että alkuraskaus tulee olemaan rankka. Pikkumiehen kanssa pystyin työpäivän jälkeen nukkumaan pari tuntia ja vetäämään 10 tunnin hyvät yöunet päälle. Tiesin että sitä mahdollisuutta ei seuraavan kanssa tule olemaan. Joten se oli tietoinen valinta, mutta tiesimme mitä haluamme, ja tiedostimme molemmat että se on kuitenkin lyhyt jakso.

Nyt jo tuntuu että jokin pieni heijastus näkyy siellä tunnelin päässä. Ei valoa vielä, mutta tuntuu että tämä olo on nyt menossa oikeeseen suuntaan ainakin :) jeij!

15+1

-Matilda

Emilian ihana (kamala) alkuraskaus

Kirjoitan tätä postausta ollessani Rv 9 (8+0) joten yritän ajatella, miltä minusta tuntuu muutamien viikkojen päästä ja kirjoittaa sen mukaan. Ainakin toivon, että kaikki tuntemukset olisivat tasaantuneet 😀😅

Jos kysyit minulta alkuraskauden aikana "miltä nyt tuntuu" niin vastasin poikkeuksetta "tää on ihan perseestä".

Vaikka olen onnellinen kasvavasta vaavista, oli alku jotain kamalaa. Monella sivustolla luki, että alkuraskauden oireita ovat muun muassa: pahoinvointi, ummetus, pissataa useammin, kipeät rinnat, väsymys... Sain tuosta litaniasta viisi viidestä. Lisäksi se jäätävä turvotus mikä oli, siis ihan uskomatonta. Jouduin siirtymään äitiysfarkkuihin jo rv 8 turvonneen vatsan takia (tätä ennen käytin pelkästään sukkahousuja ja hameita, sukkahousut eivät vaan pysyneet ylhäällä enää)!

Minusta tuli myös ihan vainukoira. Haistoin mitä vaan, jos P oli käynyt veljellänsä ja juonut puoli kaljaa, haistoin sen ennen kuin ehdin istua autoon. Töissä meinasin oksentaa kun kävelin ruokaloiden ohi.

Minun mielialavaihtelut eivät myöskään olleet (ole edelleen :)) mikään leikin asia. Meilialat heitti rakkaudesta vihaan minuutin sisällä, sitten itkettiin ja sitten taas vitutti. Pnäistä eniten kärsi, hienosti ne kestikin, vaikka sääliksi sitä käy. Toisaalta, hän on osasyyllinen tähän kaikkeen joten kärsiköön.

Alkuraskaudessa (ennen varhaisultraa varsinkaan) en kokenut sitä paljon puhuttua "vauvakuplaa" ja onnellisuutta tilanteesta. En tiedä johtuuko se pessimististä sisälläni vai mistä, mutten osannut oikein kuvitella lapsen kasvavan sisälläni ennen kuin näin pienen sydämen lyövän. En kyllä sitä heti silloinkaan sisäistänyt. Olin jotenkin varautunut siihen, ettei sieltä sydänääniä löydykään, että tuulimuna olisi kyseessä. No, kuulettehan te, pessimisti täällä hei. Onneksi kaikki oli kuitenkin hyvin ja Seppo-Sebastian (työnimi, puhekielessä pelkkä Seppo) sieltä löytyi. ♡

Pienet uutiset

Ajattelimme rikkoa meidän blogihiljaisuuden pienillä uutisilla. Oikeastaan pienoisilla uutisilla - kirjaimellisesti.

Sen ihmeellisemmin kiertelemättä: MEILLE TULEE VAUVA!

- Kyllä, meille molemmille :)


Emilialla on tänään raskausviikkoja 16+2 ja Matildalla 14+4. Tämä uutinen selittää myös osittain meidän blogin hiljentymisen. Kirjoittelemme jossain vaiheessa tänne blogiin miten meidän alkuraskaudet on mennyt ja siitä voitte päätellä sitten miksi tekstin tuotto on ollut niin vähäistä.

Vaikka alkuraskautemme ei ole ollut kuin elokuvissa, niin olemme kovin onnellisia ja kiitollisia molemmat. Ihanaa jakaa tämä lihomismatka oman siskonsa kanssa!

- Emilia ja Matilda -

Hakusanat: Raskaus, Emilian raskaus, Matildan raskaus, Uutinen, Vauva