28 heinäkuuta 2017

Vetoketjulliset lastenkengät - never again


Se tuntui hyvältä idealta - vetoketjulliset kengät - sehän on nopeaa ja kätevää. Lapsi pystyy itsekkin helposti saamaan kengät päälle ja pois. Samalla ne on makeen näköiset ja hieman erilaiset kuin ne ns. normi lastenkengät. 

Eihän noista ole mitään pahaa sanottavaa.

Ja eipä aluksi ollutkaan. Ne toimi vallanmainiosti - ...ekat kaksi kertaa. Tämän jälkeen vetoketjut sanoivat itsensä irti ja sitten oltiinkin näpit haavoilla ja hermot kireellä. 

Kun lapsi möyrii hiekassa niin tietenkin ne hiekkajyvät menevät kaikkiin mahdollisiin paikkoihin. Myös vetoketjuihin. Joten nykyään nuo vetskarit ei liiku mihinkään ja kenkää käytetään ainoastaan trampakenkinä - eli kun siirrytään sisältä trampoliinille. Onhan sinne kenkään helppo sujauttaa jalka kun ne ovat aivan lötköt, mutta yhtä helposti ne valahtavat pois jalasta. Puhumattakaan kuinka surkea tuki tuo kenkä on tämänhetkisessä muodossaan nilkalle...

Joten me turvauduimme sitten aivan perinteisiin tarrakenkiin. Perus siistin näköiset, mutta ennenkaikkea toimivat




Antavat hyvin tukea nilkalle, ja pääsepä niistä päänsisäisitä hermoromahduksista eroon kun ei tarvitse painia noiden pirkuleen vetoketjujen kanssa. Joten jos olet hankkimassa taaperolle kenkiä, meidän perhe ei ainakaan suosittele vetoketjullisia vaihtoehtoja. Voihan se toki olla että jollain muulla on positiivisia kokemuksia näistä, mutta kaikilla tuon tyyppisillä kengillä on kyllä ikuinen porttikielto meidän huusholliin! Never again. 

-Matilda




24 heinäkuuta 2017

Sateinen maanantai ei menoa haittaa


Tihkusade ei meitä haitannut. Lähdimme reilun tunnin mittaiselle lenkille koko perheen voimin. Pikkumies on aivan rakastunut hänen potkupyöräänsä. Sillä ajellaan päivittäin sisällä ja ulkona, ja melkein yölläki meidän poju meinaa nousta satulalle. Sen huomaa kyllä että hän on sillä potkutellut menemään, kehitys on ollut huimaa ja hän jaksoi ajella koko lenkin. Loppusuoralla hän kuitenkin halusi taluttaa koiria joten isä sai sitten kantaa pyörää loppumetrit. Meidän koirakuiskaaja...

Pojalla oli pyöräillessä niin kova vauhti päällä että jouduin hölkkäilemään vieressä. Hölkkääminen ei ole niin sulavaa tämän pallomahan kanssa ja kun ei ole tullut kunnolla treenattua vähän aikaan niin keho kyllä reagoi. Juoksun aikana tuli muutamia harjoitussuppareita ja painetta alaspäin. Onhan hölkkääminen aina eri kun vaikkapa reipas kävelylenkki. Harjoitussupparit ja paine alaspäin ei nyt sinänsä haittaa, mutta taidan nyt tästä eteenpäin pitäytyä reippaissa kävelyissä juoksun sijaan. En halua liikaa provosoida kehoa... kyllä tuo tyttö nyt saisi pysyä vatsassa niin kauan kuin vain mahdollista. 




Iltapäivällä samat kelit jatkui ja sisällä nököttäminen ei oikein innostanut. Marko lähti töihin joten minä ja pikkumies suuntasimme sitten metsään poimimaan mustikoita. Koirat saivat tällä reissulla jäädä sisälle. Viime kesänä nimittäin he tulivat napsimaan kaikki isoimmat ja parhaat mustikat suoraan puskasta, samalla tavalla kun he söivät kaikki kasvattamani herneetkin suoraan kasvista. Ihmettelin silloin että miksi niitä herneitä ei tule muutamaa hassua enempää. Sain sitten Eddyn kerran kiinni itse teosta. Eihän sitä vihastunut koska se näky oli vain jotakin niin suloista... opinpahan vain että seuraavan kerran nostan ruukun korkeammalle.

Ja muutenkin olisi ollut kyllä aikamoinen selvitymisreissu minulle jos matkassa olisi ollut kaksi ekstraa mustikkavarasta. Minullahan oli jo kädet täynnä tämän yhden karvattoman lurjuksen kanssa. Meillä oli molemmilla omat kupit (pikkumiehen tosin pysyi aikalailla tyhjänä koko reissun) mutta minun kuppi oli merkitty. Se tyhjeni samaa vauhtia kuin onnistuin sitä täyttämään. Jos jätin sen edes hetkeksi valvomatta siellä oli pikkuinen käsi kaapimassa nyrkeittäin mustikoita omaan suuhunsa. 

Jos hän jäi jonnekin puskaan istumaan ja syömään mustikoita hetkeksi, niin uskalsin laittaa kuppini maahan sillä välin kun poimin marjoja. Ei kestänyt kauan kun rupesi kuulumaan rapinaa ja puskien läpi kömpi poika jolla oli viekas ilme kasvoilla ja joka naureskellen sanoi "Nappa mammas blåbär!". Ajattelin että tällainen olo luolamiehillä varmaan oli kun suojelivat saalistaan. Koko ajan piti vilkuilla olan yli ja olla valmis väistöliikkeisiin...

Voi toki olla että hieman vahingossa innostin häntä jatkamaan tätä mamman mustikoiden varastelua :D mutta minkäs teet... kun sydän nauraa, ei sitä tunetta voi piilotella kasvoiltakaan. Saimme nyt kuitenkin yhden kulhollisen marjoja mukaan kotiin, juuri sopiva määrä ilta- ja aamupalalle. Huomenna sitten mansikan poimintaa.



-Matilda

22 heinäkuuta 2017

RV 32

Täällä vaihtui eilen perjantaina raskausviikko 32. Aika tuntuu lentävän siivillä! Jotenkin kuulun nyt näihin, jotka toteavat raskauden menevän todella nopeasti. Eihän se siltä hetkessä tunnu, mutta nyt kun ajattelen niin vastahan oli tammikuu ja saimme tiedon minimuijasta (joka tosin oli työnimeltään Seppo kovin pitkään).

Edelliseen kirjoitukseen viitaten, tiedätte mikä olo meikäläisellä on :) Eli vaivoja löytyy, jotkut päivät ovat parempia kuin toiset. Minin potkut tuntuvat välillä kovin ikäviltä, tilaa kun pienellä ei enää kauheasti ole liikkua. Vauva on nyt noin 37cm pitkä ja painaa keskimäärin 1,5-1,7kg (riippuu vähän, mistä lukee). Meillä on tyttö ultratessa vastannut hieman viikkojaan isompaa joten varmaan lähemmäs 1,7 kg tää voisi olla.

Lapsi on aika pitkälti valmis syntymään, sellainen ruipelo se nyt syntyessään olisi, viimeiset viikot kun lapsi kerää massaa aika mukavasti. Hengittämistä kovasti harjoittelee, hikkaa on havaittavissa ainakin pari kertaa päivässä. Vekkulin tuntuinen tuo hikka, näin äidin näkökulmasta.

Tässä me ollaan menossa neuvolalääkärin vastaanotolle



Kävin eilen tosiaan neuvolalääkärin luona "arvioimassa sairasloman tarvetta". Lääkäri selvensi, että tuntemukset joita minulla on ollut, on ollut ihan supistuksia. En jotenkin osannut ajatella kramppien olevan "aitoja" supistuksia koska eivät ne nyt niiiin kauhealta tuntuneet. Harjoitussupistukset nyt ovat olleet arkipäivää useamman viikon. Kohdunkaula oli hieman lyhentynyt ja paikat pehmenneet, joten nyt pitäisi välttää provosoimasta supistuksia ja levätä. Joten sairaslomalla olen äitiysloman alkuun. Maanantaina menen käymään työpaikalla mutta sitten keskityn olemiseen ja nauttimaan kaksinkeskeisestä ajasta Paavon kanssa - kohta me ei enää olla kaksin :)

Vaikka Paavo ei meidän blogia luekaan, niin haluan erikseen mainita, kuinka upea mies hän on. Hän hoivaa ja huolehtii, antaa rakkautta ja tukea joka päivä. Meillä on pienen huonekin kohta valmiina kun iskä on jaksanut fiksailla. Tuosta miehestä tulee mitä upein ja parhain isä meidän lapselle ja teen kaikkeni, että voisin hänelle antaa edes osan takaisin siitä, mitä hän on minulle raskauden aikana antanut (ja kestänyt :D). Rakastan sinua. 




- Emilia

20 heinäkuuta 2017

Rv 30 (29+0)


Okei.. Olen tässä raskaudessa ollut hieman "huono" muistamaan millä viikoilla meen, se selvisi edellisessä rv-kirjoituksessa. Mutta vaikka olisinkin täysin mukana viikkojen kanssa niin olisin kuitenkin ihan sekaisin. Nimittäin. Kättärin mukaan minulla vaihtuu viikot keskiviikkoisin, raskaussovelluksen mukaan torstaisin ja neuvolakortissa luki vielä edelliskerralla että perjantaisin on aina täydet viikot. Kättärillä he merkitsivät neuvolakorttiin viikot vauvan koon ja lasketun ajan mukaan, raskaussovellus laskee viikot LA:sta (joten en osaa sanoa miten tuossa tulee päivän heitto?) ja neuvolalaskuri edellisten kuukautisten mukaan. Virallisissa papereissa minulla oli vielä kaksi viikkoa sitten kaksi arvioitua synnytysajankohtaa - hienovaraisesti kyselin miten se on mahdollista ja neuvolassa sitten päivitettiin viralliset tiedot ajantasalle, tosin äitiyskortissa viikot vaihtuvat nyt torstaisin, ei pe tai ke. 

No mutta, loppujen lopuksi noilla ei ole kauheasti väliä. Laskettu aika harvemmin kuitenkin pitää kutinsa ja viikot nyt ovat enemmänkin suuntaa antavia jotta pysyisi jotenkin mukana raskauden kulussa. Tiedän kuitenkin että olen tällä hetkellä jotenkuten jo loppusuoralla, viimeisellä kolmanneksella. Kyllä se vauva sieltä sitten jossain vaiheessa tulee.




Mitäs muuta tähän raskauteen nyt kuuluu?

Olo on kokonaisuudessaan hyvä. Ikäviä kipuja tai muita perinteisiä raskausoireita ei ole ainakaan vielä ilmennyt. Varmaan aika luonnollinen "oire" raskaana on tietenkin hengästyminen. Kun olemme pikkumiehen kanssa leikkipuistossa niin en enään jaksa painaa täysillä kahta tuntia. Joudun välillä pysähtymään ja tyytymään katsojarooliin. Vähän huono omatuntohan siinä tulee, mutta minkäs teet, tämä valas nyt ei vaan liiku yhtä nopeasti kuin muuten.
Niin ja minulla oli tuossa hetken ajan pieni yskä, ja voin kertoa että silloin tuli ravattua vessassa huomattavasti enemmän. Ja ei sen takia että olisi ollut suurempi pissatarve... ne oli sellaisia "just in case" käyntejä. Te tiedätte jotka sen tiedätte.

Meidän neiti vahvistuu koko ajan ja vatsa hyppelee jo reippaasti kun hän jumppailee. Tämä tapaus on tosin huomattavasti rauhallisempi kuin esikoisemme. Esikoinen mylläsi yhtä mittää ja todella vahvoilla ja nopeilla liikkeillä - eli oli vatsassa jo samanlainen hulivili kun vielä tänä päivänäkin. Tämä möyhämaija liikkuu kyllä vahvoilla liikkeillä, mutta vähemmän ja paljon pehmeämmin. Olenkin sanonut että esikoinen liikkui kuin nyrkkeilijä ja tämä prinsessa taas kuin nykytanssija. Aivan erilaisen oloiset vatsamöyhääjät. Ehkä vähän salaa toivon että tytön nykyinen rauhallinen olemus jatkuisi vatsan ulkopuolellakin.

Kaksi esikoisen tapaista energiapaukkua... siinä olisikin sitten tekemistä...


Tänään kävimme kolme tuntia leikkimässä Holopissa ja kyllä isälle ja äidille tuli hiki kun juoksi tuon yhden perässä. Se on niin ihanaa nähdä kun poika on aivan elementissään kun saa vipeltää menemään siellä. Kehon valtaa sellainen lämmin ja kotoisan mukava olo. Kun lapsi on onnellinen sitä on itsekkin.
Holopin jälkeen äitini nappasi pojan ja ajeli meidän kotio. Minä ja Marko saimme sitten aikuisten aikaa. Kävimme keskustassa kaupoilla, syömässä ja sitten leffassa. Kotona olimme jo yhdeksän maissa ja mummo olikin juuri saanut pojan nukkumaan. Vaikka tämä oli sellainen muutaman tunnin irtiotto jona, aikana emme oikeastaan tehneet mitään "erikoista", niin se oli oikein mukavaa ja riittävä :) Harmillisesti leffa ei ollut niin hyvä kuin olimme odottaneet, mutta minkäs teet, tyttö ainakin piti kunnon discot sotaäänien tahtiin!

-Matilda

18 heinäkuuta 2017

Loma pohjoisessa part 2 - Oijärvi

Sunnuntaina tosiaan ajeltiin isovanhempien mökille Oijärvelle. Siellä oltiin Paavon kanssa viime viikon tiistaihin asti, kunnes lento takaisin kotiin lähti iltakuudelta.

Sunnuntaina oltiin aika myöhään vasta perillä, joskus 19 jälkeen niin paljoa ei ehtinyt touhuta. Syötiin ja mentiin "nukkumaan". Oijärvellä sama ongelma kuin Torniossa, niin perkeleen valoisaa vuorokauden ympäri että yöunet kärsi.

Ukki on hommannut mökille uuden vesiskootterin ja Paavo lähti vesille pyörähtämään jo sunnuntaina. Maanantai oli touhupäivä Paavon osalta kun hän leikkasi tontin nurmikot, lääniä on kuitenkin jonkun verran. Ehti se Paavo vesijetteilemään neljä kertaa maanantain aikana :) On se hauska katsoa kun toinen on kuin pieni lapsi kun vesiskootterin selkään pääsee. Kävi meidän ukki totta kai myös järvellä, siinä vasta näky kun vanha gubbe on innoissaan!  Maanantaina saunottiin ja P kävi uimassa, itsehän en järviveteen mene kun oli niin kylmää (olisiko ollut 17 astetta..)




Tiistaina lähti lento vasta illalla ja aamupalan jälkeen käytiin ukin siskon luona kyläilemässä. Annikin luona käytiin myös viime vuonna äidin kanssa kylässä (voit lukea viime vuoden reissusta täältä) ja taas sitä saa yllättyä kuinka skarppi voi tuollainen 95-vuotias olla!!

Ihana loma oli mutta kyllä voin häikäilemättömästi myöntää, että on ihana palata kotiin etelään. Ollaan molemmat täynnä hyttysen ja ties minkä ötököiden puremia eikä tuolla pohjoisessa tosiaan nukutuksi saa.

Paavo ja Ukki :)
- Emilia


JA KUKA SANOI, ETTÄ RASKAUSAIKA ON IHANAA??!!

Aina on saanut kuulla, kuinka raskaus on naisen ihaninta aikaa. En kyllä nyt tiedä kuka mielenvikainen tällaista on suustaan päästänyt mutta listataanpa vähän realiteetteja. Tiedän kyllä, että jokaisen raskaus on erilainen ja jollain se varmasti on ihanaa aikaa mutta kerronpa nyt omasta kokemuksesta hieman..

Töihin pitäisi palata maanantaina kolmeksi viikoksi ennen mammalomaa ja neuvolassa tuli puheeksi miten tämä onnistuu. No, ei tule onnistumaan. Minusta ei yksinkertaisesti ole istumaan töissä 8 tuntia päivässä ja vielä olla hyödyksi työpaikalla. Varattiin siis perjantaille neuvolalääkäri, joka "arvioi sairasloman tarpeen". Tässä nyt muutama oire, joista lääkäri voi vapaasti arvioida ja valita haluamansa syyn:

Närästys from hell. Tällaisesta olosta olen kärsinyt viimeksi silloin, kun olen vetänyt hiivaa 4 päivää putkeen.

Levottomat jalat öisin. Nukkumisesta ei tule kertakaikkisesti yhtikäs mitään ja tähän kun yhdistetään kusella juokseminen niin johan loppuu unitunnit kesken.

Puutuvat kädet. Siis forreal, säikähdin eilen hammaslääkärissäkin että puudutus on levinnyt käsiin kun menivät ykskaks tunnottomaksi. Öisin vielä kauheampaa.

Selkä-pakara-jalka-jumi. Tätä kun ei enää voi laskea pelkästään selkäjumiksi vaan täällä prakaa alusta loppuun kaikki.

Supistukset/en enää edes tiedä mitkä epämukavuudet. Tätä en edes jaksa avata enempää. Lepo on ainoa, joka näihin auttaa.

Liitoskivut. En tiedä missä ja milloin, mutta joku on käynyt jemmaamassa sahan mun jalkoväliin. Tuntuu siltä, että jalat repeytyisi irti kun lähtee liikkeelle.

 Että on tämä raskaus niin helvetin seesteistä aikaa, eikö? 

Jotta tämä avautuminen ei nyt ihan negatiivinen olisi niin mainittakoon muutama positiivinen asia tähän loppuun:

- Ei liiemmin turvotusta havaittavissa (vaaka sanoo muuta mutta se on vissiin vaan läskiä ja hieman vauvaa)
- Paavo kehuu kuinka kaunistun päivä päivältä (hänet on vietävä silmälääkäriin)
- Saan olla luvalla läski eikä mahaa tarvitse vetää sisään kireimmissäkään paidoissa
- En ole (ainakaan vielä) pissinyt housuun

Ja viimeisin muttei todellakaan vähäisin:
 Tämä kaikki on meidän vauvan arvoista ♡

- Emilia

17 heinäkuuta 2017

Loma pohjoisessa part 1 - Tornio

 Lähdettiin Paavon kanssa pienelle pohjoisen lomalle toissaviikon torstaina. Äiti lähti myös samalla lennolla meidän kanssa mutta lentokentällä tuli pieni hupsistasaatana-hetki: Paavo oli tilannut myös äidille lentolipun mutta äiti ei onnistunut itse checkaamaan itseään lennolle ja ihmetteli miksi ei onnistu. Tässä vaiheessa ajattelin, että eihän se nyt vaan niin pöljä ole, että käyttää jotain vanhaa lippua ja yrittää sen kanssa hoitaa checkauksen. No, voinette arvata kun kentälle päästiin ja aloin lippua katsomaan, että se oli kesäkuun lippu :) Paavon tekemä lippuvaraus ei ollut jostain syystä mennyt läpi ja siinä sitten kiireen vilkkaa P osti äipälle uuden lipun. Mainittakoon tosiaan, että oltiin jo aika reippaasti aikataulussa myöhässä tässä vaiheessa. No, loppu hyvin kaikki hyvin ja viimeisinä ehdittiin koneeseen.

Ensin tie vei Tornioon Sadun hoiviin ja sunnuntaina mentiin isovanhempien mökille Öijärvelle pariksi päiväksi ennen lentoa kotiin tiistaina.

Torstaina oltiin perillä Kemin kentällä jo ennen kahdeksaa aamulla. Lento on onneksi lyhyt ja selvisin ilman pissataukoja (elämän pienet ilot tässä siunatussa tilassa). Turvotuksista en ole luojan kiitos kärsinyt vielä raskauden aikana mutta huomasin koneesta lähtiessä, että jalkoja hieman turvottaa.. Tämä onneksi meni ohi hieromalla ja jalkoja nostamalla.

Mentiin Sadun luokse aamupalalle ja sitten lähdettiin Haaparantaan kaupoille. Ilta vaan oltiin ja maattiin paljussa. Paljunlämmittäjänä toiminut äitini oli hieman liian innokas ja vesi oli alkuun niin kuumaa, että tunsin itseni ravuksi jota valmisteltiin kräftskivaa varten.


Perjantaina päätettiin ajella Luleåån huvin vuoksi. Siellä oli sattumoisin menossa jotkin Luleån Hamnfestivaalit niin paljon oli katselemista. Tähän reissuun saatiin kulutettua koko päivä.

Lauantaina meitä hemmoteltiin Paavon kanssa ihan täysillä. Satu on ammatiltaan parturi-kampaaja ja hänellä onkin omalla pihalla vastaanotto. Tänne parkkeerasin itseni kovin moneksi tunniksi ja Paavolla siistittiin hiukset ja parta, väriä niihin laitettiin myös. Hyvin vimpan päälle oltiin molemmat loppujen lopuksi ;) Niin sanotusti mintissä.





Sunnuntaina heräiltiin taas joskus 11 aikaan kun yöunille meneminen taas venyi valoisuuden vuoksi. Aamupala nassuun ja auringosta nauttimaan ennen lähtöä isovanhempien mökille Oijärvelle. Oijärven reissusta kirjoitan erikseen kun muuten tästä tekstistä tulee niin pitkä.

- Emilia

15 heinäkuuta 2017

Pikkuinen retki loman kunniaksi


Minulla alkoi kuukauden loma ja tämän kunniaksi lähdimme kahden päivän reissulle suomen miamiin, eli Hankoon. Erikoinen pieni matka siinä mielessä että lähdimme kahdestaan pikkumiehen kanssa. Markolla oli töitä joten hänet jätettiin jälkeen ja koirat olisivat muuten tulleet mukaan, mutta Marko halusi että ne jäävät hänen kanssaan kotiin. Kuulemma talo tuntuu tyhjältä ja ikävä iskee kovemmin jos lähtisimme kaikki. Vaikka Marko on tuollainen machomän niin löytyy hänestä se pehmoinenkin puoli <3

Kyseessä oli siis yhden yön reissu. Joten tavaraa nyt ei tuollaiselle pikku retkelle tarvitse paljoa. Alla kuitenkin tulos kun pyytää 2 vuotiasta avuksi pakkaamaan...

 

Hangossa tapasimme ystäviä ja sukulaisia. Ehdimme puistoilla, käydä rannalla, syödä ulkona ja käydä maistamassa "uutta" frozen yoghurt mestan antimia.



Mutta ennenkaikkea niin ajelimme vaarin traktorilla! Tämä olikin syy miksi päätimme alunperin lähteä tälle Hanko reissulle. Pikkumies oli koko edellisviikon, ja tämän viikon, puhunut vaarista ja vanhamummusta - ja vaarin traktorista ja miten hän haluaa ajaa sillä. Minun äitisydän ei kestänyt sitä söpöyttä kun hän selitti minkä värinen se on ja että hän käy hakemassa avaimet Hangosta ja sitten menee ajelemaan vaarin traktorilla (ja vaikka kyseessä on siis ajettava ruohonleikkuri, niin se on hyvin tärkeää pikkuselle joka kerta sanoa että se on vaarin traktori). Lupasin siis hänelle että käydään sitten kun äidillä loma alkaa niin ajelemassa vaarin traktorilla - ja lupauksethan aina pitää pitää!

 Ja kyllähän sillä tuli muutama kierros kierrettyä pihan ympäri...

.
- Matilda

Hakusana: Hanko, traktori, ruohonleikkuri, loma, reissu

12 heinäkuuta 2017

Kotieläinpiha Peikkorinne




Pari viikkoa sitten kävimme pikkumiehen serkkujen kanssa Askolan Journaankylässä Peikkorinteen kotieläinpihassa. Peikkorinne oli tunnelmallinen paikka jossa oli eläinten lisäksi leikkimökki ja hiekkakasa leluineen jossa lapset saivat leikkiä. Näimme lampaita, lehmiä, kaneja, possuja, riikinkukkoja, poneja, kanoja ja muita lintuja (joiden nimet varmasti minun pitäisi tietää - mutta en tiedä). Omistajat jopa tarjosivat hevoskärrykyytiä lapsille. 

Suurimpaan osaan aitauksia sai mennä silittelemään eläimiä. Näki kyllä että eläimet ovat tottuneet lapsiin ja ihmisiin, olivat todella kesyitä ja antoivat taputella - lampaat jopa itse taapersi meitä kohti rapsutuksille, ja yksi niistä ei meinannut päästää meidän kummityttöä menemään. Se olisi vain halunnut lisää haleja. Puput taas makoilivat vain ja antoivat meidän pikkuherran pusutella, halitella ja rapsutella niitä niin kauan kuin jaksoi, Meidän söpöliini selvitti minulle että hän nyt menee nukkumaan pupujen kanssa, ja yritti sitten mennä kanien väliin torkkumaan <3





Siellä oli hyvin rauhallista ja maalaisidyllistä. Meidän lisäksi siellä oli yksi toinen perhe. Eläinten kannalta tämä on varmaan mukavaa. Näin aitauksissa ei koko ajan ramppaa ihmisiä ja heillä on sitä omaa rauhaa myös. Eläimillä oli muutenkin isot aitaukset, ja niitä ei ollut kauhean monta yhdessä aitauksessa. Joten tilaa heillä oli enemmän kuin riittävästä -  tämä on mielestäni aivan mahtavaa, näin eläimet voivat lähteä pois ihmisten luota eikä niitä "pakoteta" olemaan kanssakäymisissä vierailijoiden kanssa.

Lapselle on myös tässä tärkeä opettaa, että jos eläin lähtee kävelemään pois niin sitä ei saa seurata väkisin, vaan annetaan sille sitä omaa rauhaa silloin.

Muutenkin on todella tärkeää tällaisessa paikassa että lapselle kerrotaan miten eläinten kanssa ollaan.
- Ei huudeta
- Ei huidota/sählätä mitään ylimääräistä
- Eläimiä kohtaan ei juosta, vaan liikkuminen tapahtuu rauhallisesti
- Ei lähestytä eläintä suoraan takaapäin/yllätetä eläintä
- Eläimiä pitää kohdella kunnioitettavasti (hellää rapsutusta ja taputusta sekä silittelyä)

Itse en näitä tällä kielteisellä tavalla selitä lapselleni, eli kerron kiellon sijaan esimerkiksi että eläintä lähestytään mielummin hieman sivulta, kuin suoraan takaa tai edestä. Ja kyllähän nämä asiat tulee jo hyvin selkeästi esille omalla käyttäytymisellä ja esimerkillä.

Pitää myös muistaa että eläimet ovat kuitenkin aina eläimiä. Ja vaikkapa lehmät ovat aika isoja sellaisia. Joten kun olimme aitauksissa niin minä vanhemapana seurasin tarkasti eläinten eleitä. Yksi lehmä halusi selkeästi olla hieman rauhassa, joten vaikka pikkumies olisi halunnut käydä sen luona niin otin hänet syliin ja selitin että tuo lehmä tahtoo huilata nyt yksikseen. Vaikka se ei olisi ollut aggressiivinen, niin pelkällä nopealla ylösnousulla niin se olisi voinut saada vahinkoa aikaan tuollaiselle pienelle taaperolle.




Alle 2-vuotiaat pääsi pihalle maksutta, muille vierailu maksoi 5€. Mielestäni tuo ei ole ollenkaan "paha hinta", ja minä ainakin tuen mielelläni tällaista paikkaa jossa selkeästi eläimistä pidetään huolta ja heillä on hyvä olla! Kesän aikana tulemme varmasti vierailemaan täällä uudestaan.



- Matilda

Hakusana: kotieläinpiha, pieneläintarha, peikkorinne, eläimet

10 heinäkuuta 2017

RV 30 (29+3)

Täällä porskutellaan menemään raskusviikolla 30. Enää 10 viikkoa laskettuun, ihan hullun nopeasti on aika mennyt! Alkuraskaus oli tahmeaa mutta nyt aika lentää siivillä. Raskausappi osaa kertoa, että olen ollut raskaana 206 päivää mikä tosiaan tarkoittaa, että laskettuun on enää 74 päivää. Mutta siis ihan oikeasti, 206 PÄIVÄÄ, ihan järjettömän pitkä aika noin numeroituna, eikö?



Huomaan havahtuvani välillä siihen, että meille on ihan oikeasti tulossa vauva. Yllätyksenähän ei tule se tosiasia, että raskaus päättyy synnytykseen, mutta silti välillä iskee tietoituus siitä, että se vauva on tuotava sieltä synnytyslaitokselta kotiin. Ja se on tullut sitten jäädäkseen. Pesin koneellisen minin vaatteita tässä yksi päivä ja hädissäni huusin Paavolle "Perkele, meille on ihan oikeasti tulossa vauva!!!" Vauva on jotenkin niin paljon konkreettisempi kun tuntee liikkeet ja bailaukset päivittäin ja varsinkin nyt, kun kotia tehdään valmiiksi pienoikaisen saapumista varten.

Niin sekavaa tekstiä tuotan taas mutta ollaan pohjoisessa lomailemassa eikä täällä ajatus kulje ollenkaan. Miten nämä lappalaiset saavat yhtään kesäisin nukuttua ja käytyä töissä?! Aurinko ei laske koskaan ja meillä on rytmit aivan sekaisin.. Huomenna lennetään onneksi takaisin Helsinkiin niin päästään normaalirytmiin taas kiinni, toivottavasti.. Minulla tämä nukkuminen on muutenkin niin katkonaista kun pitää vessassa ravata, kiitos minin :)

Lopuksi kuva perjantailta kun vaihtui viikko 30 (29+0) 




- Emilia

05 heinäkuuta 2017

Rv 28 (27+0)

Ja näin viimeinen raskauskolmannes pyörähti käyntiin.

Niin kuin aikaisemmassakin rv-kirjoituksessa, niin olo on vieläkin iso, ja se olo ei liene muuttua ennekuin lapsi on saatu tähän maailmaan.
Tänään oli neuvolakäynti ja tällä hetkellä painan saman verran kuin edellisen synnytyksen kohdalla. Eli esikoista odottaessani niin painoa oli kertynyt tässä vaiheessa huomattavasti vähemmän kuin nyt. Varsinaisia treenejä en (valitettavasti) tällä hetkellä ole, syystä tai toisesta, tehnyt - mutta ruokailutottumukset ovat aikalailla samat kuin aina, eli suht terveelliset. En mässäile mitenkään erikoisen paljon tai muutenkaan "syö kahden edestä". Jotenkin nyt vaan niin nämä kilot tahtovat tarttua herkemmin? En kuitenkaan stressaa asiaa. Tärkeintä että vaualla on kaikki hyvin.




Viime viikolla minulta kysyttiin, se normaali kysymys, että miten pitkällä raskauteni on. Esikoista odottaessani vastaus olisi tullut salaman-nopeasti, ja olisin sen lisäksi voinut vastata kysymykseen kysymyksellä: "Haluatko vastuksen sekunneissa vai minuuteissa?"

Nyt kuitenkin jouduin sanomaan että odotappas hetki niin tarkistan! SIIS MITÄ! Niin ei minua.

Esikoisen kanssa tarkistelin jatkuvasti missä vaiheessa vauvan kehitys on ja mitä milloin tapahtuu niin lapsen kuin äidin keholle. Nyt en todellakaan ole samalla intensiteetillä tarkistellut näitä asioita.

Myös tutustuminen lapseen on ollut erilaista tässä raskaudessa. Esikoisen kanssa lauleskelin, luin ja soitin musiikkia päivittäin hänelle. Pysähdyin monesti päivässä vain paijailemaan ja "pitämään seuraa" mahalle. Tunnustelin vatsaa ja leikin myllertäjän kanssa useasti päivän aikana. Nyt päiväni ei pysähdy luonnollisesti tällaisiin hetkiin - vaan joudun pysäyttämään sen jotta otan sen ajan meille. Minulle ja vatsalle. Laulua ja meidän ääniä nyt tulee luonnollisesti tietenkin päivän mittaan kun tuon yhden taaperon kanssa häärätään. Mutta sita paijailua ja vain paikallaan makamista ja tunnustelemista sen sijaan ei tule tehtyä kuin juuri ennen nukkumaan menoa.

Eli koen tämä raskauden hyvin monella tapaa erilaiseksi. Niin fyysisesti kuin henkisestikkin.

Selventääkseni vielä, niin vaikka en ole yhtä intensiivisesti tarkastelemassa asioita, muista välttämättä viikkoja ja päiviä suoralta kädeltä tai ole koko ajan paijailemassa vatsaa tai sen sijaan puhumassa raskaus-/vauva asioita - niin tämä on aivan yhtä tärkeä ja ihana kokemus. En tule rakastamaan tätä lasta yhtään sen vähemmän, tai muistelemaan tätä raskautta millään tavalla "huonompana" - ainoastaan erilaisena.

Uusi kokemus on aina uusi kokemus, asiasssa kuin asiassa. Ja elämäntilanne on luonnollisestikkin erilainen kuin esikoista odottaessamme joten ei sitä voi olettaakkaan että kaikki menisi täysin samoilla raiteilla kuin silloin.

...on se mielenkiintoista seurata tätä omaa käyttäymistä ja ajatuksenkulkua raskauden edetessä. Jos nyt ajatuksenkulusta voi edes puhua.. minua nimittäin vaivaa pahanlaatuinen raskausaivo. En tiedä kuka sen teki, mutta joku on käynyt vaihtamassa aivoni tilalle munakokkelia.


-Matilda


Hakusana: rv, rv 28, raskausviikko, Matildan raskaus