Jos Emilia saisi valita reagoisiko hän ensin tunteella vai järjellä tilanteisiin, kumman hän valitsisi?
MATILDA
Jos hän saisi valita...hmm.. jos ensin vastaan siihen, millä hän useimmiten reagoi - no tunteella :D ja ne on voimakkaita tunteita. Emilia sanoo ja tekee asiat, oikeastaan hän elää, tunteella tai tunteiden kautta. Tiedättekö ne tilanteet kun suurimalla osalla on sama mielipide ja sitten joku voi varovasti kommentoida jotakin joka viittaa että olisi erimieltä, ja hell is loose? Emilia ei olisi se varovainen kommentoija, "mitä jos ajattelisi asian näinpäin", vaan hän ilmaisisi kovaan ääneen mitä hän tuntee ja ajattelee asiasta. Ei olisi ollenkaan mahdotonta jos mielenosoitusparaati kävelisi ohi ja huutelisi omaa asiaansa, että Emilia löytyisi yhtäkkiä hännän jatkeena huutamassa vastakkaista. No, ehkä hieman vedin yli, mutta siis tunteella hän reagoi.
Jollain tapaa haluaisin uskoa että hän myöskin valitsisi tämän. Varmasti tunteella ajatteleva ihminen toivoisi voivansa vaihtaa sen järkinappulaan ja vastaavasti toisinpäin. Tämä osa Emiliaa kuitenkin tekee hänestä sen ihanan räväkkään ihmisen mikä hän on, niin uskon että hän valitsisi tunteen ennen järkeä :)
EMILIA
Hän haluaisi reagoida järjellä mutta menneisyys tietää kertoa, että järki on tästä neitokaisesta kaukana. Reagoin aina tunteella ensin ja sitten vasta järjellä. Lukemattomat kerrat on tullut jotain tehtyä ja jälkikäteen sitä on sitten ihmetelty että mitäköhän äsken tapahtui :)
Vaikka reagoin tunteella myös keskusteluissa on mielestäni tärkeää osata perustella asiansa. Vaikka välillä tekisi mieli huutaa jollekin "vatun vajakki, mielipiteesi on ihan juntti" en näin kuitenkaan tee (okei, auton ratissa en perustele, huudan vaan :)).
28 marraskuuta 2016
24 marraskuuta 2016
Kaikkien aikuisten vastuu
"Läde vi***n täältä" , "Tää on yksitysaluetta, lähe menee" , "Haista vi**u sa*****n läski"
Tällaiset korvia hellivät sanat raikuivat kun tulin leikkipuiston porteista sisään.
Kaksi n. 6-7 vuotiasta poikaa yrittivät häätää raskaana olevaa naista ja hänen puolitoista vuotiasta poikaa leikkipuistosta. Anteeksi, heidän leikkipuistosta.
Parkkeerasin vaunut aidan viereen ja annoin banaanin pikkumiehelle. Näiden kahden käytös yltyi ja he seurasivat tätä äitiä kun hän yritti siityä hieman kauemmas heistä. Tässä vaiheessa olin kuullut tarpeeksi ja päätin puuttua heidän käytökseensä.
Sanoin jotakin suuntaan: "Kuulkas pojat, tuo nyt ei ole kovin mukavaa käyttäytymistä"
Sainpa ainakin heidän huomion sillä tämän jälkeen heidän sana-arkut suuntautuivat minua kohti. Olin kuulemma tyhmä ja lapsellinen monen muun asian ohella. Ärräpäät lenteli tietenkin myös kahta kauheammin kommenttini jälkeen.
Olen tehnyt paljon töitä tämän ikäisten lasten kanssa. Minulla on tullut vastaan hankalia tapauksia, vaiketa tilanteita, oikuttelevia lapsia, vaikeasti hallittavia rymiä jne. Mutta tämä oli jotakin aivan muuta!
Yleensä pystyn pelaamaan tällaiset tilanteet edukseni. Käytin kaikki kikkakolmoset mitkä tiedän ja jopa ne kuuluisat ässät hihassa, mutta tilanne ei tahtonut raueta.
Pojat avasivat kaikki puiston portit ja lähtivät aitojen ulkopuolelle hengailemaan. Tässä vaiheessa lähestyin tätä raskaana olevaa naista, joka kieltämättä näytti hieman järkyttyneeltä. Lyhykäisyydessään hän kertoi että tilanne oli lähtenyt siitä, että nämä pojat olivat käyneet potkimassa kahta samanikäistä poikaa. Hän oli puuttunut tähän ja sen jälkeen naisen puistoretki ei ollutkaan enään niin mukava. Nainen kiitteli minua siitä että uskalsin tulla siihen väliin, muut olivat ainoastaan katselleet vierestä tätä farssia.
(Yhtä poikaa jopa kiellettiin puhumasta minulle tämän jälkeen, luultavasti koska tämän isovanhemman mielestä ei ollut minun asiani puuttua poikien käyttäytymiseen. Kun eivät ole omia lapsiani. En tiedä, mitä muita syitä voisi olla?)
Mielestäni tämä on naurettavaa. Mihin tämä maailma on menossa? Ehkä tuo oli hieman dramaattisesti muotoiltu, mutta mitä on siis ihan oikeasti tapahtunut ihmisten arvomaailmalle?
Vaikka paikalla oli monta aikuista niin kukaan muu kuin tämä nainen, ei reagoinut siihen että nämä pojat kävivät potkimassa muita. Eikä kukaan muu aikuinen antanut minkäänlaista tukea tälle naiselle. Katselivat vierestä ja leikkivät tietämättömiä. "Ei kuulu minulle".
No tottavie kuuluu.
Lapset ovat lapsia, aikuset ovat aikuisia. Tuollainen käytös ei kuulu tuon ikäisille pojille, korjataakseni itseäni, tuollainen käytös ei siis kuullu yhdellekkään lapselle, eikä aikusellekaan sen sijaan.
Lasten ei pidä pelätä leikkipuistoon menemistä, heillä ei kuulu olla turvaton olo kun ovat ulkona leikkimässä ilman aikuista, heidän ei pitäisi tarvita arpoa kuka pitää heidän puoliaan jos ei itse pysty/uskalla. Lasten on nähtävä että aikuiset välittävät, näyttävät mitä on oikein ja väärin ja regoivat epäoikeudenmukaisuuteen. Heidän on pystyttävä luottamaan siihen että, me, aikuset emme käännä selkäämme ja karta yhteydenottoja.
Ymmärrän että tässä tapauksessa varmasti on kyse muustakin kuin huonosta leikkipuisto käyttäytymisestä. Tällainen viha, piittaamattomuus ja arvostuksen puute johtuu jostakin syvemmästä.
Samalla kun sisälläni kuohui ja pidin rauhallista imagoa yllä, niin olisin halunnut istuttaa pojat ja kysyä "Miten sinä voit, onko sinulla kaikki hyvin?".
Minulla ei kuitenkaan ollut minkäänlaista 'kontakia' poikiin ja luottamus oli kaukana tuosta tilanteesta, joten siitä ei olisi ollut mitään hyötyä. Mutta sitä suuremalla syyllä näen että ainut oikea ratkaisu oli rikkoa heidän fantasiansa siitä että voivat tehdä ihan mitä haluavat.
Rauhallisesti ja lempeästi mutta samalla hyvin napakasti yritin saada heidät ymmärtämään miltä tuo käytös oikein näyttää ja miten se vaikuttaa kaikkiin muihin. Näen että se olisi ollut karhunpalvelus heille jos olisin vain katsonut toiseen suuntaan.
Vaikka en pystynyt vaikuttamaan käytöksen perimmäiseen syyhyn niin pystyin kuitenkin tekemään jotain.
Pystyin tukemaan tätä naista, pystyin tekemään muille lapsille puistoilusta turvallisen, pystyin osoittamaan näille pojille että huonoon käyttäytymiseen puututaan, pystyin selventämään heille että tämä ei ole heidän puisto vaan kaikki ovat tervetulleita, pystyin illalla katsomaan peiliin ja olla ylpeä itsestäni.
-Matilda
Tällaiset korvia hellivät sanat raikuivat kun tulin leikkipuiston porteista sisään.
Kaksi n. 6-7 vuotiasta poikaa yrittivät häätää raskaana olevaa naista ja hänen puolitoista vuotiasta poikaa leikkipuistosta. Anteeksi, heidän leikkipuistosta.
Parkkeerasin vaunut aidan viereen ja annoin banaanin pikkumiehelle. Näiden kahden käytös yltyi ja he seurasivat tätä äitiä kun hän yritti siityä hieman kauemmas heistä. Tässä vaiheessa olin kuullut tarpeeksi ja päätin puuttua heidän käytökseensä.
Sanoin jotakin suuntaan: "Kuulkas pojat, tuo nyt ei ole kovin mukavaa käyttäytymistä"
Sainpa ainakin heidän huomion sillä tämän jälkeen heidän sana-arkut suuntautuivat minua kohti. Olin kuulemma tyhmä ja lapsellinen monen muun asian ohella. Ärräpäät lenteli tietenkin myös kahta kauheammin kommenttini jälkeen.
Olen tehnyt paljon töitä tämän ikäisten lasten kanssa. Minulla on tullut vastaan hankalia tapauksia, vaiketa tilanteita, oikuttelevia lapsia, vaikeasti hallittavia rymiä jne. Mutta tämä oli jotakin aivan muuta!
Yleensä pystyn pelaamaan tällaiset tilanteet edukseni. Käytin kaikki kikkakolmoset mitkä tiedän ja jopa ne kuuluisat ässät hihassa, mutta tilanne ei tahtonut raueta.
Pojat avasivat kaikki puiston portit ja lähtivät aitojen ulkopuolelle hengailemaan. Tässä vaiheessa lähestyin tätä raskaana olevaa naista, joka kieltämättä näytti hieman järkyttyneeltä. Lyhykäisyydessään hän kertoi että tilanne oli lähtenyt siitä, että nämä pojat olivat käyneet potkimassa kahta samanikäistä poikaa. Hän oli puuttunut tähän ja sen jälkeen naisen puistoretki ei ollutkaan enään niin mukava. Nainen kiitteli minua siitä että uskalsin tulla siihen väliin, muut olivat ainoastaan katselleet vierestä tätä farssia.
(Yhtä poikaa jopa kiellettiin puhumasta minulle tämän jälkeen, luultavasti koska tämän isovanhemman mielestä ei ollut minun asiani puuttua poikien käyttäytymiseen. Kun eivät ole omia lapsiani. En tiedä, mitä muita syitä voisi olla?)
Mielestäni tämä on naurettavaa. Mihin tämä maailma on menossa? Ehkä tuo oli hieman dramaattisesti muotoiltu, mutta mitä on siis ihan oikeasti tapahtunut ihmisten arvomaailmalle?
Vaikka paikalla oli monta aikuista niin kukaan muu kuin tämä nainen, ei reagoinut siihen että nämä pojat kävivät potkimassa muita. Eikä kukaan muu aikuinen antanut minkäänlaista tukea tälle naiselle. Katselivat vierestä ja leikkivät tietämättömiä. "Ei kuulu minulle".
No tottavie kuuluu.
Lapset ovat lapsia, aikuset ovat aikuisia. Tuollainen käytös ei kuulu tuon ikäisille pojille, korjataakseni itseäni, tuollainen käytös ei siis kuullu yhdellekkään lapselle, eikä aikusellekaan sen sijaan.
Lasten ei pidä pelätä leikkipuistoon menemistä, heillä ei kuulu olla turvaton olo kun ovat ulkona leikkimässä ilman aikuista, heidän ei pitäisi tarvita arpoa kuka pitää heidän puoliaan jos ei itse pysty/uskalla. Lasten on nähtävä että aikuiset välittävät, näyttävät mitä on oikein ja väärin ja regoivat epäoikeudenmukaisuuteen. Heidän on pystyttävä luottamaan siihen että, me, aikuset emme käännä selkäämme ja karta yhteydenottoja.
Ymmärrän että tässä tapauksessa varmasti on kyse muustakin kuin huonosta leikkipuisto käyttäytymisestä. Tällainen viha, piittaamattomuus ja arvostuksen puute johtuu jostakin syvemmästä.
Samalla kun sisälläni kuohui ja pidin rauhallista imagoa yllä, niin olisin halunnut istuttaa pojat ja kysyä "Miten sinä voit, onko sinulla kaikki hyvin?".
Minulla ei kuitenkaan ollut minkäänlaista 'kontakia' poikiin ja luottamus oli kaukana tuosta tilanteesta, joten siitä ei olisi ollut mitään hyötyä. Mutta sitä suuremalla syyllä näen että ainut oikea ratkaisu oli rikkoa heidän fantasiansa siitä että voivat tehdä ihan mitä haluavat.
Rauhallisesti ja lempeästi mutta samalla hyvin napakasti yritin saada heidät ymmärtämään miltä tuo käytös oikein näyttää ja miten se vaikuttaa kaikkiin muihin. Näen että se olisi ollut karhunpalvelus heille jos olisin vain katsonut toiseen suuntaan.
Vaikka en pystynyt vaikuttamaan käytöksen perimmäiseen syyhyn niin pystyin kuitenkin tekemään jotain.
Pystyin tukemaan tätä naista, pystyin tekemään muille lapsille puistoilusta turvallisen, pystyin osoittamaan näille pojille että huonoon käyttäytymiseen puututaan, pystyin selventämään heille että tämä ei ole heidän puisto vaan kaikki ovat tervetulleita, pystyin illalla katsomaan peiliin ja olla ylpeä itsestäni.
-Matilda
22 marraskuuta 2016
Siskosten Maanantai Mietintä
Jos Matildalla heikentyisi huomattavasti jompikumpi seuraavista taidoista, kumman hän itse mielummin haluaisi heikentyvän? Koordinaatiokyvyn vai tasapainon?
EMILIA
Hei voi apua kuinka vaikea kysymys. Hän ei varmaan haluaisi kummankaan heikentyvän mutta raskaana ollessaan molemmat taidot olivat olemattomat, varsinkin kordinaatiokyky :) Oli kyllä tasapainokin, muistan niin hyvin kun hän kellahti sohvalla ykskaks eikä millään päässyt ylös. Nauroin kippurassa ja hän yritti jotain minulle sohvan pohjalta murista.
Mutta valitaan nyt noista kahdesta kuitenkin se tasapaino, hän voi aina nojata minuun jos tarve tulee <3
MATILDA
Nuo kaksi kävelee kyllä niin käsi kädessä että on tietenkin mahdotonta että toinen heikentyisi ihan olemattomiin ilman että se vaikuttaisi toiseen mitenkään. Mutta toisaalta olette varmaan huomanneet että harvemmin nämä meidän mietinnät ovat mitään järkeviä tai todellisuuteen pohjautuvia :D
Raskaana ollesani molemmat kyllä heikentyivät kieltämättä aika paljon. Sanoisin ehkä kuitenkin että näin epäraskaana (eikö tuo epä ole mainio sana, sopii kaikkiin sanoihin täydellisesti) niin valitsisin että koordinaatiokyky heikentyisi. Kaikki yhden jalan liikehdinnät, ristiliikkeet, alaskyykkäykset jne. ovat kiinni tasapainosta. En voisi kuitenkaan tehdä mitään jalan koordinaatioharjotteita jos tasapaino olisi surkea. Tietenkin käsi-silmä motoriikka on liitetty taas enemmän koordinaatiokykyyn kuin tasapainoon niin siltä kantilta mietittynä kannattaisi valita toisin. Huono käsi-silmä motoriikka vaikeuttaisia aika paljon niinkin arkista asiaa kuin vaikka syömistä. Toisaalta pystyisin samaistumaan pikkumieheen paremmin jos meidän ruokailuhetket näyttäisi samanalaisilta...
Vaikka tiedän että Emilia olisi nojatukenani niin pakko kyllä sano koordinaatiokyky.
EMILIA
Hei voi apua kuinka vaikea kysymys. Hän ei varmaan haluaisi kummankaan heikentyvän mutta raskaana ollessaan molemmat taidot olivat olemattomat, varsinkin kordinaatiokyky :) Oli kyllä tasapainokin, muistan niin hyvin kun hän kellahti sohvalla ykskaks eikä millään päässyt ylös. Nauroin kippurassa ja hän yritti jotain minulle sohvan pohjalta murista.
Mutta valitaan nyt noista kahdesta kuitenkin se tasapaino, hän voi aina nojata minuun jos tarve tulee <3
MATILDA
Nuo kaksi kävelee kyllä niin käsi kädessä että on tietenkin mahdotonta että toinen heikentyisi ihan olemattomiin ilman että se vaikuttaisi toiseen mitenkään. Mutta toisaalta olette varmaan huomanneet että harvemmin nämä meidän mietinnät ovat mitään järkeviä tai todellisuuteen pohjautuvia :D
Raskaana ollesani molemmat kyllä heikentyivät kieltämättä aika paljon. Sanoisin ehkä kuitenkin että näin epäraskaana (eikö tuo epä ole mainio sana, sopii kaikkiin sanoihin täydellisesti) niin valitsisin että koordinaatiokyky heikentyisi. Kaikki yhden jalan liikehdinnät, ristiliikkeet, alaskyykkäykset jne. ovat kiinni tasapainosta. En voisi kuitenkaan tehdä mitään jalan koordinaatioharjotteita jos tasapaino olisi surkea. Tietenkin käsi-silmä motoriikka on liitetty taas enemmän koordinaatiokykyyn kuin tasapainoon niin siltä kantilta mietittynä kannattaisi valita toisin. Huono käsi-silmä motoriikka vaikeuttaisia aika paljon niinkin arkista asiaa kuin vaikka syömistä. Toisaalta pystyisin samaistumaan pikkumieheen paremmin jos meidän ruokailuhetket näyttäisi samanalaisilta...
Vaikka tiedän että Emilia olisi nojatukenani niin pakko kyllä sano koordinaatiokyky.
19 marraskuuta 2016
Superpeuhat ja ajanpuute
Tiedän että Superpeuha nimen voi ymmärtää monella eri tapaa, mutta tässä
nyt oli kyse päiväkotilaisten liikuntatapahtumasta.
Aioin jo viime perjantain kirjoitella kyseisetä tapahtumasta mutta nyt on pakko sanoa lause joka varmasti tulee jossain vaiheessa elämää jokaisen suusta... nimittäin on vain ollut niin paljon kaikkea muuta. Tasapainottelu työn, arjen, ja rakennusprojektin kanssa on vienyt kaiken ajan ja voiman. Haluamme myös olla hyviä koiranomstajia, joten sekin vaatii oman panoksensa. Siihen päälle haluaa tietenkin olla hyvä ja läsnä oleva vanhempi pienelle taaperolle.
Aioin jo viime perjantain kirjoitella kyseisetä tapahtumasta mutta nyt on pakko sanoa lause joka varmasti tulee jossain vaiheessa elämää jokaisen suusta... nimittäin on vain ollut niin paljon kaikkea muuta. Tasapainottelu työn, arjen, ja rakennusprojektin kanssa on vienyt kaiken ajan ja voiman. Haluamme myös olla hyviä koiranomstajia, joten sekin vaatii oman panoksensa. Siihen päälle haluaa tietenkin olla hyvä ja läsnä oleva vanhempi pienelle taaperolle.
Noiden sanojen kirjoittaminen nyt ei vie muutamaa sekuntia enempää ja
sanoina ne ei ehkä kuulosta siltä että ne täyttäisi päivän. Ne kuitenkin ovat
aika isoja kokonaisuuksia jo itsekseen, varsinkin tuo rakennusprojekti.
En kuitenkaan valita. Me olemme aivan itse tehneet päätöksen aloittaa
talon rakentaminen ja tiesimme että se vie aikaa ja voimia. Emme kadu sitä
päätöstä hetkeäkään, mutta halusin tästä mainita muutaman sanan jotta ette
ihmettele jos julkaisuja tulee hieman harvemmin. Ja useimmiten vain yhdellä
kielellä...
Vaikka taloprojektissa on paljon vielä tehtävää niin olemme jo
loppusuoralla :)
Mutta takaisin Superpeuhoihin.
Viime perjantaina järjestin kyseisen tapahtuman päiväkotilapsille. Isompiakin tapahtumia on järjestetty, mutta tämä oli sellainen pieni piristys lapsille ja kasvattajille näinä pimeinä aikoina ;)
Viime perjantaina järjestin kyseisen tapahtuman päiväkotilapsille. Isompiakin tapahtumia on järjestetty, mutta tämä oli sellainen pieni piristys lapsille ja kasvattajille näinä pimeinä aikoina ;)
Isossa liikuntasalissa oli monta eri toimintapistettä. Lapset saivat
kiertää vapaasti pisteitä ja kokeilla erilaisia välineitä. Löytyi kaikkea
perusmotoristen taitojen harjoittelusta hengästyttävään liikkumiseen.
Top 3:seen kuuluvat toimintapisteet olivat ehdottomasti Eazyroller pyörät, mega pomppupatja ja temppurata.
Tämän lisäksi löytyi futsalia, säbää, korista, pallorallia, leikkivarjo, sirkusvälineitä, mahalaudat, rakennuspalikat, hämähäkinverkko sekä naruja ja renkaita roikkumiseen.
Vantaan Kaupungin Liikuntapalvelut järjestää Perhepeuhoja jotka ovat samankaltaisia tapahtumia, mutta ne ovat suunnattu perheille. Ikähaarukka on yhdestä vuodesta kymmenenteen ikävuoteen saakka. Tapahtuma on maksuton ja niitä järjestetään itä- sekä länsivantaalla. Jos asustelet Vantaalla niin suosittelen että käyt Vantaan Liikuntapalveluiden sivuilla katsomassa päivät jolloin nämä järjestetään :) ihan vaan pikku vinkkinä.
-Matilda
16 marraskuuta 2016
Kommelluksia Emilian elämästä part 5
- Olin töissä Finlandia talolla nuoruudessani lämpiötyöntekijänä. Työ sisälsi siis kakkupalojen, kahvin, viinin ja/tai skumpan esillepanoa nautittavaksi kun näytöksessä oli väliaika. Väliaika oli jo alkanut ja ihmisiä oli ihan mieletön määrä kun yritän salin puolelta toiselle kärryllä viedä skumppaa ja laseja.. Tässä kaiken härdellin ja ihmisten keskellä yritän pujotella sellasen hervottoman kärryn kanssa ja osun pylvääseen. Huudahdan vaistomaisesti kovaan ääneen "Voi vittu!!" kunnes tajuan, että ihmiset hiljenivät ja katseet suuntautuivat minuun. Teki mieli vajota maan alle mutta hymyilin vaan nätisti.
- Kesällä oli jäänyt pyörät kylille kun taksilla oli kotimatka taittunut. Näitä ei tietenkään jaksanut fillaroida kotiin vaan ne piti hakea autolla ja sellaisella ihme härvelillä joka pistetään auton peräkoukkuun kiinni ja johon fillarit sitten nätisti ripustetaan. Ensinnäkin sen härvelin kiinni saaminen peräkoukkuun saatiin kulutettua vartti keskustelun kuulostaessa tältä:
- Pitäisikö se takakontti pistää kiinni ennenkuin tuon kiinnittää?
- No ei tarvii, kyllä se menee.
Voinette arvata, menikö kiinni. Joten eikun koko homma alusta uusiksi takakontin ollessa kiinni. Päästiin sitten hakemaan pyörät ja voitiin todeta, että kiinnitysnauhat ovat takakontissa. Takakonttia ei saa tietenkään auki, kun siinä on se härveli tukkeena. Ainoa tie konttiin on takapenkin kautta. Tarkemmin sanoen, penkit pitää laskea. Tehokkaana tyttönä sanoin hoitavani tämän. Ongelma oli vaan siinä, että kivuttuani takapenkille en tiennyt mistä ne saa auki. "No paina siitä vivusta!" kuului ohjeistus. Painoin ja voi jösses, penkki lähti minun alta ja ykskaks olin taitettuna penkin välissä jalan sojottaessa ovesta ulos. En pystynyt liikkumaan ollenkaan ja en saanut naurultani edes pyydettyä apua. Rävistelin siinä tovin kuin kala kuivalla maalla mutta lopulta pääsin irti.
Hauskinta tässä on varmaan se, että kaksi herrasmiestä seurasivat tätä episodia koko tapahtumaketjun ajan, eivätkä kyllä pystyneet pitämään pokkaansa :)
- Kesällä oli jäänyt pyörät kylille kun taksilla oli kotimatka taittunut. Näitä ei tietenkään jaksanut fillaroida kotiin vaan ne piti hakea autolla ja sellaisella ihme härvelillä joka pistetään auton peräkoukkuun kiinni ja johon fillarit sitten nätisti ripustetaan. Ensinnäkin sen härvelin kiinni saaminen peräkoukkuun saatiin kulutettua vartti keskustelun kuulostaessa tältä:
- Pitäisikö se takakontti pistää kiinni ennenkuin tuon kiinnittää?
- No ei tarvii, kyllä se menee.
Voinette arvata, menikö kiinni. Joten eikun koko homma alusta uusiksi takakontin ollessa kiinni. Päästiin sitten hakemaan pyörät ja voitiin todeta, että kiinnitysnauhat ovat takakontissa. Takakonttia ei saa tietenkään auki, kun siinä on se härveli tukkeena. Ainoa tie konttiin on takapenkin kautta. Tarkemmin sanoen, penkit pitää laskea. Tehokkaana tyttönä sanoin hoitavani tämän. Ongelma oli vaan siinä, että kivuttuani takapenkille en tiennyt mistä ne saa auki. "No paina siitä vivusta!" kuului ohjeistus. Painoin ja voi jösses, penkki lähti minun alta ja ykskaks olin taitettuna penkin välissä jalan sojottaessa ovesta ulos. En pystynyt liikkumaan ollenkaan ja en saanut naurultani edes pyydettyä apua. Rävistelin siinä tovin kuin kala kuivalla maalla mutta lopulta pääsin irti.
Hauskinta tässä on varmaan se, että kaksi herrasmiestä seurasivat tätä episodia koko tapahtumaketjun ajan, eivätkä kyllä pystyneet pitämään pokkaansa :)
- Emilia
14 marraskuuta 2016
Siskosten Maanantai Mietinnät
Mitä et ikinä pukisi yllesi?
EMILIA
Haaremihousut. Siis kuka ja miksi tällaiset on edes keksitty?! Jengi näyttää siltä, että olisi täysi paskavaippa housuissa kun noilla tuolla vetelee. Ja sitten toki mietin, miten hipsterit pystyvät tuollaisilla edes pyöräilemään? Miten sen satulan saa väkerrettyä hanurin alle kun on niin paljon löysää lakanaa?
MATILDA
Sukkia jotka ovat maggaralla. Jos sukassa on edes pienen pieni ryppynen kun kenkä sujautetaan jalkaan, niin kenkä kyllä lentää jalasta samantien. Ihan pienestä pitäen nämä sukkarypyt ovat olleet vihollisiani. Tämän lisäksi en pukisi ylleni aitoa turkkista. En vaikka minulle maksettaisiin siitä.
EMILIA
Haaremihousut. Siis kuka ja miksi tällaiset on edes keksitty?! Jengi näyttää siltä, että olisi täysi paskavaippa housuissa kun noilla tuolla vetelee. Ja sitten toki mietin, miten hipsterit pystyvät tuollaisilla edes pyöräilemään? Miten sen satulan saa väkerrettyä hanurin alle kun on niin paljon löysää lakanaa?
MATILDA
Sukkia jotka ovat maggaralla. Jos sukassa on edes pienen pieni ryppynen kun kenkä sujautetaan jalkaan, niin kenkä kyllä lentää jalasta samantien. Ihan pienestä pitäen nämä sukkarypyt ovat olleet vihollisiani. Tämän lisäksi en pukisi ylleni aitoa turkkista. En vaikka minulle maksettaisiin siitä.
Siskosten Maanantai Mietinnät
Mitä et ikinä pukisi yllesi?
EMILIA
Haaremihousut. Siis kuka ja miksi tällaiset on edes keksitty?! Jengi näyttää siltä, että olisi täysi paskavaippa housuissa kun noilla tuolla vetelee. Ja sitten toki mietin, miten hipsterit pystyvät tuollaisilla edes pyöräilemään? Miten sen satulan saa väkerrettyä hanurin alle kun on niin paljon löysää lakanaa?
MATILDA
Sukkia jotka ovat maggaralla. Jos sukassa on edes pienen pieni ryppynen kun kenkä sujautetaan jalkaan, niin kenkä kyllä lentää jalasta samantien. Ihan pienestä pitäen nämä sukkarypyt ovat olleet vihollisiani. Tämän lisäksi en pukisi ylleni aitoa turkkista. En vaikka minulle maksettaisiin siitä.
EMILIA
Haaremihousut. Siis kuka ja miksi tällaiset on edes keksitty?! Jengi näyttää siltä, että olisi täysi paskavaippa housuissa kun noilla tuolla vetelee. Ja sitten toki mietin, miten hipsterit pystyvät tuollaisilla edes pyöräilemään? Miten sen satulan saa väkerrettyä hanurin alle kun on niin paljon löysää lakanaa?
MATILDA
Sukkia jotka ovat maggaralla. Jos sukassa on edes pienen pieni ryppynen kun kenkä sujautetaan jalkaan, niin kenkä kyllä lentää jalasta samantien. Ihan pienestä pitäen nämä sukkarypyt ovat olleet vihollisiani. Tämän lisäksi en pukisi ylleni aitoa turkkista. En vaikka minulle maksettaisiin siitä.
11 marraskuuta 2016
Kirjamania / Bokmani
Kun tämä poju oli 10kk hän hiffasi kirjat. Varsinkin Mauri Kunnaksen äänikrijat olivat ylipääsemättömän mahtavia. Niitä luettiin aivan koko ajan.
Pikkumiehen täytettyä yksi hän hurahti aivan täysin kirjoihin ja nyt 1v 5kk peli on jo menetetty.
Kirjat on plärätty läpi tuhat miljoona kertaa ja potallekkaan ei voi mennä ilman kirjaa. Hän osaa itse käydä hakemassa kirjat kirjahyllystä ja sitten tuo ne aikuiselle ja pakittaa itse sitten syliin. Tietyt kirjat pitää teholukea kun toisia taas voidaan lukea 20 kertaa, kannesta kanteen, peräkkäin.
Itse olen, harmillisesti, todella 'huono' lukemaan. Ei se siitä johdu etten tykkäisi. Kun löytyy hyvä kirja niin kyllä minä saan sen tuhottua aika nopeasti. Mutta kun aina olisi jotain muuta tekemistä niin on vähän nihkeetä lähteä hakemaan sitä hyvää kirjaa mitä jaksaisi sitten lukea.
Joten minä en ole, ja oikeastaan Markokaan, vaikuttanut pikkumiehen kirjamaniaan. Ainakaan tietoisesti.
Suuri osa lapsistahan pitää kirjoista. Onhan niissä kivoja värikkäitä kuvia ja kirjojen avulla saa kätevästi osalistettua aikuisen mukaan "leikkiin". En kuitenkaan näe "normaalina" kirja kiinnostuksena sitä että pikkumiehellä on hullunkiilto silmissä kun hän lähestyy kirjahyllyä :D näkisittepä! Hauskan pelottavaa.
-Matilda
När denhär gossen var 10 månader hiffade han böckerna. Speciellt Mauri Kunnas ljudböcker var olidligt spännande, tur att de inte smalt fast i handen på honom som de var i bruk.
Vid ett års åldern var han helt besatt av böcker och nu vid 1år 5mån är spelet ren förlorat. Han är helt tokig i böcker! GALEN rättare sagt.
Alla böcker i hushållet är igenom bläddrade miljontalsgånger och pottan går han inte ens nära om han inte har en bok med sig. Han kan själv gå till bokhyllan och välja vilken bok han vill läsa. Sen hämtar han den till en vuxen och backar själv i famnen och tar en bekväm ställning åt sej. Vissa böcker intensivläses medan andra kan läsas 20 gånger efter varandra, från pärm till pärm.
Jag och Marko är båda hemskt "dåliga" på att läsa. Så vi influerar eller uppmuntra inte detta beteende, i alla fall medvetet. Tänker inte tala för Markos del, men i mitt fall så är det minimala läsandet inte fast vid att jag skulle ogilla det. Jag bara hittar på en massa annat så jag inte får till stånd att söka upp dendär bra boken som jag skulle kunna sluka i mej på en sekund.
-Matilda
08 marraskuuta 2016
Kumminpäin?
Kumminpäin laittaisitte laatat?
Minulle valinta oli päivänselvä siihen asti kunnes yksi vierailija tuli ja ehdotti toista "kuviota".
Minulle valinta oli päivänselvä siihen asti kunnes yksi vierailija tuli ja ehdotti toista "kuviota".
Ovi joka näkyy ylemmässä kuvassa on meidän pääovi. Siitä jatkuu pieni käytävä eteenpäin ja sen päässä on saareke vastassa ja keittiö oikealla puolella, saman käytävän päästä aukeaa myös olohuone vasemmalle. Keittiö, ruokailutila ja olohuone on avointa tilaa.
Vierailija ehdotti laattojen laittamista pituus suuntaisesti (alempi kuva). Hänen näkemyksensä oli tämä koska olohuoneen pituus on hieman lyhyempi kuin sen leveys. Jos laatat laittaisi pituus-suntaisesti se "pidentäisi" huonetta. Kuulemma helppo tapa huijata aivoja...
Pähkäilimme asiaa Markon kanssa ja päädyimme kuitenkin siihen mitä olimme alunperinkin miettineet. Eli vaakasuuntaisesti aiomme laatoittaa käytävän, josta se jatkaa sitten samalla kuviolla olohuoneeseen.
Tämä kuvio tuntuu paremmalta. Sitä on mukavampi katsella ja se tuntuu ns. luonnolliselta. Ehkä se johtuu siitä että sitä kuviota näkee enemmän? Mutta kyllä minä voisin elää sen toisenkin kuvion kanssa, hehe.
Olohuone on leveä, mutta on sillä pituuttakin ihan tarpeeksi. Joten lähdimme ihan siitä minkä kuvion silmämme 'hyväksyy paremmin'.
Vaikka päädyimme siihen mitä alunperin olimmekin miettineet, niin olen iloinen että tämä vierailija antoi tämän huomion. Enhän minä ollut ajatellut edes tällaista mahdollisuutta. Siitä rupesin miettimään muita samankaltaisia "loukkuja". Sellaisia asioita mitä nyt vain tekee koska se yleensä tehdään niin tai koska edellisessä asunnossa oli näin niin mennään samalla. Ihan hyvä tänka på oli kyllä :) Toisaalta, miksi ei tehdä samanlaisia valintoja kuin aikaisemmin jos ne ovat olleet hyviä? :D
Haha, voi apua.
Huom! Olen vaaka horoskoopiltani!
-Matilda
Siskosten Maanantai Mietinnät
Mitä mieltä olet ensitreffit alttarilla ohjelmasta?
MATILDA
Tässä mietinässä uskon että minun ja siskoni mielipiteet ovat aika samat.
Itse en ole katsonut kyseistä ohjelmaa, mutta olen kuullut sellaisilta jotka tätä seuraa, mitä jaksoissa oikein tapahtuu. Toisaalta ohjelman nimi itsessään kertoo jo aika paljon.
Tämä varmasti voi olla viihdyttävää ja katsojille mielenkiintoista, mutta itse bojkottaan kyllä tällaista viihdettä.
Oikeastaan pistää vähän jopa vihaksi.
Samaan aikaan kun tällaista ohjelmaa tehdään niin maailmalla, ja täällä kotosuomessakin, on tulikuumaa keskustelua siitä että samaa sukupuolta omaavien avioliitto on syntiä. Että se häpäisee avioliiton tarkoituksen.
Eikö olekkin hieman surkuhupaisaa?
Homoparin jolla voi olla monta vuotta yhteistä taivalta, niin heidän avioliitto on "väärin". Pelkästään se että naimisiinmeno on mahdollistettu samaa sukupuolta omaaville on ollut aikamoisen hullunmyllyn takana. Kun taas kaksi ihmistä, tai siis mies ja nainen, sano samaan lauseseen ensimmäistä kertaa hei ja tahdon, niin se on ihan ok ja jopa viihdyttävää. Koska avioliitto on naisen ja miehen välinen asia. Eikö naimisiin mennä rakkaudesta eikä sukupuolen perusteella?
Tiedän että on sellaisia jotka ovat samaa mieltä kanssani mutta silti katsovat tätä ohjelmaa. "Se on hauskaa ja tulee niin myötähäpeä".
Vaikka en itse näe aviolittoa ehkä sillä "perinteisellä" tavalla, niin mielestäni sen kuitenkin pitäisi olla enemmän kuin hupia. Sen pitäisi olla kaunis asia ja juhla jossa naimisiin menevä pariskunta saa jakaa rakkautensa läheistensä kanssa. Sana "tahdon" pitäisi oikeasti tarkoittaa jotakin (enemmän kuin se että sanan jälkeen vaaditaan parin olevan yhdessä x-määrä aikaa ennenkuin saa luvalla hakea avioeroa). Avioliiton tarkoitus häviää "kokeillaan nyt mitä tästä tulee" ajatuksella.
Tästä voisin kirjoittaa ihan oman postauksenkin kun olisi vaikka kuinka paljon vielä sanottavaa! Ehkä jätän Emiliallekkin jotakin kirjoitettavaa :)
EMILIA
Minä olen tästä aiheesta jo hieman kirjoittanutkin
Hanko Pride 2016 julkaisussa.
MATILDA
Tässä mietinässä uskon että minun ja siskoni mielipiteet ovat aika samat.
Itse en ole katsonut kyseistä ohjelmaa, mutta olen kuullut sellaisilta jotka tätä seuraa, mitä jaksoissa oikein tapahtuu. Toisaalta ohjelman nimi itsessään kertoo jo aika paljon.
Tämä varmasti voi olla viihdyttävää ja katsojille mielenkiintoista, mutta itse bojkottaan kyllä tällaista viihdettä.
Oikeastaan pistää vähän jopa vihaksi.
Samaan aikaan kun tällaista ohjelmaa tehdään niin maailmalla, ja täällä kotosuomessakin, on tulikuumaa keskustelua siitä että samaa sukupuolta omaavien avioliitto on syntiä. Että se häpäisee avioliiton tarkoituksen.
Eikö olekkin hieman surkuhupaisaa?
Homoparin jolla voi olla monta vuotta yhteistä taivalta, niin heidän avioliitto on "väärin". Pelkästään se että naimisiinmeno on mahdollistettu samaa sukupuolta omaaville on ollut aikamoisen hullunmyllyn takana. Kun taas kaksi ihmistä, tai siis mies ja nainen, sano samaan lauseseen ensimmäistä kertaa hei ja tahdon, niin se on ihan ok ja jopa viihdyttävää. Koska avioliitto on naisen ja miehen välinen asia. Eikö naimisiin mennä rakkaudesta eikä sukupuolen perusteella?
Tiedän että on sellaisia jotka ovat samaa mieltä kanssani mutta silti katsovat tätä ohjelmaa. "Se on hauskaa ja tulee niin myötähäpeä".
Vaikka en itse näe aviolittoa ehkä sillä "perinteisellä" tavalla, niin mielestäni sen kuitenkin pitäisi olla enemmän kuin hupia. Sen pitäisi olla kaunis asia ja juhla jossa naimisiin menevä pariskunta saa jakaa rakkautensa läheistensä kanssa. Sana "tahdon" pitäisi oikeasti tarkoittaa jotakin (enemmän kuin se että sanan jälkeen vaaditaan parin olevan yhdessä x-määrä aikaa ennenkuin saa luvalla hakea avioeroa). Avioliiton tarkoitus häviää "kokeillaan nyt mitä tästä tulee" ajatuksella.
Tästä voisin kirjoittaa ihan oman postauksenkin kun olisi vaikka kuinka paljon vielä sanottavaa! Ehkä jätän Emiliallekkin jotakin kirjoitettavaa :)
EMILIA
Minä olen tästä aiheesta jo hieman kirjoittanutkin
Hanko Pride 2016 julkaisussa.
06 marraskuuta 2016
Rakennusprojektista
Mitäs edellisen tilannekatsauksen jälkeen on
tapahtunut...
Muistatteko että annoin siunauksen ensilumelle edellisessä kirjoituksessa? No seuraavana päivänähän se sitten tulikin. Aika täydellinen ajoitus tuon puuhamajan katon kanssa.
Muistatteko että annoin siunauksen ensilumelle edellisessä kirjoituksessa? No seuraavana päivänähän se sitten tulikin. Aika täydellinen ajoitus tuon puuhamajan katon kanssa.
Viimeksi kerroin että ensimmäinen pohjamaalaus alkoi. Kun kaikki seinät oli pohjamaalattu ne hiottiin, kitattiin uudestaan, hiottiin, pohjamaalattiin kittauskohdat ja joiden seinien/kattojen kohdalla tämä tehtiin kahdestikkin, jonka jälkeen oli pintamaalin vuoro. Nyt suurin osa kaikista seinistä ja katoista ovat saaneet valmiin pinnan! Markon veljen kaveri joka on ammattimaalaja oli auttmassa yhden päivän ajan. Luulisi että maalaaminen on vain värin rullaamista ylös alas, mutta voin kertoa että pienillä jutuilla ja nikseillä saa huomattavasti paremman lopputuloksen.
Tiesittekö muuten että valkoisia värejä on tuhatsatamiljoonaa. Kun kävimme rautakaupassa valitsemassa väriä selailimme monta lehteä ja väripalettia läpi, kaikki valkoisia mutta erisävyisiä. Jotkut enemmän harmaita ja sinertäviä kun toiset olivat lumenvalkoisia tai hieman kellertäviä. Sitten värin lisäksi pitää vielä valita mihin maaliin kyseinen pastaväri sekoitetaan ja onko se kiiltävä vai himmeä tai jotakin siltä väliltä....
Halusimme alunperin ottaa Lumi maalin, mutta se oli melkein neljä kertaa kalliimpi kuin aivan perus valkoinen maali mitä "yleensä" käyetään. Joten otimme saman perusmaalin mitä olemme aikaisemminkin käyttäneet ja siihen sävytimme "Paperi" valkoisen. Joten nyt meidän talossa möllöttää puolihimmeät paperinväriset seinät. Kattoon otimme myyjän ehdotuksen perusteella täyshimmeän pohjamaalin (sanoi että kyseinen pönikkä on huomattavasti halvempi kuin "oikea" kattomaali mutta on aivan yhtä toimiva. Sama myyjä on aikaisemminkin palvelleet meitä joten luotamme häneen sanaan - ja uskon että tämä kyllä pitää paikkansa, miksi hän muuten yrittäisi myydä halvempaa tuotetta?).
Meidän talo ja sisustus tulee olemaan nykyaikaista/modernia, miten sen nyt muotoilisi? Kiinteät päävärit ovat musta, valkoinen ja harmaa. Huonekalut ovat
acaziaa. Mielestäni tällainen sisustus on tyylikästä ja helposti muokattavissa
eri tehosteväreillä.
Meidän ja pikkumiehen huone on kuitenkin saanut/on saamassa tehosteseinän/-seinät. Molemmissa huoneissa tehosteväri tulee olemaan sininen. Pikkumiehen huoneessa väriksi valikoitui Tikkurilan päiväuni jota tulemme myös käyttämään leikkihuoneessa. Meidän huoneeseen olin alunperin unelmoinut sellaista värikästä mutta tyylikästä lilan väristä seinää. Löysimme jopa hyvän lilasävyisen maalin kun hieman vahingossa kompastuimme Taika helmiäismaaliin.
Lilan sijaan ostimme purkillisen sinertävää helmiäismaalia ja leveän siveltimen kuviointiin.
Suht pienen purkin (nyt en muist litramäärää...) hinta oli vajaa 100€, kallista maaliahan se on, mutta ehdottomasti sen arvoista. Maalissa on metallinen hohto ja väri vaihtelee valaistuksen mukaan. Värisävyt saavat eri vivahteita myös riippuen mistä ja miten sitä katselee.
Meidän ja pikkumiehen huone on kuitenkin saanut/on saamassa tehosteseinän/-seinät. Molemmissa huoneissa tehosteväri tulee olemaan sininen. Pikkumiehen huoneessa väriksi valikoitui Tikkurilan päiväuni jota tulemme myös käyttämään leikkihuoneessa. Meidän huoneeseen olin alunperin unelmoinut sellaista värikästä mutta tyylikästä lilan väristä seinää. Löysimme jopa hyvän lilasävyisen maalin kun hieman vahingossa kompastuimme Taika helmiäismaaliin.
Lilan sijaan ostimme purkillisen sinertävää helmiäismaalia ja leveän siveltimen kuviointiin.
Suht pienen purkin (nyt en muist litramäärää...) hinta oli vajaa 100€, kallista maaliahan se on, mutta ehdottomasti sen arvoista. Maalissa on metallinen hohto ja väri vaihtelee valaistuksen mukaan. Värisävyt saavat eri vivahteita myös riippuen mistä ja miten sitä katselee.
Pohjamaalin päälle maalasin ensin yhden
kerroksen helmiäismaalia. Annoin kuivua jonka jälkeen aloitin pinnan
työstämisen. Ensin tietenkin kulmat, ja sitten maalasin toisen kerroksen maalia
noin metrin eteenpäin jonka jälkeen otin tekokuitusiveltimen. Hieman maali
siveltimeen ja sitten vetoja ristiin rastiin. Se mikä tässä vaiheessa oli
haastavaa oli saada pinta siistiksi mutta ei liian siistiksi. Meinaan, vedot
eivät saa näyttää kaavamaiselta vaan ne pitää olla tyylikkäästi sikinsokin.
Kuulostaa helpommalta kuin mitä se oli. Mutta sainpa tehtyä ja pakko myöntää
että olen kyllä tyytyväinen :) näin Matti Meikäliselle joka ei ole maalari tai
taitelija niin se onnistu kyllä yllättävän hyvin.
Kuvat ei anna seinälle, tai siis värille,
oikeutta. Otin myös kuvan myöhään ja hunolla valaistuksella. Eikä sekään auta
että kaksi koiraa tuli heijastaamaan omaa varjoonsa seinälle :D haha, ihanat
raksakaverit!
Leikkihuoneeseen olisin halunnut todella
kirkkaat värit, neontyyppiset värit! Ensiksi tämä oli vain salainen toive,
jotenkin tuntui että seinien on pakko olla neutraalit?
Ajatus muhi hetken ja uskalsin sitten ottaa asian puheeksi Markon kanssa :D Vastaanotto ei ollut ensiksi sitä mitä toivoin, mutta selvensin ajatustani, näytin muutaman kuvan ja kerroin minkälaista kokonaisuutta olin ajatellut. Hänkin lämpeni tälle ehdotukselle ja saimme yhdessä valittua värit.
Sininen, vihreä ja keltainen! Tikkurilan päiväuni, tikkurilan wasabi ja tikkurilan banaani. Nämä kolme sulautuvat hyvin yhteen (yllä oleva kuva vääristää kyllä noita värejä). Koko lattialle tulee tatami joka sitten puolestaan saa hillitymmän värin (harmaa/musta?) ja tekee kokonaisuudesta yhtenevän. Mielestäni leikkitilan pitää olla leikkiin ja liikkeeseen kannustava lapsen näkökulmasta. Tylsäähän se olisi ollut laittaa valkoiset seinät tai vaikka harmaata. Huone toimii samalla aikuisten urheilutilana, mutta ensisijaisesti haluan että se tehdään lasten takia. Heidän leikkitilaksi.
Neonvärejä en saanut, Markolta tuli hyvä
pointti että ne pomppaa silmille ja niihin ehkä kyllästyy nopeammin kuin hieman
hillitympiin väreihin. Kaksi sinistä seinää on maalattu ja toivon mukaan pääsen
ensi viikolla tekemään vihreän seinän (ikkunaseinä) ja keltaisen.
Mitäs muuta. Tänään LVI-vastaava kävi ja hän
teki omia taikojaan ja jos ymmärsin oikein niin nyt pystymme jo ottamaan vettä
sisäpuolelta. Jippie.
Ensi viikolla Sydänmuuraus tulee ja
viimeistelee takan. Toivon mukaan laatoitustyötkin alkaisivat ensi viikolla!
Laatoittamistahan on jonkun verran...
Poistoilmalämpöpumppu tyyppien piti tulla jo tällä viikolla, mutta pumpun toimituksen kanssa oli jotakin häikkää. He lupasivat tarkastaa pumpun tilanteen ja tulevat sitten kytkemään sen ensi- tai sitä seuraavalla viikolla. Tämä sopii meille oikein hyvin. Olisi hienoa jos ehtisimme saada kaikki laatoitettavat lattiat valmiiksi ennen kun he tulevat. Lattialämmitystä ei voi nimittäin (tai kannata) laittaa päälle ennenkuin laatat ovat saanet olla muutaman päivän.
Keittiön kivitaso, poreamme, hanoja, sohva, led-nauhoja ja muuta on tilattu. Osa on tullut osa odottaa toimituspäivää. Rahaa vain menee ja menee vaikka sitä yrittääkin hieman pihistellä! How is that possible :)
Poistoilmalämpöpumppu tyyppien piti tulla jo tällä viikolla, mutta pumpun toimituksen kanssa oli jotakin häikkää. He lupasivat tarkastaa pumpun tilanteen ja tulevat sitten kytkemään sen ensi- tai sitä seuraavalla viikolla. Tämä sopii meille oikein hyvin. Olisi hienoa jos ehtisimme saada kaikki laatoitettavat lattiat valmiiksi ennen kun he tulevat. Lattialämmitystä ei voi nimittäin (tai kannata) laittaa päälle ennenkuin laatat ovat saanet olla muutaman päivän.
Keittiön kivitaso, poreamme, hanoja, sohva, led-nauhoja ja muuta on tilattu. Osa on tullut osa odottaa toimituspäivää. Rahaa vain menee ja menee vaikka sitä yrittääkin hieman pihistellä! How is that possible :)
Tässä siis olemme nyt... Valmista pintaa on jo paljon ja tuntuu jo että olemme loppusuoralla. Samalla kuitenkin tuntuu että tämä on loputonta ja on ihan hirveestä tehtävää vielä... mikä siis on tottakin.
-Matilda
02 marraskuuta 2016
Aika kultaa muistot
Jonkun aikaa sitten kirjoitin "Idyll eller ej" postauksen. Kirjoitus oli pelkästään ruotsinkielellä ja kerroin, että aikomukseni on kirjoittaa aiheesta spinoffi.
Nyt se päivä on koittanut.
Idyll eller ej, on suoraan suomenettuna Idylliä vai ei. Kyseissä kirjoituksessa viittasin radio-ohjelmaan Yle x3m ja heidän kesäkeskusteluunsa. He keskustelivat siitä miten ihmiset romantisoivat kesää ja tekevät hurjasti suunnitelmia, sekä siitä, että monet asiat näyttävät paljon paremmalta instagramissa kun ovatkaan todellisuudessa.
Pyöriteltyäni asiaa päädyin kirjoituksen lopussa siihen, että kaikki on asenteesta kiinni.
Aika kultaa muistot on sanonta joka pitää mielestäni hyvinkin paikkansa. Miksi miellän tämän spinoffiksi tästä Idyll eller ej kirjoituksesta on tämä:
Tilanne joka on ollut hyvin arkinen voi ajan myötä muuttua uskomattoman upeaksi asiaksi. Tietty jakso elämstä joka on ollut ihan jees, with ups and downs, voi yhtäkkiä näkyä pelkkinä vuorenhuippuina. Lelu joka lapsuudessa oli pelkkä lelu, voi ajan myötä saada paljon suuremman merkityksen. Koiran pentuajasta löytyy söpöily kuvia kun pentu nukkuu tai leikkii, mutta helposti ne kakkapissa hajut ja muistot jää unholaan. Raskausaika on mitä ihaninta, mutta sieltäkin löytyy niitä hetkiä mitkä ei ehkä silloin tunnu niin loisteliaalta.
Synnyttäminen, joka on maailman upein kokemus, on silloin ja on jälkeenpäinkin upea. Mutta sillä hetkellä kun makaat synnytyssalin epämukavalla sängyllä, jalat levällään, sairaanhoitaja neulan kanssa haarojesi välissä ja olet lopen uupunut... vaikka tiedät että kaikki kivut ja sen hetkinen särky on kaiken arvoista, et voi olla ajattelematta "ei ikinä enään".
Kun minä makasin siinä sängyllä räjähtäneenä ja synnytyskipujen ympäröimänä, ja näin oman rakkaan, kauniin lapsen isän sylissä sanoin Markolle "Kanske de blir vid ett barn" - eli, ehkä se yksi lapsi riittää kuitenkin.
Tämän lauseen sanoin maanantaina 29 päivä kesäkuuta klo. 7.45 aamulla, Maanantaina 29 päivä kesäkuuta klo. 20.00 mietin jo sisarusta silloiselle nyytille.
Aika kultaa muistot. Tosin, tässä ei ollut kyse kuin 12 tunnista - mutta kuitenkin.
Seuraavan vuorokauden sisään olimme jo varmoja siitä että lapsia tulee lisää (jos niitä vain meille suodaan).
Kului päiviä ja viikkoja ja kahden kuukauden päästä kokemus ei ollut upea. Se ei ollut 'pelkästään' elämäni paras päivä, ja älkää ymmärtäkö väärin, se on kyllä elämäni paras päivä - mutta siitä tuli vielä enemmän. Ajan myötä tästä kokemuksesta tuli voimaanuttava!
Kehoni ei toiminut niin kuin olisin halunnut, kiemurtelin kivuissa synnytyssalissa, olin siinä uskossa että lapsi ei vain tule sieltä ja olin melkein valmis menemään sieltä mistä aita on matalin. Sen lisäksi olin neljän vuorokauden aikana nukkunut vajaat 6 tuntia. Tämä muuttui voimaanuttavaksi kokemuksesi, elämän parhaan päivän lisäksi.
Marko ei tätä ymmärrä. Aika ei ole kullanut hänen muistojaan, mutta minun ovat.
Synnytystä ei nyt varsinaisesti voi verrata mihinkään tai välttämättä käyttää esimerkkinä tällaisessa asiassa. Joten otan toisen esimerkin omasta elämästäni.
Tuo opiskeluaika Solvallassa on aika täydellinen esimerkki. Siellä itseasiassa minä ja Marko tapasimme, vuonna 2009. Solvalla on ruotsinkielinen urheiluopisto Espoon Nuuksiossa, liikunnan-neuvojan ammattinimikkeen saa sieltä kolmessa vuodessa.
Ensimmäinen vuosi oli jännä. Muutin periaatteesa kotoa pois. Asuin nimittäin viikot asuntolassa ja viikonloput kun tulin 'kotiin' niin ne vietin enimmäkseen säbän parissa urheiluhalleilla. Silloinen Solvalla oli hyvin erilainen kuin nykypäivänä (Nuuksio on kasvanut hurjasti ja sinne on rakennettu m.m Haltia luontokeskus ja Solvalla on Folkhälsanin alla). Kun meidän luokka GI 09-12 aloitti Solvallassa se oli tunnelmallinen paikka. Paljon pieniä mökkejä ja hökkeleitä siellä täällä ja metsänrauha tuntui koko kehossa kun siellä töpötteli menemään.
Luokkamme oli mitä parhain, aivan upeita tyyppejä joista muutamat vieläkin ovat tiivisti mukana elämässämme ja yhdestä sekopäästä tuli meidän pojan kummisetä. Niin ja löysinhän minä elämäni rakkauden tästä jengistä myös!
Alkuhuuman jälkeen ja kun asiat rupesivat muuttumaan Solvallassa, se elokuvassa eläminen muuttui todellisuudeksi.
Vaikka meillä oli hieno luokka ja viihdyimme yhdessä niin viimeisenä vuonna oli ajoittain hyvin kireä tunnelma. Syitä on varmasti enemmän kuin yksi, mutta näen että luokan sisällä olleet motivaatioerot oli aika isossa roolissa. Minä kuuluin niihin joka oli sitä mieltä että se opiskelu nyt ei ollut niin vaikeaa tai vaativaa ja halusin valmistua hyvin arvosanoin. Luokasta löytyi myös niitä jotka kokivat opiskelun hyvin raskaaksi ja ei aina löytynyt motivaatiota saada asioita tehdyksi.
Luonnollisesti niin tämä voi tuottaa erimielisyyksiä, varsinkin ryhmätöissä tai ryhmäohjauksissa mitä siis tuli tehtyä paljon Solvalla aikana.
Kun valmistuimme niin olin helpottunut, ihanaa päästä pois ja lähteä maailmalle katsomaan mihin oikein pystyy. Pari vuotta vierähti ja minulle ei ollut yhtään ikävä tuota aikaa tai paikkaa.
Mutta nyt kun muistelen Solvallaa ja näitä ihmisiä, ja kyllä, myös niitä jotka eivät olleet yhtä "nörttejä" kuin minä, niin muistelen sitä aikaa lämmöllä. En minä ajattele niitä väsyneitä aamuja kun ei kuule muuta kuin vikinää, tai vaikka ajattelisinkin, niin en näe tätä ollenkaan huonossa valossa vaan päinvastoin. Se hymyilyttää! Miten olimmekaan niin erilaisia ja pystyimme elämään niin tiivisti yhdessä koko tuon ajan ja jopa nauttia siitä suurilta osin.
Tänä päivänä minulla on jopa ikävä näitä ihmisiä!
Tässäpä hyvin klassinen esimerkki siitä miten aika kultaa muistot. Varmasti olen kasvanut ihmisenä ja osaan erilailla käsitellä tunteita ja tilanteita,jopa muistoja, mutta uskon että aika on tässä suurin taikuri!
Jokaisella varmasti löytyy oma Solvalla tarinansa mikä tuli mieleen tätä kirjoitusta lukiessa. En tiedä tasantarkkaan mitä hain tällä kirjoituksella, ehkäpä halusin vain muistella menneitä?
Mutta tähän loppuun haluan kuitenkin totea:
Eikö olekkin mahtava tuo aika.
-Matilda
Nyt se päivä on koittanut.
Idyll eller ej, on suoraan suomenettuna Idylliä vai ei. Kyseissä kirjoituksessa viittasin radio-ohjelmaan Yle x3m ja heidän kesäkeskusteluunsa. He keskustelivat siitä miten ihmiset romantisoivat kesää ja tekevät hurjasti suunnitelmia, sekä siitä, että monet asiat näyttävät paljon paremmalta instagramissa kun ovatkaan todellisuudessa.
Pyöriteltyäni asiaa päädyin kirjoituksen lopussa siihen, että kaikki on asenteesta kiinni.
Aika kultaa muistot on sanonta joka pitää mielestäni hyvinkin paikkansa. Miksi miellän tämän spinoffiksi tästä Idyll eller ej kirjoituksesta on tämä:
Tilanne joka on ollut hyvin arkinen voi ajan myötä muuttua uskomattoman upeaksi asiaksi. Tietty jakso elämstä joka on ollut ihan jees, with ups and downs, voi yhtäkkiä näkyä pelkkinä vuorenhuippuina. Lelu joka lapsuudessa oli pelkkä lelu, voi ajan myötä saada paljon suuremman merkityksen. Koiran pentuajasta löytyy söpöily kuvia kun pentu nukkuu tai leikkii, mutta helposti ne kakkapissa hajut ja muistot jää unholaan. Raskausaika on mitä ihaninta, mutta sieltäkin löytyy niitä hetkiä mitkä ei ehkä silloin tunnu niin loisteliaalta.
Synnyttäminen, joka on maailman upein kokemus, on silloin ja on jälkeenpäinkin upea. Mutta sillä hetkellä kun makaat synnytyssalin epämukavalla sängyllä, jalat levällään, sairaanhoitaja neulan kanssa haarojesi välissä ja olet lopen uupunut... vaikka tiedät että kaikki kivut ja sen hetkinen särky on kaiken arvoista, et voi olla ajattelematta "ei ikinä enään".
Kun minä makasin siinä sängyllä räjähtäneenä ja synnytyskipujen ympäröimänä, ja näin oman rakkaan, kauniin lapsen isän sylissä sanoin Markolle "Kanske de blir vid ett barn" - eli, ehkä se yksi lapsi riittää kuitenkin.
Tämän lauseen sanoin maanantaina 29 päivä kesäkuuta klo. 7.45 aamulla, Maanantaina 29 päivä kesäkuuta klo. 20.00 mietin jo sisarusta silloiselle nyytille.
Aika kultaa muistot. Tosin, tässä ei ollut kyse kuin 12 tunnista - mutta kuitenkin.
Seuraavan vuorokauden sisään olimme jo varmoja siitä että lapsia tulee lisää (jos niitä vain meille suodaan).
Kului päiviä ja viikkoja ja kahden kuukauden päästä kokemus ei ollut upea. Se ei ollut 'pelkästään' elämäni paras päivä, ja älkää ymmärtäkö väärin, se on kyllä elämäni paras päivä - mutta siitä tuli vielä enemmän. Ajan myötä tästä kokemuksesta tuli voimaanuttava!
Kehoni ei toiminut niin kuin olisin halunnut, kiemurtelin kivuissa synnytyssalissa, olin siinä uskossa että lapsi ei vain tule sieltä ja olin melkein valmis menemään sieltä mistä aita on matalin. Sen lisäksi olin neljän vuorokauden aikana nukkunut vajaat 6 tuntia. Tämä muuttui voimaanuttavaksi kokemuksesi, elämän parhaan päivän lisäksi.
Marko ei tätä ymmärrä. Aika ei ole kullanut hänen muistojaan, mutta minun ovat.
Lähdössä sairaalaan synnyttämään. |
Onnellinen mutta uupunut tuore äiti.
Synnytystä ei nyt varsinaisesti voi verrata mihinkään tai välttämättä käyttää esimerkkinä tällaisessa asiassa. Joten otan toisen esimerkin omasta elämästäni.
Tuo opiskeluaika Solvallassa on aika täydellinen esimerkki. Siellä itseasiassa minä ja Marko tapasimme, vuonna 2009. Solvalla on ruotsinkielinen urheiluopisto Espoon Nuuksiossa, liikunnan-neuvojan ammattinimikkeen saa sieltä kolmessa vuodessa.
2011
Ensimmäinen vuosi oli jännä. Muutin periaatteesa kotoa pois. Asuin nimittäin viikot asuntolassa ja viikonloput kun tulin 'kotiin' niin ne vietin enimmäkseen säbän parissa urheiluhalleilla. Silloinen Solvalla oli hyvin erilainen kuin nykypäivänä (Nuuksio on kasvanut hurjasti ja sinne on rakennettu m.m Haltia luontokeskus ja Solvalla on Folkhälsanin alla). Kun meidän luokka GI 09-12 aloitti Solvallassa se oli tunnelmallinen paikka. Paljon pieniä mökkejä ja hökkeleitä siellä täällä ja metsänrauha tuntui koko kehossa kun siellä töpötteli menemään.
Luokkamme oli mitä parhain, aivan upeita tyyppejä joista muutamat vieläkin ovat tiivisti mukana elämässämme ja yhdestä sekopäästä tuli meidän pojan kummisetä. Niin ja löysinhän minä elämäni rakkauden tästä jengistä myös!
Alkuhuuman jälkeen ja kun asiat rupesivat muuttumaan Solvallassa, se elokuvassa eläminen muuttui todellisuudeksi.
Vaikka meillä oli hieno luokka ja viihdyimme yhdessä niin viimeisenä vuonna oli ajoittain hyvin kireä tunnelma. Syitä on varmasti enemmän kuin yksi, mutta näen että luokan sisällä olleet motivaatioerot oli aika isossa roolissa. Minä kuuluin niihin joka oli sitä mieltä että se opiskelu nyt ei ollut niin vaikeaa tai vaativaa ja halusin valmistua hyvin arvosanoin. Luokasta löytyi myös niitä jotka kokivat opiskelun hyvin raskaaksi ja ei aina löytynyt motivaatiota saada asioita tehdyksi.
Luonnollisesti niin tämä voi tuottaa erimielisyyksiä, varsinkin ryhmätöissä tai ryhmäohjauksissa mitä siis tuli tehtyä paljon Solvalla aikana.
Kun valmistuimme niin olin helpottunut, ihanaa päästä pois ja lähteä maailmalle katsomaan mihin oikein pystyy. Pari vuotta vierähti ja minulle ei ollut yhtään ikävä tuota aikaa tai paikkaa.
Mutta nyt kun muistelen Solvallaa ja näitä ihmisiä, ja kyllä, myös niitä jotka eivät olleet yhtä "nörttejä" kuin minä, niin muistelen sitä aikaa lämmöllä. En minä ajattele niitä väsyneitä aamuja kun ei kuule muuta kuin vikinää, tai vaikka ajattelisinkin, niin en näe tätä ollenkaan huonossa valossa vaan päinvastoin. Se hymyilyttää! Miten olimmekaan niin erilaisia ja pystyimme elämään niin tiivisti yhdessä koko tuon ajan ja jopa nauttia siitä suurilta osin.
Tänä päivänä minulla on jopa ikävä näitä ihmisiä!
Tässäpä hyvin klassinen esimerkki siitä miten aika kultaa muistot. Varmasti olen kasvanut ihmisenä ja osaan erilailla käsitellä tunteita ja tilanteita,jopa muistoja, mutta uskon että aika on tässä suurin taikuri!
Jokaisella varmasti löytyy oma Solvalla tarinansa mikä tuli mieleen tätä kirjoitusta lukiessa. En tiedä tasantarkkaan mitä hain tällä kirjoituksella, ehkäpä halusin vain muistella menneitä?
Mutta tähän loppuun haluan kuitenkin totea:
Eikö olekkin mahtava tuo aika.
-Matilda