Matildan alkuraskaus

Plussauksen jälkeen raskaus eteni aikalailla samalla tavalla kuin esikoisen kanssa. Pikkumiehen kanssa rintani olivat todella arat jo ennen plussausta, mutta sitä ei nyt tässä raskaudessa ole ilmennyt. Sanoinkin perheelleni että imetyksen jälkeen rinnoistani on muuttunut psykopaattejä. Ovat tunteettomia läpysköja vain.

Mutta tosiaan. Muuten samalla kaavalla mentiin viikolle 7 asti. Ei muita raskausoireita kuin v-ä-s-y-m-y-s. Siis voi että... tuntui kuin kaikki raskausoireet olivat muuntautuneet pelkäksi väsymykseksi. Olin koko ajan väsynyt. Nukahdin monesti istualtaan, töissä pilkkasin koneen äärellä ja silmät olivat puoliksi kiinni koko ajan.. tai siltä ainakin tuntui. Muutaman kerran olin nukahtaa kävellessäni... miten se on edes mahdollista "torkahtaa" kävelyn aikana? Asiaa ei tietenkään auttanut sekään että pikkumiehellä oli juuri kulmahampaat puskemassa läpi. Haha, voitte vain miettiä minkälainen zombie-olo niiden öiden jälkeen oli.

Parin kuukauden jälkeen nousi esiin toinen oire, se pahamaineinen pahoinvointi. Olihan minulla esikoisen kanssa myös sellaisia äklötyksiä jos ei ollut syönyt pariin tuntiin. Mutta tässä raskaudessa se pahoinvointi ei lähtenyt vaikka söi. Oikeastaan se pahoinvointi ei lähtenyt pois missään vaiheessa. Minulla oli koko ajan sellainen pienoinen paha olo. Kokeilin jopa pahoinvointirannekkeita mutta ei ne minun tapauksessani auttanut yhtään. En halunnut syödä mitään koska kaikki äklötti ja jos sain jonkun himon johonkin niin sitä oli pakko saada heti, koska ei tiennyt kauan sitäkään pystyisi syömään ennenkuin äklötys iskisi senkin kohdalle. Hyvin erilaista kuin pikkumiehen kanssa! Joten tässä raskaudessa olen viettänyt aika paljon aikaa vessan lattialla. Pikkumies on jopa nimennyt yhden pinkin sangon till "Mammas burk". Tämä sanko oli aina mukana mihin sitten meninkään...

Sitten viikoilla 9-14 minulla oli myös järkyttäviä päänsärkyjä! Päänsärky oli mukana 24/7, mutta joka päivä klo. 10-11 aikaan niin se iski niin kova että lamaannuin täysin ja kyynelet valuivat. Tuntui että pää räjähtää ja mikään ei auttanu... Nyt onneksi näitä päänsärkyjä ei ole ollut... Se oli kyllä aivan hirveetä.

Hormoonit taas sillai yleisellä tasolla herkistivät minua. Ikävöin jatkuvasti perhettäni jos en ollut heidän kanssaan ja silmät kostuivat kun ajattelin esimerkiksi jotakin mitä pikkumies oli tehnyt tai sanonut.
Valehtelisin jos sanoisin että tämä oli ainut asia mihin hormonit vaikuttivat. Kyllä minun pinnanikin lyheni, varsinkin Markon kanssa. Mutta jonkun ärhäkän kommentin jälkeen tarvitsin hetken omaa aikaa jonka jälkeen seurasi halailua ja pusuttelua. Useimmiten ainakin. Jos nyt oli jokin järkevä syy ärähtää niin en minä nyt silloin mennyt hempeilemään jälkikäteen. Ofcourse.

Onnellisuus oli, ja on, tietenkin huipussaan, mutta kun väsymys ja pahoinvointi oli mitä se oli ja piti jaksaa painaa päivän läpi sekä olla läsnä oleva vanhempi esikoiselle, niin sellaista suljettua vauvakuplaa ei ollut. Tiesin jo toista lasta yrittäessämme että alkuraskaus tulee olemaan rankka. Pikkumiehen kanssa pystyin työpäivän jälkeen nukkumaan pari tuntia ja vetäämään 10 tunnin hyvät yöunet päälle. Tiesin että sitä mahdollisuutta ei seuraavan kanssa tule olemaan. Joten se oli tietoinen valinta, mutta tiesimme mitä haluamme, ja tiedostimme molemmat että se on kuitenkin lyhyt jakso.

Nyt jo tuntuu että jokin pieni heijastus näkyy siellä tunnelin päässä. Ei valoa vielä, mutta tuntuu että tämä olo on nyt menossa oikeeseen suuntaan ainakin :) jeij!

15+1

-Matilda