RV 26 (25+2)

Raskausviikko 26 ja olo on valtava! 

Esikoista odottaessani niin tässä vaiheessa raskautta olo ei ollut kuin valaalla. Katselin noita mammapäiväkirjoja ja viikoolla 25 olen merkinnyt esikoista odottaessani, että nyt tunnen olevani raskaana. Mutta olo oli energinen ja kaunis!

Tässä raskaudessa tuo sama "olen raskaana" -olo, on tullut huomattavasti aikaisemmin. Koska nyt jo mennään oloissa "mahdunko enään ovesta sisään ja mikä tuo makkara selän puolella on? - ei se lapsi siellä kasva".

Marko kyllä ihanana mahtavana mieheni väittää että raskaus pukee minua ja olen kaunein nainen minkä hän tietää. Voihan se olla että nämä levinneet reidet ja kädet sekä selkämakkarat ovat sellaisia jotka näkyvät vain omaan silmään... tosin luulen että se on enemmänkin toiveajattelua kuin todellisuutta.

Mutta toisaalta yritän ajatella että ei se haittaa, enhän minä kuitenkaan ikuisesti ole raskaana. Tässä kuitenkin rakennetaan uutta elämää niin annetaan nyt kropalle vähän löysää (niin henkisesti kuin, varsinkin, fyysisestikkin).

Niin ja hei. En ole tainnut mainita täällä blogin puolella kumman sukupuolen pallero siellä vatsassa kasvaa?

Joku on ehkä jo voinut arvailla tämän kirjoituksen perusteella kumpi sieltä luultavasti on tulossa. Itsehän olen alusta asti ollut täysin varma että tyttö siellä kasvaa, ja se tunne vain kasvoi sitä mukaan mitä raskaus eteni. Ei mitään epäilystä asiasta. Raskaudet ovat olleet niin erilaiset alusta saakka. Ihan vatsan, ja ylipäänsä, minun kasvusta päätellen sinne raskausoireisiin asti. Rakenneultrassa kävimme RV 21, ja ensimmäinen ultrakuva joka näkyi näytöllä oli pikkusen pepusta. Siinä samassa kuvassa sitten sain jo itselleni varmistuksen että pikku neiti siellä kyllä myllertää. Markokin kertoi jälkikäteen että hänkin osasi heti erottaa samaisesta näkymästä että meille on tulossa tyttö. Ultraajalta saimme vahvistuksen tähän sitten ultran loppupuolella.

Voi ihanuutta, meillä tulee sitten olemaan mini Marko ja mini Maddu <3

Ja varmaan sanomattakin selvää, että kumpi vaan sieltä loppujen lopuksi tupsahtaa, niin olemme aivan yhtä onnellisia. Olen tosin sanonut Markolle, että lapsia tehdään niin kauan kunnes on yksi molempaa sorttia. Haluanhan minä kokea niin pojan että tytön ihanat teinivuodet! 

Kuva alla on raskausviikolta 12 tai 13. Tässä oli jo hyvin pulska olo kun ne normipaidat olivatkin yhtäkkiä napapaitoja... mutta pakko sanoa että tässä vaiheessa kun  katselee tuota kuvaa, ei voi kun totea, että olinhan minä aika pieni viellä tuossa vaiheessa...

Toisaalta se pinkee iso pallukka on kyllä aika kiva vaikka se vaikeuttaa monen monta arjen askaretta! Onhan minulla tässä esikoisen raskauden ja tämän nykyisen välissä ehtinyt olla jo hieman ikävä tuota vauvamasua. Joten valitukset sikseen - ihanaa olla pullukka <3

-Matilda