Missä luuraat?

Minulla on tosiaan ollut raskauden aikana kolme eri laskettua aikaa. Raskauden puolivälissä asian piti muuttua (otin siis asian puheeksi neuvolassa ja sanoivat muuttavan tietojani), mutta on minulla vieläkin virallisissa papereissa kaksi eri LA. Mutta mennään nyt tällä, eli tänään olisi lapsukaisen aika täynnä tuolla masussa.

Mutta eipä häntä näy. Joten voineemme siis tässä samalla vahvistaa teoriani tästä SSS:n alkuperästä ja miehistä, eikö vain ;)

Supistuksia tulee vieläkin päivittäin, mutta ei säännöllisiä. Olen jo muutamia viikkoja sitten kirjoitellut että keho tuntuu jo kypsältä lähteä synnyttämään. Se olo ei ole muuttunut mihinkään. Tai jos pari viikkoa sitten oli sellainen keltainen banaani fiilis, niin nyt olen jo läikkynen ja rusehtava.

Pystyn kuitenkin taas konttaamaan, "hauras lonkka" olo mikä minulla oli yhdessä vaiheessa on mennyt ohi. Myöskin jatkuva kipu jalkojen välissä on poissa. Samoin se 5cm x 5cm polttava läikkä vatsan vasemalla puolella ei ole vaivannut pitkään. Mutta...

Ravaan vessassa aivan koko ajan, myös öisin. Varsinkin nuo yökäynnit verottavat, sillä käytyäni vessassa minulla on useasti todella vaikeata saada unen päästä kiinni taas.
Viimeisen viikon aikana yöunen laatu ja määrä on kärsinyt paljon. Vatsa on jo niin iso ja pinkee että en saa oikein möyhittyä sopivaa asentoa itselleni - varsinkin kun pikkumies köpöttelee meidän sänkyyn yöllä ja makaa sitten poikittain meidän välissä :D yritä nyt sitten siinä löytää mukava asento.

Sitten toissapäivänä oli joku selkäoutous. Muutaman tunnin ajan niin keskiselässä naksu joka askeleella, siis aivan jokaisella askeleella. Parin tunnin päästä minulla oli jatkuva särky siinä kohtaa mistä naksu tuli. Siitä sitten pari tuntia ja naksuminen, sekä särky, oli jo poissa? Se oli tollanen one time deal... hmm...

Mutta fyysisiä särkyjä ja vaivoja ei nyt ole kauheasti... Pystyn toimimaan aktiivisesti arjessa ja olo on suhteellisen reipas. Ja siitä olen kiitollinen! ...mutta se ei kuitenkaan poista tätä yleistä tukalaa oloa minkä tuo vatsa tuo tullessaan. Tiedän että en ole yksin tässä, vaan tämä nyt on vain asia joka kuuluu loppuraskauteen. Mitä kauemmin sitä on raskaana niin tottakai vatsakin kasvaa ja se luo tietynlaista olotilaa.

(Voiko muuten napa räjähtää? Pikkumiehen kanssa minulla oli loppuun asti sellainen "normi lörppö napa", mutta nyt se on ihan venyneenä ja välillä tuntuu että se voisi revetä auki - iik).

-.-.-.-

Henkisesti tuntuu että en ikinä tule saamaan tyttöäni syliin. Olemme jo tässä muutaman viikon ajan olleet koko ajan odotustilassa että "kohta" ... "siiis ihan kohta" - mutta kun se kohta ei ole tullut ja odotus tuntuu loputtomalta. Ja kyllä, tiedän että lapsi ei jää sinne vatsaan ikuisesti, jotenkin jossain vaiheessa hän kyllä saapuu tänne maailmaan.
Itseasiassa, eilisessä neuvolassa sanottiin että jos ei ole ensi viikon tiistaina lapsi syntynyt, niin saan lähetteen äitipolille ja synnytys varmaan käynnistellään jo sitten ensi viikolla. Lapsi on kuulemma sen verran iso että ei välttämättä odoteta sitä paria viikkoa yli LA.
Joten aivan maksimissaan siihen on siis kaksi viikkoa että hän on vihdoin täällä - ehkä jo ensi viikolla - MUTTA KUITENKIN se tuntuu loputtomalta ja mahdottomalta. En osaa tässä fiksusti pukea sanoiksi tätä tunnetta. Mutta jos fyysisesti olin läikykäs rusehtava banaani, niin henkisesti olen jo täysin ruskea ja löllö.

Teksti nyt hieman venyi. mutta tämä blogi toimii päiväkirjana itselleni joten ihan hyvä että saa vähän näitä loppufiiliksiä ja tuntemuksia rustattua kunnolla alas :) ...sitten kun lapsi on täällä ja tulee ikävä sitä "ihanaa ja pinkeetä" vatsaa niin voin taas muistella näitä ajatuksia sitten - haha.

-Matilda