No vauva, lapsi tai mikä tuo ihanan pieni söpö ihminen nyt voisi ollakaan, täytti lokakuun ensimmäisellä viikolla vuoden. Se mitä kirjoitin blogissa kun Ale täytti vuoden pitää vielä kutinsa, myös tämän lurjuksen kohdalla. Tästä voit lueskella huonoa suomea parin vuoden takaa.
En voi tuota parin vuoden takaista tekstiä paremmin kirjoitella tunteista mitä lapsen ensimmäinen syntymäpäivä tuo mukanaan.
Pitää tässä nyt kyllä totea että vauvavuosi yhden kanssa on aivan erilaista kuin kahden kanssa. Ehkä joskus ajan kanssa voin kirjoittaa muutaman tukilauseen tälle väittämälle, mutta en tällä kertaa. Voisin tässä samalla hengenvedolla väittää, että vauvavuosi on lapsen vuosista se, joka hurahtaa nopeiten, silmänräpäyksessä, ohi. Lapsi oppii joka päivä jotain uutta ja sinä opit tuntemaan lastasi koko ajan paremmin. Aika lentää. Vaikka kuinka yrittäisi nauttia joka päivästä ja hetkestä, niin luulen että mikään ei oikeastaan ole tarpeeksi. Sitä haluaisi vain jäädyttää ajan ja nuuskutella vauvatuoksua loppuelämän.
...kun taas toisaalta se on aivan ihanaa että vauvavuosi on ohi. Saat pikkuhiljaa takaisin ne kaksi kehouloketta joita kutsutaan käsiksi, ja lapsi on jo itsenäistynyt hieman ja osaa tehdä joitakin juttuja ilman jatkuvaa apua. Vauvasta tulee pikkuhiljaa lapsi, joka jotenkin onnistuu, jossain vaiheessa, muuttumaan aikuiseksi.
Oma äitiys on myös ollut erilaista kahden lapsen kanssa kuin yhden. Kirjoitin noin vuosi takaperin että aika ei riitä molemmilla siinä määrin kuin haluaisi. Taisin myös siitä muutama kuukausi eteenpäin kirjoitella että asia on kuin itsestään selvinnyt ja ne ajatukset eivät enään häiritse. Ajan saa riittämään molemmille tasapuolisesti kun vain päättää sen riittävän. Tästäkin itseasiassa haluaisin jossain vaiheessa onnistua kirjoittamaan muutaman lauseen lisää. Intoa ja halua kirjoittamiseen riittää mutta muut asiat tahtovat aina kiilata eteen.
Palataakseni asiaan, niin uskon myös että nuo tuntemukset ovat vaipuneet unholaan koska Adella ja Alella on niin lämmin sisaruus-suhde. Mustasukkaisuutta ei ole ollut laisinkaan, ainakaan vielä, kummankaan puolelta ja elämä heidän kanssaan on tasapainoista ja hauskaa.
Mutta itse typykkä on kyllä yksi pippurinen tapaus. Tiettyyn ikään asti hän oli hyvin mukautuvainen ja hengaili vain mukana niin söpönä. Nyt hänessä näkyy jo välillä vähän liikaakin piirteitä äidistään. Älkää ymmärtäkö väärin, olen toki vallan ihana, mutta kun tietyt minun piirteeni siirtää pieneen ihmiseen niin siinä on välillä tekemistä vanhemmilla!
Toisaalta taas Ade on monessa asiassa kuin pieni enkeli.
Näin pitkän kirjoitustauon jälkeen haluaisin vain jatkaa tätä tekstiä ja tehdä analyysia analyysin perään. Jos ei äitiydestäni tai lapsistani niin vaikkapa siitä minkä kurkun kannattaisi ostaa kaupasta! Sormia ja aivoja kutittelee (tai siis sitä kohtaa aivoista mikä vielä sinnittelee mukana).
Nyt minun pitää kuitenkin jatkaa kenkäostoksia Adelle. Yritän lueskella ja tutustua Stonz merkkiseen "kenkään". Jos sinulla on kokemuksia näistä niin voisitko olla ritarini valkoisella virtahevolla ja jakaa viisautesi kanssani? Kiitos <3
Ensi kuukauteen, hih. - Matilda
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana vapaa, anna mennä vaan! / Ordet är fritt, låt fara bara!