No, en minä sinne odotustilaan mennyt. Jäin hieman sivuummalle käytävään seisomaan. Siinä sitten hytkyin ja puuskutin 3-4 min välein. Mietin vain sitä, että jos olisin mennyt siihen sohville örisemään niin luulenpa että muillakin olisi voinut tulla hieman vaivaantunut olo, tai ehkä ei, en tiedä?
Mutta ne 15-20 min siinä käytävällä oli kyllä aika epämielyttävät...
Kätilö haki minut sitten reilun vartin päästä ja menimme tutkimushuoneeseen. Tehtiin sisätutkimus ja olin auki 3cm, sitten perään 20 minuutin pätkä lapsen sydänkäyrää. Kaikki näytti hyvältä.
Mutta ne 15-20 min siinä käytävällä oli kyllä aika epämielyttävät...
Kätilö haki minut sitten reilun vartin päästä ja menimme tutkimushuoneeseen. Tehtiin sisätutkimus ja olin auki 3cm, sitten perään 20 minuutin pätkä lapsen sydänkäyrää. Kaikki näytti hyvältä.
Siinä 19.00 jälkeen siirryimme synnytyssaliin. Minulta kyseltiin kivunlievitystoiveita ja muut toivomukset synnytyksen suhteen. Kivunlievityksen suhteen kerroin että mennään tilanteen mukaan. Jos menee hyvin ilman mitään niin fine, jos ei, niin saa työntää tavaraa suoniin! Muita erityistoiveita meillä ei ollut, kunhan saadaan lapsi sieltä ulos.
Otin parit supistukset ja ajattelin että voisin kokeilla suihkua. Sitä en tehnyt edellisessä synnytyksessä joten ajattelin antaa sille mahdollisuuden. Ensimmäisen supistuksen jälkeen totesin että EI - ei ole minun juttuni.
Nååå, en halunnut heittää pyyhettä kehään heti, ajattelin että otan nyt vielä toisen tässä suihkussa, annetaan nyt kunnon mahdollisuus tälle.
Toisen supistuksen jälkeen totesin että JUU EI - ei todellakaan ole minun juttuni.
Istuin lattialla ja lähdin kömpimään sieltä ylös, harmikseni en ollut tarpeeksi vikkelä ja jouduin vielä yhden supistuksen kärsimään suihkussa, ja vieläpä todella ärsyttävässä asennossa, en tiedä miten olin oikein vääntänyt itseni.
Mentiin salin puolelle ja nappasin ilokaasun avuksi klo. 19. 40. Supistuksia tuli nyt todella tiheään 1-2 min välein ja ne olivat todella kovia. Kiemurtelin sängyssä ja yritin löytää hyvää asentoa vastaanottaa supistukset. Ilokaasusta ei ollut lainkaan apua kun supistuksia tuli niin tiheään - yritin hetken impata kaasua jatkuvasti josko se auttaisi. Sanoinkin Markolle ja kätilölle että minulla on ihan narkkari olo kun koko ajan oon maski naamalla - lisäsin perään että varmaan kaikki synnyttäjät sanovat samaa. Ei kuulemma sano :D ...mutta narkkariolo oli niin vahva joten yritin vähän höllätä ilokaasun kanssa.
Otin vastaan kymmenisen supistusta jonka aikana sanoin joka kerta että nyt piipataan kätilö huoneeseen. Sattui ja kipu oli siirtynyt alaspäin. Mutta aina supistuksen mentyä niin me molemmat olimme vastahakoisia kutsumaan kätilö paikalle.... ensimmäisestä synnytyksestä oli molemmille jäänyt pieni varjo takaraivoon. Silloin synnytys käynnistettiin, ja viiden tunnin jatkuvien kovien supistuksien jälkeen sisätutkimuksessa kerrottiin että en ollut avautunut siitä 3cm yhtään. Se oli henkisesti todella rankkaa. Tämän takia viivyttelimme tällä kertaa molemmat kätilön kutsumista, emme halunneet saada samanlaista "tuomiota".
19.55 käskin Markoa painamaan nappia, oli tilanne mikä tahansa siellä alhaalla niin halusin tietää. Olin tähän mennessä ottanut supistukset hyvin vastaan. Pystyin olemaan rentona ja myötäillä kehon tuntemuksia. Tässä vaiheessa tunsin kuitenkin että kivut rupevat olemaan sen verran kovia että työskenteleen jo hieman supistuksia vastaan.
Sisätutkimuksessa olin auki jo 6cm! Arvatkaapa mikä helpotus meille molemmille! Aivan mahtava fiilis, sanoinkuvaamaton ihana uutinen! JES! Tämä tieto antoi aivan uudenlaista energiaa ja voimaa taas. Alle tunti ja 3cm auennut, upeeta - tällä kertaa kehoni työskentelee kanssani.
20.20 minulle laitettiin spinaalipuudutus, olo helpottui nopeasti.
20.45 olo on mukava puudutuksen takia. Supistukset tuntuu paineena alaspäin ja kohdunsuu on 9 cm auki. Taas tuli uusi tuulahdus energiaa ja aivan mahtava fiilis, 50 min ja taas olin auennut 3cm.
Jäimme odottelemaan että olen täysin auennut ja että tulisi luontainen tarve ponnistaa. Myötäilin paineentunteita. Kävin vähän kävelemässä huoneessa ja seisoskelin sängyn vierellä. Spinaalipuudutus oli häviämässä ja rupesin ottamaan vastaan supistuksia taas. Supistuskipu ja paineentunne menivät käsi kädessä. Minua ohjeistettiin hieman jo ponnistelemaan seisten.
22.10 alkaa ponnistusvaihe ja päädyimme puoli-istuvaan asentoon. Esikoisen kanssa käytimme jalkatukia ja niitä en missään nimessä halunnut tällä kertaa. Juuri ennen ponnistusvaihetta oli vuoronvaihdos ja paikalle tuli toinen oikein mukava kätilö ja kätilöopiskelija. He tukivat asentoani sivuilta ja tunsin että sain hyvän asennon ponnistukseen.
Tuntui että olin ponnistellut vaikka kuinka kauan ja päätin kysyä että näkyykö siellä mitään, että onko se lapsi tulossa kohtapuoli... kätilö vastasi että "Eihän tässä ole mennyt kuin 5 minuuttia, kyllä sinä jaksat vielä, edellisessä synnytyksessähän ponnistelit tunnin". Hän sanoi tämän pilke silmäkulmassa ja itsekkin siinä purskahdin nauruun ja totesin että no hitto vie, tuo on kyllä totta - ja puristin seuraavan ponnistuksen aikana taas hieman kovemmin.
Ponnistusvaihe eteni hyvin, ja 15 minuutin jälkeen maailmaan tupsahti terve ja virkeä tyttölapsi <3
Ensimmäisen synnytyksen jälkeen olin aivan naatti. Olin aivan loppu niin henkisesti kuin fyysisestikkin. Kun lapsi silloin vihdoin, tunnin ponnistelujen jälkeen, syntyi niin olihan se hieno tunne, mutta väsymykseni oli sanoin kuvaamatonta.
Tämän synnytyksen jälkeen olin energiaa täynnä ja heti lapsen tupsahdettua ulos olin jo kädet ojossa vaatimassa lasta rinnalleni.
Minulla ei ollut kipuja missään ja kävelin vessaan ihan itse. Esikoisen kanssa minut joudutiin saattamaan kun jalat pettivät.
Kun meidät tultiin hakemaan synnytyssalista muutaman tunnin päästä, niin he rullasivat huoneeseen pyörätuolin. Katselin sitä kysyvästi ja yritin selvittää että pystyn hyvin kävelemään itse lapsivuodeosastolle. Se on kuulemma heidän käytäntö että kaikki tuupataan pyörätuoliin - eli sillä rullailtiin sitten toiselle osastolle nukkumaan, kellohan oli jo yli kahden yöllä tässä vaiheessa.
Kätilöt olivat huippuja! He tukivat minua ponnistuksen aikana juuri tarvitsemallani tavalla. Toissynnyttäjät eivät aina repeä tai tarvitse episiotomiaa, niin kuin en minäkään tällä kertaa. Vaikka olinkin toissynnyttäjä, niin uskon myös että kätilöiden hyvä ohjeistus, ja meidän välinen yhteistyö, auttoi siinä että repeämiä tai haavaumia ei tullut. Nolla tikillä pärjättiin siis tällä kertaa. Oli muuten aika kiva tunne kun pysty suoraan synnytyksen jälkeen istumaan ja kävelemään normaalisti! Olisittepa nähneet minut ensimmäisen synnytyksen jälkeen, haha. Äitini ja siskoni ensimmäiset sanat kun he näkivät minut silloin oli "Oho, onpa siinä oikea speedy gonzales" - kävelyvauhtini oli oikein häikäisevää.
Marko oli tietenkin myös iso tuki minulle. Tosin kaikki eteni niin vauhdilla että emme oikein ehtineet keksiä sellaista selkeää "tehtävää" hänelle. Edellinen synnytys kuin kesti sen verran kauan niin saimme luotua systeemin meille. Silloin hänen panos oli erityisen tärkeä, en olisi mitenkään pystynyt siihen ilman häntä. Nyt sain enemmänkin tarvitsemani tuen ihan vain hänen läsnäolostaan - ihana mieheni <3
Olen myös tyytyväinen itseeni. Sehän on selvää että synnyttäessä kivut ovat kovat, siitä nyt ei pääse yli eikä ympäri. Mutta olin positiivinen ja energiaa täynnä koko synnytyksen ajan. Pystyin naureskelemaan supistusten välissä ja heitin läppää... hyvin huonoa kylläkin, mutta points for the effort, eikö vain?
Tunsin itseni vahvaksi ja oli ihana tunne kun pystyi luottamaan omaan kehoon. Tämä ehkä ei ole sellaista mitä "saisi" sanoa, mutta mielestäni jokainen nainen saa olla ylpeä itsestään tällaisen kokemuksen jälkeen. Itse ainakin olen.
Kokonaisuudessaan voin vai kuvailla tätä synnytystä yhdellä sanalla: Täydellistä.
En vaihtaisi mitään. Olen niin onnellinen että kaikki meni niin kuin meni.
Molemmat synnytykset ovat ollet upea kokemus ja antaneet minulle elämäni tärkeimmät asiat. Mutta ensimmäinessä oli muutamia mutkia, ja asioita, minkä toivon menevän erilailla tällä kertaa. Ja ilokseni ne menivätkin. Joten olemme oikein onnellisia siitä miten saimme meidän pikkuprinsessan saatettua maailmaan. Voi kuinka rakastammekaan noita meidän pieniä palleroita!
-Matilda
Otin parit supistukset ja ajattelin että voisin kokeilla suihkua. Sitä en tehnyt edellisessä synnytyksessä joten ajattelin antaa sille mahdollisuuden. Ensimmäisen supistuksen jälkeen totesin että EI - ei ole minun juttuni.
Nååå, en halunnut heittää pyyhettä kehään heti, ajattelin että otan nyt vielä toisen tässä suihkussa, annetaan nyt kunnon mahdollisuus tälle.
Toisen supistuksen jälkeen totesin että JUU EI - ei todellakaan ole minun juttuni.
Istuin lattialla ja lähdin kömpimään sieltä ylös, harmikseni en ollut tarpeeksi vikkelä ja jouduin vielä yhden supistuksen kärsimään suihkussa, ja vieläpä todella ärsyttävässä asennossa, en tiedä miten olin oikein vääntänyt itseni.
Mentiin salin puolelle ja nappasin ilokaasun avuksi klo. 19. 40. Supistuksia tuli nyt todella tiheään 1-2 min välein ja ne olivat todella kovia. Kiemurtelin sängyssä ja yritin löytää hyvää asentoa vastaanottaa supistukset. Ilokaasusta ei ollut lainkaan apua kun supistuksia tuli niin tiheään - yritin hetken impata kaasua jatkuvasti josko se auttaisi. Sanoinkin Markolle ja kätilölle että minulla on ihan narkkari olo kun koko ajan oon maski naamalla - lisäsin perään että varmaan kaikki synnyttäjät sanovat samaa. Ei kuulemma sano :D ...mutta narkkariolo oli niin vahva joten yritin vähän höllätä ilokaasun kanssa.
Otin vastaan kymmenisen supistusta jonka aikana sanoin joka kerta että nyt piipataan kätilö huoneeseen. Sattui ja kipu oli siirtynyt alaspäin. Mutta aina supistuksen mentyä niin me molemmat olimme vastahakoisia kutsumaan kätilö paikalle.... ensimmäisestä synnytyksestä oli molemmille jäänyt pieni varjo takaraivoon. Silloin synnytys käynnistettiin, ja viiden tunnin jatkuvien kovien supistuksien jälkeen sisätutkimuksessa kerrottiin että en ollut avautunut siitä 3cm yhtään. Se oli henkisesti todella rankkaa. Tämän takia viivyttelimme tällä kertaa molemmat kätilön kutsumista, emme halunneet saada samanlaista "tuomiota".
19.55 käskin Markoa painamaan nappia, oli tilanne mikä tahansa siellä alhaalla niin halusin tietää. Olin tähän mennessä ottanut supistukset hyvin vastaan. Pystyin olemaan rentona ja myötäillä kehon tuntemuksia. Tässä vaiheessa tunsin kuitenkin että kivut rupevat olemaan sen verran kovia että työskenteleen jo hieman supistuksia vastaan.
Sisätutkimuksessa olin auki jo 6cm! Arvatkaapa mikä helpotus meille molemmille! Aivan mahtava fiilis, sanoinkuvaamaton ihana uutinen! JES! Tämä tieto antoi aivan uudenlaista energiaa ja voimaa taas. Alle tunti ja 3cm auennut, upeeta - tällä kertaa kehoni työskentelee kanssani.
20.20 minulle laitettiin spinaalipuudutus, olo helpottui nopeasti.
20.45 olo on mukava puudutuksen takia. Supistukset tuntuu paineena alaspäin ja kohdunsuu on 9 cm auki. Taas tuli uusi tuulahdus energiaa ja aivan mahtava fiilis, 50 min ja taas olin auennut 3cm.
Jäimme odottelemaan että olen täysin auennut ja että tulisi luontainen tarve ponnistaa. Myötäilin paineentunteita. Kävin vähän kävelemässä huoneessa ja seisoskelin sängyn vierellä. Spinaalipuudutus oli häviämässä ja rupesin ottamaan vastaan supistuksia taas. Supistuskipu ja paineentunne menivät käsi kädessä. Minua ohjeistettiin hieman jo ponnistelemaan seisten.
22.10 alkaa ponnistusvaihe ja päädyimme puoli-istuvaan asentoon. Esikoisen kanssa käytimme jalkatukia ja niitä en missään nimessä halunnut tällä kertaa. Juuri ennen ponnistusvaihetta oli vuoronvaihdos ja paikalle tuli toinen oikein mukava kätilö ja kätilöopiskelija. He tukivat asentoani sivuilta ja tunsin että sain hyvän asennon ponnistukseen.
Tuntui että olin ponnistellut vaikka kuinka kauan ja päätin kysyä että näkyykö siellä mitään, että onko se lapsi tulossa kohtapuoli... kätilö vastasi että "Eihän tässä ole mennyt kuin 5 minuuttia, kyllä sinä jaksat vielä, edellisessä synnytyksessähän ponnistelit tunnin". Hän sanoi tämän pilke silmäkulmassa ja itsekkin siinä purskahdin nauruun ja totesin että no hitto vie, tuo on kyllä totta - ja puristin seuraavan ponnistuksen aikana taas hieman kovemmin.
Ponnistusvaihe eteni hyvin, ja 15 minuutin jälkeen maailmaan tupsahti terve ja virkeä tyttölapsi <3
Ensimmäisen synnytyksen jälkeen olin aivan naatti. Olin aivan loppu niin henkisesti kuin fyysisestikkin. Kun lapsi silloin vihdoin, tunnin ponnistelujen jälkeen, syntyi niin olihan se hieno tunne, mutta väsymykseni oli sanoin kuvaamatonta.
Tämän synnytyksen jälkeen olin energiaa täynnä ja heti lapsen tupsahdettua ulos olin jo kädet ojossa vaatimassa lasta rinnalleni.
Minulla ei ollut kipuja missään ja kävelin vessaan ihan itse. Esikoisen kanssa minut joudutiin saattamaan kun jalat pettivät.
Kun meidät tultiin hakemaan synnytyssalista muutaman tunnin päästä, niin he rullasivat huoneeseen pyörätuolin. Katselin sitä kysyvästi ja yritin selvittää että pystyn hyvin kävelemään itse lapsivuodeosastolle. Se on kuulemma heidän käytäntö että kaikki tuupataan pyörätuoliin - eli sillä rullailtiin sitten toiselle osastolle nukkumaan, kellohan oli jo yli kahden yöllä tässä vaiheessa.
-.-.-.-.-.-.-
Kätilöt olivat huippuja! He tukivat minua ponnistuksen aikana juuri tarvitsemallani tavalla. Toissynnyttäjät eivät aina repeä tai tarvitse episiotomiaa, niin kuin en minäkään tällä kertaa. Vaikka olinkin toissynnyttäjä, niin uskon myös että kätilöiden hyvä ohjeistus, ja meidän välinen yhteistyö, auttoi siinä että repeämiä tai haavaumia ei tullut. Nolla tikillä pärjättiin siis tällä kertaa. Oli muuten aika kiva tunne kun pysty suoraan synnytyksen jälkeen istumaan ja kävelemään normaalisti! Olisittepa nähneet minut ensimmäisen synnytyksen jälkeen, haha. Äitini ja siskoni ensimmäiset sanat kun he näkivät minut silloin oli "Oho, onpa siinä oikea speedy gonzales" - kävelyvauhtini oli oikein häikäisevää.
Marko oli tietenkin myös iso tuki minulle. Tosin kaikki eteni niin vauhdilla että emme oikein ehtineet keksiä sellaista selkeää "tehtävää" hänelle. Edellinen synnytys kuin kesti sen verran kauan niin saimme luotua systeemin meille. Silloin hänen panos oli erityisen tärkeä, en olisi mitenkään pystynyt siihen ilman häntä. Nyt sain enemmänkin tarvitsemani tuen ihan vain hänen läsnäolostaan - ihana mieheni <3
Olen myös tyytyväinen itseeni. Sehän on selvää että synnyttäessä kivut ovat kovat, siitä nyt ei pääse yli eikä ympäri. Mutta olin positiivinen ja energiaa täynnä koko synnytyksen ajan. Pystyin naureskelemaan supistusten välissä ja heitin läppää... hyvin huonoa kylläkin, mutta points for the effort, eikö vain?
Tunsin itseni vahvaksi ja oli ihana tunne kun pystyi luottamaan omaan kehoon. Tämä ehkä ei ole sellaista mitä "saisi" sanoa, mutta mielestäni jokainen nainen saa olla ylpeä itsestään tällaisen kokemuksen jälkeen. Itse ainakin olen.
-.-.-.-.-.-.-
En vaihtaisi mitään. Olen niin onnellinen että kaikki meni niin kuin meni.
Molemmat synnytykset ovat ollet upea kokemus ja antaneet minulle elämäni tärkeimmät asiat. Mutta ensimmäinessä oli muutamia mutkia, ja asioita, minkä toivon menevän erilailla tällä kertaa. Ja ilokseni ne menivätkin. Joten olemme oikein onnellisia siitä miten saimme meidän pikkuprinsessan saatettua maailmaan. Voi kuinka rakastammekaan noita meidän pieniä palleroita!
-Matilda
