1926

Äiti, mummi, vanhamummi ja vanhavanhamummi. Ystävällinen ja lämminsydäminen pelleilijä.

Viikonloppuna käänsimme purjeet kohti Hankoa, olimme juhlistamassa tätä mahtavaa ihmistä. Meidän vanhamummi täytti nimittäin 90 vuotta!

Vaikka hän ei tunnista meitä enään, eikä ole se pirteä mummeli joka aina oli ottamassa nyrkkeilymatsia vävynsä kanssa, niin tiedämme että hän tietää, ja myös tuntee että olemme siellä. Sen rakkauden ympärillään!

Hän on nyt muutamia vuosia asunut hoitokodissa, ja välimatkan takia emme pääse tervehtimään häntä niin useasti kuin haluaisimme. Hänestä pidetään kuitenkin hyvää huolta hoitokodissa, ja onhan Hangossa sukulaisia jotka käyvät viikottain katsomassa häntä. Ja vaikka me emme ole siellä paikan päällä, niin vanhamummi kulkee meidän mukanamme täällä. Ajatuksissamme ja sydämessämme. Hän on ollut tärkeä osa meidän lapsuutta, ja meillä on paljon muistoja jotka hymyilyttävät vieläkin.

Itse juhla oli pieni ja tunnelmallinen. Kahvittelua, rupattelua ja elävää kitaramusiikkia. 

Pappikin tuli onnittelemaan. Ensin hän kyllä onntteli meidän Mummia ja antoi virsikirjan hänelle - ohjasimme hänet oikean sankarin luokse. Tätä hän sitten onnitteli 80-vuotis päivänä :D Ei ihan mennyt putkeen. Mutta ei se haittaa. Mielestäni se jo riittää että vaan muistetaan. Ketä onnitellaan, ja mikä numero siinä lauseessa nyt sitten on on toissijaista. Ja  itseasiassa tämä oli hauska yhteensattuma, sillä paikalle tullut pappi sattui olemaan sama pappi joka kastoi meidät! Aika hienoa.

Saimme ikuistettua viisi sukupolvea yhteiskuvaan, ikäeroa nuorimman ja vanhimman välillä on 89 vuotta. Täyttävät vieläpä samassa kuukaudessa. 

Vanhamummi on aina ollut lapsirakas, ja muistan kun eilisen sen kun hän ensimmäisen kerran tapasi pikkumiehen. Hänen käsi nousi ja hän halusi lapsen lähelleen. Sydän särkyi ja suli samaan aikaan <3 oli jotenkin vaan niin koskettava hetki. Ei sellaista pysty selittämään sanoin. 

...kahvittelujen jälkeen siirryimme isovanhempieni luokse syömään lisää kakkua - voileipäkakkua. Nam nam. 


Myöhemmin illalla kävin vielä tapaamassa ystäviä. Niitä hankolaisia lapsuusystäviä. Oli kyllä NIIN mahtavaa nähdä heitä. Vaikka heitä ei näe usein se on aina yhtä helppoa ja luontevaa olla heidän kanssaan.
Ja Elinin kanssa uskaltauduimme jopa ottamaan biljardihaasteen vastaan, ja pelasimme sitten yhden pelin paribiljardia. Ja jos joku nyt miettii miten se meni niin haluan muistuttaa teitä että:

Päämäärä ei ole se tärkein, vaan se matka ;)


-Matilda