1. Kerrostalo vs Omakotitalo

Tämä tuleva maanantaisetti pitäisi 10 osan sijaan olla 12 osainen. Ensimmäisen osan pitäisi oikeastaan olla ”omaan muutto”, ja toinen osa ”vuokralla vai omistusasunto”.

Kun kirjoitin alas otsikoita halusin että tekstit ovat loogisessa järjestyksessä. Että tästä sekamelskasta löytyisi se kuuluisa punainen lanka. Mutta raskausaivot ovat nähtävästi liian kiintyneet minuun, joten tällä kertaa saatte tyytyä oranssiin lankaan.

…mutta varmasti nuo kaksi asiaa, mitkä nyt eivät tähän kokonaisuuteen mahtuneet mukaan, tulevat jossain vaiheessa käsiteltyä. Tai ainakin se miten me päädyimme muuttamaan yhteen täytettyämme 18, ja miksi kahden vuokra-asunnon jälkeen hankimme sitten omistusasunnon.

(Mutta ehkä tämän kokonaisuuden voisi miettiä siltä kantilta, että kun on jo tehnyt päätöksen hankkia sen oman, niin mitä sitten tulee mietittyä?)

Joten, kerrostalo vai omakotitalo.

Molemmissa on omat hyvät ja ”huonot” puolensa, eli mieltymyskysymyshän se on.
Minä pystyn suoraan sanomaan kumpi minua miellyttää enemmän, sillä kokemusta molemmista on (rivitalot mukaan lukien).  Mutta ajattelin ensin hieman kirjoitella ympäripyöreästi ajatuksia molemmista.

Jos aloitetaan kerrostalo asumisesta.

Ensimmäinen omistusasuntomme

Olen asunut seitsemässä eri kerrostaloasunnossa. Kaksi lapsuudenaikana, ja viisi nyt aikuisiällä (tai no… sehän tietenkin riippuu miten määrittele nuo – mutta teini-iän aikana/jälkeen). Rivitalo asumista tuli kokeiltua ala-aste ikäisenä ja meidän ensiasunto Markon kanssa oli ehkä jollain tapaa rivitaloasunto (Vuokranantajat olivat muuttaneet n. 400 neliöisen omakotitalon kolmeksi kaksikerroksiseksi asunnoksi – eli miksi nyt tuollaista kompleksia sitten kutsuisi?). Joka tapauksessa niin on tullut asuttua kerros- ja rivitaloissa.

Kerrostalot ovat yleensä ns. hyvillä paikoilla. Julkiset kulkee näppärästi, leikki- ja urheilupuistot, kaupat ja muut palvelut ovat lähietäisyydellä. Toisaalta niin ravintolat ja kapatkin useasti.  Minä olen muutaman kerran joutunut käymään syvällisiä ja rakentavia keskusteluja heikkojalkaisten kanssa – mutta eipä siinä mitään, yleensä se on kuitenkin enemmän hauskaa kuin vaikkapa ärsyttävää tai ahdistavaa.

Kerrostalon piha-alue on aina siisti vaikka itse ei tee mitään?
Myös rappukäytävä on aina mopattu, likaiset eteismatot kävelevät itse pesuun, ja jos vaikkapa ulko-ovi, ikkunat, saunatilat jne on huollon tarpeessa niin se myös korjautuu itsestään. Ei mitään omia to do listeja jotta hommat hoituu.

Vuokra-asunnoissa on sekin hyvä puoli, jos vaikkapa jokin kodinkone räjähtää niin ei tarvitse itse ostaa uutta. Tämä ei tietenkään päde omistusasunnoissa.

Yhteisöllisyys – tai no, muotoilenpa uudestaan… naapurit ovat lähellä. Jos tämä on plussa tai miinus riippuu luonnollisesti naapureista. Minulla on kokemusta molemmista ääripäistä. En lähde paukuttamaan noita huonoja, outoja ja lapsellisia juttuja, mutta minulla on esimerkiksi pelkkää hyvää sanottavaa meidän edellisistä naapureista. Meidän pikkupoju sai kaveruksen yläkerrasta, itse sain seuraa äitiysloman aikana ja pojan synnyttyä meille tuotiin tuoreita riisipiirakoita ja onnittelukortteja :) 

Taloyhtiön talkoot voivat olla mukavia tapahtumia. Ainakin tuossa edellisessä paikassa niin talkoiden yhteydessä saunat lämitettiin ja grilli oli kuumana. Lapset hääräsi mukana ja auttoivat aikuisia haravoinnissa, eli toisin sanoen lehtien levittämisessä.

Jos käyttää yhteisiä tiloja, kuin varastoja ja pesu-/kuivaustiloja, niin aina on se mahdollisuus että jotakin häviää. Lastenvaunut, pyörät ja vaatteetkin voivat saada jalat alleen, ja ei välttämättä talon asukkaiden toimesta. Itse olin kerran kriminelli ja pölläsin naapurin vaatteet kuivaustiloista. En tiedä miten pystyin erehtymään niin, sillä ylhäällä kun rupesin viikkailemaan vaatteita niin sieltä tupsahti leopardi maximekkoja, hyvin "ei minua" olevia kuoseja ja kaikenmoisi röyhelöitä. Kipitin sitten takaisin alas kellarin ja laitoin viikatut vaattet pöydälle. Eli vahinkojakin voi sattua. Tässä tapauksessa joku muu oli tullut kuivaamaan vaatteensa minun varatulle vuorolle, niin luulenpa että siksi erehdyin. 

Näin korkealla olevaa parveketta ei voi saada jos asuu omakotitalossa. Me asuimme tässä 7 kerroksessa.

Sitten sitten...

Omakotitalo elämää olen kokenut neljässä eri talossa. Joissakin asustelimme pidempään kuin toisissa.

Onhan niitä omakotitaloja jotka sijaitsevat lähellä palveluita, joten siinä ei välttämättä aina ole eroa näissä kahdessa asumismuodossa. Mutta ovet, ikkunat ja piha ei kuitenkaan omakotitalossa hoida itseään. Puhumattakaan niistä talviaamuista kun hikoilee lumikolan kanssa – kerrostalossa kunhan vaan kävelet niitä aurattuja polkuja. 

Huoltotoimenpiteet eivät mene mistään yhteisestä kassasta... vaan ne pitää sieltä oman lompakon pohjalta kaivaa ne hilut.

Omakotitalossa sinulla ei ole pakollista hiljaisuutta. Kun sinua ja naapuria erottaa 30 cm betoniseinä niin joudut illalla klo. 21 tai 22 jälkeen hyssyttelemään koiria kun iltahepulit alkaa.
Kun oikeastaan silloin, ainakin itse, haluaisin hypätä olohuoneen pöydälle ulvomaan ja riehumaan näiden karvamussukoiden kanssa. Kaikki tietty omalla tavallaan tuossa asiassa.

Jos omakotitalon putkisto ei ole liitetty kunnan vesi- ja viemäriverkostoon niin pitää muistaa tyhjentää umpisäiliö. Ja muutenkin omakotitalossa on koko ajan jotakin huolettavaa tai tehtävää. Itse en näe tätä huonona asiana ollenkaan, mutta joillekin se jatkuva tekeminen ei välttämättä sovi tai ole mieluista.

Posti ei tule suoraan sisälle. Ne pitää käydä hakemassa sieltä postilaatikolta. Meidän postilaatikko tulee olemaan muutaman sadan metrin päässä. Pitääpä muuten opettaa koirille noutamaan posti! 

Sitten on vielä tuo pihalla oleminen. Omakotitalossa kun voit vaikka leikata ruohoa alasti, juoda aamukahvit terdellä samalla kun teet helikopteria (tällä nyt en väitä että oma mies tätä tekisi) tai rakentaa puumajan juuri siihen mihin haluat. Ajatteleppa jos teet jotakin äsken mainituista taloyhtiön pihalla, varmaasti jollakin olisi jotakin sanottavaa siitä – helikopterin kohdalla ehkä  jopa herra poliisilla.

Sanoisin myös että koiraelämä helpottuu kun on oma piha. He saavat olla ulkona niin paljon kuin sielu sietää, ja liikunnasta ei ole puutetta ainakaan. 

Omasta kokemuksesta voin kertoa, että välillä se on sellaista showta kun lähtee vaunujen ja kahden koiran kanssa liikenteeseen. Tunget kaikki hissiin, änget itse perään ja vedät vatsan sisään, levität pakarat pitktin seiniä ja sitten kurotat painamaan sitä hissinappia. Menee se aivan hyvin, mutta helpompaa se on tottakai vain avata ovi. (Puhumattakaan koirien rippetaudeista... varsinkin Zachilla niitä on tasaisin aikavälein ja hissillä eestaas meneminen on kieltämättä hieman rasittavaa - varsinkin jos vertaa siihen yhden oven avaamiseen).

3 km tällaista niin meidän tontti löytyy

Tässä nyt muutamia eroavaisuuksia. Varmasti on monta asiaa jotka jäi kirjoittamatta. Mutta jos teillä lukijoilla tulee mieleen jokin pointti minkä voisin lisätä tähän niin rohkeasti vaan kommenttia :) jos ei tule tårta på tårtaa niin lupaan lisätä teidän pointit tähän tekstiin.

Vaikka olen nämä vuodet viihtynytkin meidän asunnoissa, niin ehdottomasti omakotitalo asuminen on omaan mieleen. Olen sitä hieman ikävöinyt, ja niin on kyllä Markokin.

- Matilda