Tappielämän hyvät puolet

Mä olen tässä miettinyt tappielämän hyviä puolia, sillä sain eilen taas kokea, kuinka vaikeaksi asiat voi mennä kun senttejä on vähän. Kävin siis kaupassa, enkä yltänyt pakastealtaalla tarpeeksi syvälle ja jouduin pyytämään apua saadakseni halutun tavaran. Me ei olla Matildan kans kumpikaan kovin pitkiä, minä hurjat 161 cm ja Matilda on kyllä alle sen 160 cm ;) Jalkakin sillä on niin pieni, että välillä katson sen kenkiä kun käy kylässä ja naurahdan sillä näyttää siltä, että minulla olisi 7-vuotias kyläläinen.

Mutta jotta tämä ei ihan synkistelyksi mene, olen miettinyt lyhyenä olemisen hyviä puolia ja tässä muutama jonka äkkiseltään keksin:

- Kesällä tai ulkomailla ei tarvitse kävellä rantaviivasta kovin pitkälle, kunnes vesi on jo tarpeeksi syvää sukeltamiselle
- Pidemmiltä voi kysyä joko se Pekka Poudan lupaama sade alkoi
- Kukaan ei pyydä sinua nostamaan mitään ylähyllyltä
- Tuplaleukaa ei havaitse yhtä helposti sillä kukaan ei katso sinua ns. sammakkoperspektiivistä
- En joudu olemaan koppava tyyppi autossa joka pyytää etupenkkiä hiilaamaan penkkiä eteenpäin jotta "jalat mahtuisi"
- Pääsee helpommin piiloon (tästä tulee olemaan hyötyä kun Lihapullan kanssa leikitään piilosta)
- Jos joku huomauttaa, että pölyt on esim. kirjahyllystä pyyhkimättä, voin vedota siihen etten niitä nähnyt
- Lentokoneessa ei ole ongelmia pienen jalkatilan kanssa, ei väliä missä istun niin hyvin mahtuu

Keksittekö näitä lisää?

Kuva Googlesta

- Emilia