mun elämässä sattuu yhtä sun toista. En tiedä miten selviäisin jokapäiväisestä elämästä jos en osaisi nauraa itselleni. Ajattelin, että näitä tarinoita voisi olla ihan hauska jakaa osittain myös tekstin muodossa. En tiedä montako osaa näitä kehtaa kirjoittaa, mutta aloitetaan nyt muutamalla:
- Olin aikoinaan menossa työhaastatteluun (taisin olla 17-vuotias) ja mietin tarkkaan mitä puen päälle ja varsinkin, minkä laukun otan. Olin siis menossa Belizia laukkumyymälän haastatteluun, tai näin ainakin luulin. Ilmottaudun heidän vastaanottoon ja kun haastattelija tulee minua hakemaan meinasin (siis ONNEKSI vaan meinasin) jo sanoa jotain tyyliin "kato nyt, kyllä mut kannattaa töihin teille ottaa kun näin hieno laukku ja kaikki". Siinä tovi rupateltiin niitä näitä kunnes haastattelija katsoo minuun ja kysyy ratkaisevan kysymyksen ja keskustelu meni suurin piirtein näin:
Haastattelija: "Kuinka sinä sopisit töihin Bilteemaan?"
Yritä nyt siinä olla naama peruslukemilla.. Katsoin miestä takaisin ja kysyin:
Minä: "Niin siis anteeksi minne?" Tässä vaiheessa päässä pyörii vaan ajatus että mitä hemmettiä Bilteemaan, mitä siellä edes tehdään.
H: "Bilteemaan, tiedätkö yrityksen toiminnasta?"
M: "Kai siellä jotain veneen moottoreita ja muttereita myydään"
Haastattelu loppui aika lyhyeen tämän jälkeen ja voinette arvata, etten paikkaa saanut. Nyt jälkikäteen olisi toki ollut hauskaa jos olisin kehunut omaa laukkuani haastattelun alkuun, olisi mies ollut hieman ymmällään mitä tyttönen selittää.
 | |
| Same, same but different. Kuvat: Google |
- Toinen tarina kertoo enempi siitä, kuinka äiti ja tytär voivat olla molemmat yhtä lahopäitä.
Tästä on jo vähintään 5 vuotta kun tämä tapahtui, mutta jaksaa silti naurattaa. Oltiin kesää viettämässä Hangossa ja päätettiin sitten lähteä porukalla ulos tanssimaan (mukana mm. täti, serkku, äiti, minä). Baaritiskejä kyseisessä juottolassa ei ollut kuin yksi ja jossain vaiheessa iltaa huomasin, etten löydä pankkikorttia mistään. En älynnyt käydä mistään sitä etsimässä vaan soitin ja kuoletin kortin samantien. Ei siinä ongelmaa, äitihän oli mukana niin hän voi kustantaa loppuillan lystit, näin ainakin luulimme. Äiti huomaa melkein heti minun jälkeen, kuinka hänenkin pankkikortti on kadonnut, eikun soittoa taas sulkupalveluun ja kuoletetaan hänenkin kortti.
Tästä harmistuneina käydään viimeisillä seteleillä hakemassa janojuomaa kun baarimikko kysyy, onko nämä kaksi korttia tuossa tiskillä kenties meidän. Todettiin, että katos perkele, onhan ne. Meillä oli siis jäänyt kortit samaan paikkaan ja varmasti samaan aikaan. Tätä episodia kun tosiaan kesti se vajaa kymmenen minuuttia.
Seuraavana päivänä mentiinkin sitten molemmat kovin nyrpeinä pankkiin jonottamaan käteistä.
- Emilia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana vapaa, anna mennä vaan! / Ordet är fritt, låt fara bara!