Aika kultaa muistot

Jonkun aikaa sitten kirjoitin "Idyll eller ej" postauksen. Kirjoitus oli pelkästään ruotsinkielellä ja kerroin, että aikomukseni on kirjoittaa aiheesta spinoffi.

Nyt se päivä on koittanut.

Idyll eller ej, on suoraan suomenettuna Idylliä vai ei. Kyseissä kirjoituksessa viittasin radio-ohjelmaan Yle x3m ja heidän kesäkeskusteluunsa. He keskustelivat siitä miten ihmiset romantisoivat kesää ja tekevät hurjasti suunnitelmia, sekä siitä, että monet asiat näyttävät paljon paremmalta instagramissa kun ovatkaan todellisuudessa.

Pyöriteltyäni asiaa päädyin kirjoituksen lopussa siihen, että kaikki on asenteesta kiinni.

Aika kultaa muistot on sanonta joka pitää mielestäni hyvinkin paikkansa. Miksi miellän tämän spinoffiksi tästä Idyll eller ej kirjoituksesta on tämä:
Tilanne joka on ollut hyvin arkinen voi ajan myötä muuttua uskomattoman upeaksi asiaksi.  Tietty jakso elämstä joka on ollut ihan jees, with ups and downs, voi yhtäkkiä näkyä pelkkinä vuorenhuippuina. Lelu joka lapsuudessa oli pelkkä lelu, voi ajan myötä saada paljon suuremman merkityksen. Koiran pentuajasta löytyy söpöily kuvia kun pentu nukkuu tai leikkii, mutta helposti ne kakkapissa hajut ja muistot jää unholaan. Raskausaika on mitä ihaninta, mutta sieltäkin löytyy niitä hetkiä mitkä ei ehkä silloin tunnu niin loisteliaalta.

Synnyttäminen, joka on maailman upein kokemus, on silloin ja on jälkeenpäinkin upea. Mutta sillä hetkellä kun makaat synnytyssalin epämukavalla sängyllä, jalat levällään, sairaanhoitaja neulan kanssa haarojesi välissä ja olet lopen uupunut... vaikka tiedät että kaikki kivut ja sen hetkinen särky on kaiken arvoista, et voi olla ajattelematta "ei ikinä enään".

Kun minä makasin siinä sängyllä räjähtäneenä ja synnytyskipujen ympäröimänä, ja näin oman rakkaan, kauniin lapsen isän sylissä sanoin Markolle "Kanske de blir vid ett barn" - eli, ehkä se yksi lapsi riittää kuitenkin.

Tämän lauseen sanoin maanantaina 29 päivä kesäkuuta klo. 7.45 aamulla, Maanantaina 29 päivä kesäkuuta klo. 20.00 mietin jo sisarusta silloiselle nyytille.

Aika kultaa muistot. Tosin, tässä ei ollut kyse kuin 12 tunnista - mutta kuitenkin.

Seuraavan vuorokauden sisään olimme jo varmoja siitä että lapsia tulee lisää (jos niitä vain meille suodaan).

Kului päiviä ja viikkoja ja kahden kuukauden päästä kokemus ei ollut upea. Se ei ollut 'pelkästään' elämäni paras päivä, ja älkää ymmärtäkö väärin, se on kyllä elämäni paras päivä - mutta siitä tuli vielä enemmän. Ajan myötä tästä kokemuksesta tuli voimaanuttava!

Kehoni ei toiminut niin kuin olisin halunnut, kiemurtelin kivuissa synnytyssalissa, olin siinä uskossa että lapsi ei vain tule sieltä ja olin melkein valmis menemään sieltä mistä aita on matalin. Sen lisäksi olin neljän vuorokauden aikana nukkunut vajaat 6 tuntia. Tämä muuttui voimaanuttavaksi kokemuksesi, elämän parhaan päivän lisäksi.

Marko ei tätä ymmärrä. Aika ei ole kullanut hänen muistojaan, mutta minun ovat.

Lähdössä sairaalaan synnyttämään.

Onnellinen mutta uupunut tuore äiti.

Synnytystä ei nyt varsinaisesti voi verrata mihinkään tai välttämättä käyttää esimerkkinä tällaisessa asiassa. Joten otan toisen esimerkin omasta elämästäni.

Tuo opiskeluaika Solvallassa on aika täydellinen esimerkki. Siellä itseasiassa minä ja Marko tapasimme, vuonna 2009. Solvalla on ruotsinkielinen urheiluopisto Espoon Nuuksiossa, liikunnan-neuvojan ammattinimikkeen saa sieltä kolmessa vuodessa.

2011

Ensimmäinen vuosi oli jännä. Muutin periaatteesa kotoa pois. Asuin nimittäin viikot asuntolassa ja viikonloput kun tulin 'kotiin' niin ne vietin enimmäkseen säbän parissa urheiluhalleilla. Silloinen Solvalla oli hyvin erilainen kuin nykypäivänä (Nuuksio on kasvanut hurjasti ja sinne on rakennettu m.m Haltia luontokeskus ja Solvalla on Folkhälsanin alla). Kun meidän luokka GI 09-12 aloitti Solvallassa se oli tunnelmallinen paikka. Paljon pieniä mökkejä ja hökkeleitä siellä täällä ja metsänrauha tuntui koko kehossa kun siellä töpötteli menemään.

Luokkamme oli mitä parhain, aivan upeita tyyppejä joista muutamat vieläkin ovat tiivisti mukana elämässämme ja yhdestä sekopäästä tuli meidän pojan kummisetä. Niin ja löysinhän minä elämäni rakkauden tästä jengistä myös!

Alkuhuuman jälkeen ja kun asiat rupesivat muuttumaan Solvallassa, se elokuvassa eläminen muuttui todellisuudeksi.

Vaikka meillä oli hieno luokka ja viihdyimme yhdessä niin viimeisenä vuonna oli ajoittain hyvin kireä tunnelma. Syitä on varmasti enemmän kuin yksi, mutta näen että luokan sisällä olleet motivaatioerot oli aika isossa roolissa. Minä kuuluin niihin joka oli sitä mieltä että se opiskelu nyt ei ollut niin vaikeaa tai vaativaa ja halusin valmistua hyvin arvosanoin. Luokasta löytyi myös niitä jotka kokivat opiskelun hyvin raskaaksi ja ei aina löytynyt motivaatiota saada asioita tehdyksi.

Luonnollisesti niin tämä voi tuottaa erimielisyyksiä, varsinkin ryhmätöissä tai ryhmäohjauksissa mitä siis tuli tehtyä paljon Solvalla aikana.

Kun valmistuimme niin olin helpottunut, ihanaa päästä pois ja lähteä maailmalle katsomaan mihin oikein pystyy. Pari vuotta vierähti ja minulle ei ollut yhtään ikävä tuota aikaa tai paikkaa.

Mutta nyt kun muistelen Solvallaa ja näitä ihmisiä, ja kyllä, myös niitä jotka eivät olleet yhtä "nörttejä" kuin minä, niin muistelen sitä aikaa lämmöllä. En minä ajattele niitä väsyneitä aamuja kun ei kuule muuta kuin vikinää, tai vaikka ajattelisinkin, niin en näe tätä ollenkaan huonossa valossa vaan päinvastoin. Se hymyilyttää! Miten olimmekaan niin erilaisia ja pystyimme elämään niin tiivisti yhdessä koko tuon ajan ja jopa nauttia siitä suurilta osin.

Tänä päivänä minulla on jopa ikävä näitä ihmisiä!

Tässäpä hyvin klassinen esimerkki siitä miten aika kultaa muistot. Varmasti olen kasvanut ihmisenä ja osaan erilailla käsitellä tunteita ja tilanteita,jopa muistoja, mutta uskon että aika on tässä suurin taikuri!

Jokaisella varmasti löytyy oma Solvalla tarinansa mikä tuli mieleen tätä kirjoitusta lukiessa. En tiedä tasantarkkaan mitä hain tällä kirjoituksella, ehkäpä halusin vain muistella menneitä?


Mutta tähän loppuun haluan kuitenkin totea:

Eikö olekkin mahtava tuo aika.


-Matilda