Rv 38

Olen ollut pari viikkoa nyt äitiyslomalla ja aika on mennyt todella nopeasti! Tänään tosin käväisin yhdessä työseminaarissa ihan vain kurkataakseni miten kaikki on lähtenyt pyörimään minun jäädessäni pois. Eihän siellä mitään yllätyksiä tullut, kaikki on mennyt hyvin niin kuin vähän arvelinkin. Vaikka työkuvani, ja työkuviot, ovat hieman erilaiset kuin ns. perinteisessä liikunnanohjaaja työssä (jos sellaista "perintäistä" muotoa tässä ammatissa nyt onkaan..) niin seuraajani on hoitanut hommat hienosti. Työ on hyvin monipuolista ja vaatii taidon pallotella monen pallon kanssa samaan aikaan. Vaikka en tosiaankaan kaipaa takaisin töihin tällä hetkellä niin oli oikein mukavaa käydä tuolla seminaarissa. Ihana nähdä työkavereita(!) ja käydä näyttämässä tätä pallomahaa.

Pari viikkoa sitten, rv 36, kirjoituksessa kerroin että kehoni selkeästi valmistautuu paremmin synnytystä varten kuin esikoisen kanssa. Tämä on todella ihanaa samalla kuin se tietenkin tuo hieman tukaluutta olotilaan. Olen valmis menemään synnyttämään vaikka heti... milloin keksitään sovellus minkä kautta voi tilata synnytyspäivän etukäteen?

Minua ei sinänsä jännitä tuleva synnytys laisinkaan, mutta eräs asia kyllä jännittää. Ja se on juuri se, kun ei tiedä milloin homma lähtee käyntiin. Tästä voisin rustailla hieman ajatuksia myöhemmin sitten... 

Neidin liikehdintä on muuttunut paljon parin viime viikon aikana. Vahvoista liikkeistä ollaan siirrytty lyllerrykseen. Välillä hän tietenkin venyttää jotakin raajaa mikä tuntuu vahvasti ja näkyy selkeästi... mutta yleisesti ottaen hänen liikkeet tuntuvat enemmänkin siltä että hän vain lilluu siellä lapsivedessä. Vatsassa on vähän sellainen olo kuin itse olisi veneellä merellä, pienessä aallokkossa.

Viime viikolla oli jopa pari päivää että hänestä ei kuulunut... jaa... yhtään. Huoli heräsi jo hieman, mutta hän näköjään vain säästi voimia, sillä kolmantena päivänä oli hurja disco päällä. Sain huokaista helpotuksesta. Viime viikon lopulla meillä oli neuvolalääkäri ja siellä vielä ultraamalla varmistettiin että kaikki oli okei pikkuisella. Ihan vain varmuudeksi. Hän vahvisti ajatukseni siitä, että liikemuutokset johtuvat luultavasti siitä että tila rupee olemaan vähissä.

Supistuksia tulee päivittäin ja jalkoväli huutaa hoosiannaa. Kerran jo elättelin toivoa että oisko se nyt lähtöä. Tätä yhtä kertaa lukuunottamatta niin muut tuntemukset ovat olleet sellaisia, että tiedän, että se on pelkästään kehon valmistautumista - ei muuta.

Pesänrakennus vietti on kova ja Marko jo ehdotteli uranvaihtoa armeijaan - olen kuulemma kova nakkikone :D 

...kaikkea en pysty tekemään yksin joten luonnollisesti Markon syliin tipahtaa aina välillä tehtävälistaa. Hihi.

Siitä puheen ollen - nyt pitää lähteä ripustamaan verhoja!

-Matilda