Ensimmäinen vauvakuukausi

En haluaisi aloittaa tätä näin, mutta...

Ääk, onpa aika mennyt nopeasti!

Tiedän että tuo on jo loppuun kulunut lause, mutta se ei tee sitä valetta. Koska näiden pienten kanssa aika vain hurahtaa ohi. Yritänkin nyt joka mahdollinen hetki nuuskutella vauvatuoksuja varastoon ja nauttia tuosta pienestä kääröstä, koska kohta vauvamme on jo taapero.

Olettekin varmaan huomanneet että tekstiä tänne blogin puolelle ei ole kauheasti tullut tuotettua. Ja se on siksi että - nyt minun on sorruttava toiseen kuluneeseen lauseeseen - aika ei vain riitä.

Yritän olla mahdollisimman paljon lasten kanssa. Kun käärö nukkuu niin olen aktiivinen pikkumiehen kanssa. Kun molemmilla on vauhti päällä niin pallottelen tietenkin näiden välillä ja pidän heidät tyytyväisenä. Kun Marko tulee kotiin niin haluamme viettää perheaikaa, sitä ei arkipäivisin loppujen lopuksi ole kauheasti. Sitten kun lapset on saatu nukkumaan niin otamme parisuhteelle oman kakkupalan. Tämän jälkeen priorisoin unta. Haluaisin olla aktiivisempi tälläkin puolella, mutta näistä tämänhetkisistä asioista blogi on se joka saa siirtyä hieman taka-alalle. Aion ehdottomasti kirjoitella tänne, mutta tahdista en osaa sanoa. Voihan se olla että jossain vaiheessa löytyy isompi aukko päivässä jonka voin sitten täyttää kirjoittamalla. Jää nähtäväksi.

Mutta nyt mentiinkin hieman asian vierestä - minunhan piti tässä kertoa hieman kuluneista neljästä viikosta :)

Jos aloitan käänteisesti ja kerron ensin tiivistelmän. Kaikki on mennyt todella hyvin, ja olen positiivisesti yllättynyt siitä, miten elämä kahden kanssa rullaa niin sujuvasti. Ajattelin että tässä olisi enemmän palapelinpalasia saatava paikoilleen kun on päivisin yksin kahden lapsen, ja koirien kanssa. Tottakai monet rutiinit on haettava uudelleen, mutta se nyt on päivänselvää että arki muuttuu toisen lapsen myötä. Mutta meille muutos on tuntunut luontevalta ja olen onnellinen tämänhetkisestä kokoonpanostamme.

Uudenlaisen äitiroolin omakusiminen on tietenkin oma asiansa. Tästä ajattelin kirjoitella muutaman oman sanan jonkun viikon päästä.

Tyttö kasvaa normaalisti ja imetys on lähtenyt hyvin käyntiin. Pikkumiehen kanssa maito nousi jo synnytyssalissa, tällä kertaa sain odottaa kunnollista maidon nousua pari vuorokautta. Ensimmäinen yö kotona menikin tytöllä urheilun puolelle... hän käynnisteli maitomasiinaa 6 tuntia putkeen! Rinnat aristelivat niin kuin imetyksen alussa useasti onkin, mutta toiseen nänniin tuli kolme vesirakkulaa!
Jouduin laittamaan suukapulaa itselleni kun imetin siitä rinnasta, mutta pakkohan sitä oli käyttää että maidon nousu lähtee kunnolla käyntiin silläkin puolella. Vähän oli pakko fuskata tästä vuororintaimetyksestä, koska AU. Menin siis tahdilla 2-1 tai 3-1, ja sain kuin sainkin molemmat rinnat suhteellisen nopeasti taas toimintakuntoon. Voi tätä onnea kun voi ruokkia lastaan purematta omia sormiaan irti sen aikana :D

Raskausaikana kirjoittelinkin siitä että tämä lapsi oli hyvin rauhallinen vatsassa. Liikehti huomattavasti vähemmän kuin esikoinen, ja toivoin että tämä voisi enteillä jotakin luonteesta.

Ja tiedättekö(!), ainakin vielä niin meidän tyttö on kyllä itse rauhallisuus.

Hän on tyytyväinen ja helppo pieni nyssykkä. Nukkuu yöt hyvin, herää 4-6h välein syömään, eli 1-2 kertaa yön aikana. Vertailukohteeksi esikoinen joka heräili yöllä 5-8 kertaa tässä iässä. Vaikka hän on rauhallinen ja hereillä ollessaan ei kauheasti vielä jumppaile, niin hän on skarppi. Katselee innokkaasti ympärilleen ja mielenkiintoa uusin asioihin löytyy. Leikkimatolla ei viihdy kauhean kauan, vaan hän haluaa syliin ja liikkeelle tai leikkihuoneeseen isoveljen huutoa ja leikkejä seuraamaan. En ymmärrä miten hän voi nukahtaa syliin, tai latialla olevalle vauva-alustalle, kun pikkumies huutaa ja kolistelee kattiloita vieressä. Toivotaan että nämä unenlahjat pysyvät mukana hänen kasvaessaan!

Pikkumies on ottanut hyvin siskonsa vastaan. Hän puhuu paljon pikkusiskostaan ja onkin välillä hieman liian innokas hoitaja. En voi jättää pikkuista yksin esim. "kehtositteriin" koska on hyvin mahdollista että tuo yksi yrittää käydä nappaamssa hänet syliin :D ...ja 2-vuotias nyt ei ehkä muista tukea tuota niskaa... joten olemme kehittäneet systeemin tähän. Hän tulee sanomaan minulle jotakuinkin näin "Jag far på soffan, vill ha lillasyster i famnen, mamma kan hämta". Eli hän kertoo että menee nyt sohvalle ja äiti hakee pikkusiskon jotta hän voi ottaa hänet syliin. Haha, voi tuota lurjusta<3.

Jos vauva ääntelee hän tuo heti tutin. Välillä hän käy hakemassa pehmoleluja pikkuiselle ja nukuttaa ne hänen viereensä. Hän tulee näyttämään leluja ja pyytää pikkusiskoa mukaan leikkeihin. Hän haluaa paijailla ja pusailla häntä jatkuvalla syötöllä.
Mitään merkkejä mustasukkaisuudesta ei ole ainakaan vielä noussut esille. Toki se voi tulla myöhemminkin. Ja se on ihan ok. Lapsi saa tuntea mustasukkaisuutta ja otamme sitten tämän vastaan jos se on tullakseen. Olemme keskustelleet tästä jo Markon kanssa. Jatkamme siis samalla tavalla kun tähänkin asti. Osallistamme esikoista mahdollisimman paljon vauvan hoitoon ja me molemmat Markon kanssa varmistamme että annamme aikaamme molemmille tyypeille. Pikkumies arvostaa tällä hetkellä enemmän meidän läsnäoloa, mutta se ei tee yhteisaikaa vauvan kanssa yhtään vähempiarvoiseksi. Päivällä vauva onkin mukana leikeissä ja pikkumies tuntee että teemme asioita yhdessä, että vauva ei estä mitään. Otamme myös puheessamme tämän asian lähtökohdaksi. Pyrimme välttämään pikkusiskon "syyttämistä". Eli jos vaikka imetän ja en juuri silloin pääse katsomaan hänen rakentamaa nosturia, niin en sano "syötän vauvaa/pikkusiskoa, tulen sitten", vaan enemmänkin suuntaan "äidillä on jotakin kesken, tulen aivan kohta" tai "Oi, oletko rakentanut nosturin, tulen kohta katsomaan" ja sitten voi vielä lisätä tehtävän siksi ajaksi kun hän odottaa että joku tulee "valitse joku duploukko ajamaan nosturia". Näin tyyppi lähtee hymysuin ja innokkaana pois tilanteesta. Eli riippumatta mistä asiasta on kyse, vaipanvaihdosta, pukemisesta tai loruttelun saattamisesta loppuun, niin emme ikinä käytä pikkusiskoa/vauvaa syynä siihen ettemme reagoi esikoiseen heti. Pyydämme hänet mukaan siihen mitä on kesken tai taklaamme asian jollakin muulla tavalla. Tämä on ainakin tähän asti toiminut hienosti meillä.

Tässä oli nyt oikestaan päällimmäiset mietteet tällä kertaa. Niin kuin sanotaan, niin eihän nuo pikkuiset tee muuta kuin nuku, syö ja pasko :D

- Matilda

Moi vaan lehmät

Rajanaapurillamme on lehmiä ja näemme niitä lähes päivittäin. Tästä huolimatta olen joka kerta aivan haltioissani kun ajan tämän maitotilan ohi. Hidastan vauhtia ja hämmästelemme pikkumiehen kanssa noita isoja olentoja. Välillä avaamme ikkunan ja sanomme "moi" niille - ihan vain koska takapenkiltä nätisti tulee pyyntö josko voidaan moikata niitä. Pitää muuten käydä kysäimessä jos niitä saisi joku kerta mennä ihan kunnolla tervehtimään!

Tiesittekö muuten että lehmillä on todella karkea kieli, kuin hiekkapaperia!

Tällä julkaisulla ei nyt ollu mitään järkeä, kunhan fiilistelin lehmiä.

Seuraavaan kertaan - moi.

-Matilda

Hakusana: lehmä, lehmiä, naapuri, maitotila, moi

Vetoketjulliset lastenkengät - never again

Se tuntui hyvältä idealta - vetoketjulliset kengät - sehän on nopeaa ja kätevää. Lapsi pystyy itsekkin helposti saamaan kengät päälle ja pois. Samalla ne on makeen näköiset ja hieman erilaiset kuin ne ns. normi lastenkengät. 

Eihän noista ole mitään pahaa sanottavaa.

Ja eipä aluksi ollutkaan. Ne toimi vallanmainiosti - ...ekat kaksi kertaa. Tämän jälkeen vetoketjut sanoivat itsensä irti ja sitten oltiinkin näpit haavoilla ja hermot kireellä. 

Kun lapsi möyrii hiekassa niin tietenkin ne hiekkajyvät menevät kaikkiin mahdollisiin paikkoihin. Myös vetoketjuihin. Joten nykyään nuo vetskarit ei liiku mihinkään ja kenkää käytetään ainoastaan trampakenkinä - eli kun siirrytään sisältä trampoliinille. Onhan sinne kenkään helppo sujauttaa jalka kun ne ovat aivan lötköt, mutta yhtä helposti ne valahtavat pois jalasta. Puhumattakaan kuinka surkea tuki tuo kenkä on tämänhetkisessä muodossaan nilkalle...

Joten me turvauduimme sitten aivan perinteisiin tarrakenkiin. Perus siistin näköiset, mutta ennenkaikkea toimivat. 

Antavat hyvin tukea nilkalle, ja pääsepä niistä päänsisäisitä hermoromahduksista eroon kun ei tarvitse painia noiden pirkuleen vetoketjujen kanssa. Joten jos olet hankkimassa taaperolle kenkiä, meidän perhe ei ainakaan suosittele vetoketjullisia vaihtoehtoja. Voihan se toki olla että jollain muulla on positiivisia kokemuksia näistä, mutta kaikilla tuon tyyppisillä kengillä on kyllä ikuinen porttikielto meidän huusholliin! Never again. 

-Matilda

Sateinen maanantai ei menoa haittaa

Tihkusade ei meitä haitannut. Lähdimme reilun tunnin mittaiselle lenkille koko perheen voimin. Pikkumies on aivan rakastunut hänen potkupyöräänsä. Sillä ajellaan päivittäin sisällä ja ulkona, ja melkein yölläki meidän poju meinaa nousta satulalle. Sen huomaa kyllä että hän on sillä potkutellut menemään, kehitys on ollut huimaa ja hän jaksoi ajella koko lenkin. Loppusuoralla hän kuitenkin halusi taluttaa koiria joten isä sai sitten kantaa pyörää loppumetrit. Meidän koirakuiskaaja...

Pojalla oli pyöräillessä niin kova vauhti päällä että jouduin hölkkäilemään vieressä. Hölkkääminen ei ole niin sulavaa tämän pallomahan kanssa ja kun ei ole tullut kunnolla treenattua vähän aikaan niin keho kyllä reagoi. Juoksun aikana tuli muutamia harjoitussuppareita ja painetta alaspäin. Onhan hölkkääminen aina eri kun vaikkapa reipas kävelylenkki. Harjoitussupparit ja paine alaspäin ei nyt sinänsä haittaa, mutta taidan nyt tästä eteenpäin pitäytyä reippaissa kävelyissä juoksun sijaan. En halua liikaa provosoida kehoa... kyllä tuo tyttö nyt saisi pysyä vatsassa niin kauan kuin vain mahdollista. 

Iltapäivällä samat kelit jatkui ja sisällä nököttäminen ei oikein innostanut. Marko lähti töihin joten minä ja pikkumies suuntasimme sitten metsään poimimaan mustikoita. Koirat saivat tällä reissulla jäädä sisälle. Viime kesänä nimittäin he tulivat napsimaan kaikki isoimmat ja parhaat mustikat suoraan puskasta, samalla tavalla kun he söivät kaikki kasvattamani herneetkin suoraan kasvista. Ihmettelin silloin että miksi niitä herneitä ei tule muutamaa hassua enempää. Sain sitten Eddyn kerran kiinni itse teosta. Eihän sitä vihastunut koska se näky oli vain jotakin niin suloista... opinpahan vain että seuraavan kerran nostan ruukun korkeammalle.

Ja muutenkin olisi ollut kyllä aikamoinen selvitymisreissu minulle jos matkassa olisi ollut kaksi ekstraa mustikkavarasta. Minullahan oli jo kädet täynnä tämän yhden karvattoman lurjuksen kanssa. Meillä oli molemmilla omat kupit (pikkumiehen tosin pysyi aikalailla tyhjänä koko reissun) mutta minun kuppi oli merkitty. Se tyhjeni samaa vauhtia kuin onnistuin sitä täyttämään. Jos jätin sen edes hetkeksi valvomatta siellä oli pikkuinen käsi kaapimassa nyrkeittäin mustikoita omaan suuhunsa. 

Jos hän jäi jonnekin puskaan istumaan ja syömään mustikoita hetkeksi, niin uskalsin laittaa kuppini maahan sillä välin kun poimin marjoja. Ei kestänyt kauan kun rupesi kuulumaan rapinaa ja puskien läpi kömpi poika jolla oli viekas ilme kasvoilla ja joka naureskellen sanoi "Nappa mammas blåbär!". Ajattelin että tällainen olo luolamiehillä varmaan oli kun suojelivat saalistaan. Koko ajan piti vilkuilla olan yli ja olla valmis väistöliikkeisiin...

Voi toki olla että hieman vahingossa innostin häntä jatkamaan tätä mamman mustikoiden varastelua :D mutta minkäs teet... kun sydän nauraa, ei sitä tunetta voi piilotella kasvoiltakaan. Saimme nyt kuitenkin yhden kulhollisen marjoja mukaan kotiin, juuri sopiva määrä ilta- ja aamupalalle. Huomenna sitten mansikan poimintaa.

-Matilda

Pikkuinen retki loman kunniaksi

Minulla alkoi kuukauden loma ja tämän kunniaksi lähdimme kahden päivän reissulle suomen miamiin, eli Hankoon. Erikoinen pieni matka siinä mielessä että lähdimme kahdestaan pikkumiehen kanssa. Markolla oli töitä joten hänet jätettiin jälkeen ja koirat olisivat muuten tulleet mukaan, mutta Marko halusi että ne jäävät hänen kanssaan kotiin. Kuulemma talo tuntuu tyhjältä ja ikävä iskee kovemmin jos lähtisimme kaikki. Vaikka Marko on tuollainen machomän niin löytyy hänestä se pehmoinenkin puoli <3

Kyseessä oli siis yhden yön reissu. Joten tavaraa nyt ei tuollaiselle pikku retkelle tarvitse paljoa. Alla kuitenkin tulos kun pyytää 2 vuotiasta avuksi pakkaamaan...

 

Hangossa tapasimme ystäviä ja sukulaisia. Ehdimme puistoilla, käydä rannalla, syödä ulkona ja käydä maistamassa "uutta" frozen yoghurt mestan antimia.

Mutta ennenkaikkea niin ajelimme vaarin traktorilla! Tämä olikin syy miksi päätimme alunperin lähteä tälle Hanko reissulle. Pikkumies oli koko edellisviikon, ja tämän viikon, puhunut vaarista ja vanhamummusta - ja vaarin traktorista ja miten hän haluaa ajaa sillä. Minun äitisydän ei kestänyt sitä söpöyttä kun hän selitti minkä värinen se on ja että hän käy hakemassa avaimet Hangosta ja sitten menee ajelemaan vaarin traktorilla (ja vaikka kyseessä on siis ajettava ruohonleikkuri, niin se on hyvin tärkeää pikkuselle joka kerta sanoa että se on vaarin traktori). Lupasin siis hänelle että käydään sitten kun äidillä loma alkaa niin ajelemassa vaarin traktorilla - ja lupauksethan aina pitää pitää!

 Ja kyllähän sillä tuli muutama kierros kierrettyä pihan ympäri...

.

- Matilda

Hakusana: Hanko, traktori, ruohonleikkuri, loma, reissu

Kotieläinpiha Peikkorinne

Pari viikkoa sitten kävimme pikkumiehen serkkujen kanssa Askolan Journaankylässä Peikkorinteen kotieläinpihassa. Peikkorinne oli tunnelmallinen paikka jossa oli eläinten lisäksi leikkimökki ja hiekkakasa leluineen jossa lapset saivat leikkiä. Näimme lampaita, lehmiä, kaneja, possuja, riikinkukkoja, poneja, kanoja ja muita lintuja (joiden nimet varmasti minun pitäisi tietää - mutta en tiedä). Omistajat jopa tarjosivat hevoskärrykyytiä lapsille. 

Suurimpaan osaan aitauksia sai mennä silittelemään eläimiä. Näki kyllä että eläimet ovat tottuneet lapsiin ja ihmisiin, olivat todella kesyitä ja antoivat taputella - lampaat jopa itse taapersi meitä kohti rapsutuksille, ja yksi niistä ei meinannut päästää meidän kummityttöä menemään. Se olisi vain halunnut lisää haleja. Puput taas makoilivat vain ja antoivat meidän pikkuherran pusutella, halitella ja rapsutella niitä niin kauan kuin jaksoi, Meidän söpöliini selvitti minulle että hän nyt menee nukkumaan pupujen kanssa, ja yritti sitten mennä kanien väliin torkkumaan <3

Siellä oli hyvin rauhallista ja maalaisidyllistä. Meidän lisäksi siellä oli yksi toinen perhe. Eläinten kannalta tämä on varmaan mukavaa. Näin aitauksissa ei koko ajan ramppaa ihmisiä ja heillä on sitä omaa rauhaa myös. Eläimillä oli muutenkin isot aitaukset, ja niitä ei ollut kauhean monta yhdessä aitauksessa. Joten tilaa heillä oli enemmän kuin riittävästä -  tämä on mielestäni aivan mahtavaa, näin eläimet voivat lähteä pois ihmisten luota eikä niitä "pakoteta" olemaan kanssakäymisissä vierailijoiden kanssa.

Lapselle on myös tässä tärkeä opettaa, että jos eläin lähtee kävelemään pois niin sitä ei saa seurata väkisin, vaan annetaan sille sitä omaa rauhaa silloin.

Muutenkin on todella tärkeää tällaisessa paikassa että lapselle kerrotaan miten eläinten kanssa ollaan.
- Ei huudeta
- Ei huidota/sählätä mitään ylimääräistä
- Eläimiä kohtaan ei juosta, vaan liikkuminen tapahtuu rauhallisesti
- Ei lähestytä eläintä suoraan takaapäin/yllätetä eläintä
- Eläimiä pitää kohdella kunnioitettavasti (hellää rapsutusta ja taputusta sekä silittelyä)

Itse en näitä tällä kielteisellä tavalla selitä lapselleni, eli kerron kiellon sijaan esimerkiksi että eläintä lähestytään mielummin hieman sivulta, kuin suoraan takaa tai edestä. Ja kyllähän nämä asiat tulee jo hyvin selkeästi esille omalla käyttäytymisellä ja esimerkillä.

Pitää myös muistaa että eläimet ovat kuitenkin aina eläimiä. Ja vaikkapa lehmät ovat aika isoja sellaisia. Joten kun olimme aitauksissa niin minä vanhemapana seurasin tarkasti eläinten eleitä. Yksi lehmä halusi selkeästi olla hieman rauhassa, joten vaikka pikkumies olisi halunnut käydä sen luona niin otin hänet syliin ja selitin että tuo lehmä tahtoo huilata nyt yksikseen. Vaikka se ei olisi ollut aggressiivinen, niin pelkällä nopealla ylösnousulla niin se olisi voinut saada vahinkoa aikaan tuollaiselle pienelle taaperolle.

Alle 2-vuotiaat pääsi pihalle maksutta, muille vierailu maksoi 5€. Mielestäni tuo ei ole ollenkaan "paha hinta", ja minä ainakin tuen mielelläni tällaista paikkaa jossa selkeästi eläimistä pidetään huolta ja heillä on hyvä olla! Kesän aikana tulemme varmasti vierailemaan täällä uudestaan.

- Matilda

Hakusana: kotieläinpiha, pieneläintarha, peikkorinne, eläimet

Haetko ammattimeikkaajaa?

Kun hinnasta sovitaan niin voin lainata minun henkilökohtaista ammattimeikkaajaa sinulle. Hän on määrätietoinen, hyvin söpöä katseltavaa sekä ennen kaikkea viihdyttävää seuraa etanalauluineen. Se mikä tekee tästä meikkaajasta ylitsepääsemättömän hyvän, on hänen ainutlaatuinen meikkaustekniikkansa - tai oikeastaan siis hänen meikinvalmistelutekniikka.

Jos ette ole ennen kokeilleet kosteutettuja aurinkopuuterikuulia, niin nyt on sen aika!

Isot tähdet julkaisevat yhtenään "10 asiaa jotka pitävät minut nuorekkaana ja kauniina" tyyppisiä listoja. Ajattelin että tämä meikkivinkki voisi olla "Matildan kauneuden salat". 

Nyt se on jaettu julkisesti - eikun kokeilemaan kesän 2017 kauneushittiä! You're welcome.

-Matilda

Viikonlopun hittituote!

"Fafa hämta muld me lastbil" ja "Leka i muld som fafa hämta"

ja ennenkaikkea

"Tack fafa"

On kuulunut muutaman kerran viikonlopun aikana tuon meidän pikkuherran suusta!

Markon isä toi kuorman multaa perjantaina ja se ei ollut pelkästään meidän karvattoman pojan mieleen, vaan myös karvallisten mielestä ehdottomasti pihan paras paikka! Siellä nuo kaikki kolme on möyriny menemään koko viikonlopun. Vaatteet, kengät ja talo ovatkin olleet sen näköiset... mutta onhan meillä pesukone ja imuri...

Olin minäkin siellä kasassa muutaman otteeseen. Jos kuitenkin päätin ottaa sivusta katsojan roolin hetkeksi niin pikkumies kyllä piti huolta siitä että en puhtaana pääse sisälle. Jos mamma ei tullut multakasaan, niin hän toi sitten multakasan mamman luokse.

Meidän kohta 2 vuotias taapero ilmoitti myös selkeästi että hän on kukkulan kuningas. Kyynärpää taktiilla han sivutti koirat huipulta ja luolamieskarjulla hän sinetöi kuninkuutensa. Olin kuolla nauruun kun hän niin tomerana tönötti multahuipulla ja huuteli menemään mitä milloinkin metsästä kuuluvaan huutokaikuun.

Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa:

-Matilda

Hakusana: multa, pihatyöt, koirat, lapsi, kukkulan kuningas

Hikeä pukkaa

Eilinen työpäivä meni kokonaan purkuhommissa. Toimistolle tuli lähetys, ja neuvonnasta kipaistiin huoneelleni kertomaan että ala-aulassa on kolme lavaa tavaraa minulle. Ajattelin että siellä muutama paketti odottaa ylöskantamista, mutta siellä oli kirjaimellisesti kolme lavallista tavaraa. 

Edellisviikon IKEA keikan jälkeen, kun maha pystyssä kanniskelin itse yli 40kilosia pahvilaatikoita, totesin että ei ikinä enään. Kaiken muun säädön jälkeen niin se reissu loppui siihen, että minä, ja kaikki himputin laatikot ja tavarat levisivät katutasoa pitkin. Joten päätin, että siitä päivästä eteenpäin siihen päivään asti että lapsi on pullahtanut maailman, en lähde tuollaisen urakkaan itsekseni.

No... en tiedä mitä eilen sitten tapahtui mutta itsehän minä ne tavarat ylös hoidin. Voin kertoa että kaiken kanniskelun, purun ja kasaamisen jälkeen oli aikamoinen hiki päällä. Kahdeksan tunnin työpäivän aikana istuin sen 45 min kun kävimme lounaalla. Hiphei, tulipa ainakin hyvä treeni vaikka selkä ja jalkapohjat vähän valittivat sitten illalla.

Työpisteeni tällä hetkellä...

Eikö ookki makee ryömintätunneli! Oli aika hitti kun heitin sen tuohon käytävälle. Siitä ei päässyt ohi jollei käynyt ryömimään. Aloittaessani työt täällä en ajatellut että saan toimistoväen polvilleen - mutta sainpa ;)


-Matilda

Hakusana: työpäivä, toimisto, arjen hupia

Morsdag

Eilinen aamu alkoi sillä että kaksi merirosvoa toi minulle lahjan, kortin ja aamupalan sänkyyn. He olivat vesiväreillä maalanneet äitienpäiväkortin ja olivat sitten siinä samalla innostuneet maalailemaan omia kasvojaankin. Haha - miten suloista. Pikkumies halusi myös että äiti maalataan joten minusta tuli hänen sanoin "kisumisu".

Emilia ja äiti tuli meille puolen päivän aikoihin viettämään äitienpäivää. Grillasimme, ulkoilimme ja herkuttelimme. Meidän äippä ei ole mikään leipuri, mutta hän halusi tehdä juustokakun äitienpäivän kunniaksi. Pakko sanoa että hän kyllä yllätti ainakin minut, oli kyllä todella hyvä kolmen suklaan juustoakku - namnam.

Kun siskoni ja äitini lähti niin tuo isompi mies talossa halusi jatkaa vesiväreillä lotraamista. Hän ehdotti pikkumiehelle että käytetään äidin naamaa maalausalustana... 

Kun heidän mestariteos oli valmiina pikkumies totesi hymysuin "mamma ingen kisumisu" :D 

Rennoissa meiningeissä meni tämäkin viikonloppu. Kuvia ei kauheasti tullut taaskaan otettua, mutta onneksi tuo kasvotaide saatiin ikuistettua...

Toivottvasti teillä muillakin äideillä oli onnistunut äitienpäivä :)

-Matilda

Hakusana: Äitienpäivä, kasvotaide

Metsämörrit

Vietimme aamun sisällä leikin merkeissä ja päätimme lähteä aamupäivällä metsäretkelle. Väsäsimme toastit ja lämmitimme kaakota mukaan. Pikkumies halusi leikkiä vähän aikaa pihalla ennenkuin suuntasimme kohti ryteikköä.

Pari tuntia siinä vierähti. Koirat kirmasivat kuin viimeistä päivää ja me nautimme meidän metsäseikkailuista. Pikkunen oli niin väsä että meinasi simahtaa loppumetreillä Markon syliin. Hän nukkui sitten päikkärit retken jälkeen ja me saimme vähän yhteistä aikaa Markon kanssa. Kaikin puolin oikein mukava päivä.

Glad påsk till alla!

-Matilda

Ikean kävelykoulu

Meidän pikkuinen oli sellainen että kun hän hoksasi jonkun uuden asian niin hän ei turhaan jäänyt harjoittelemaan sitä liian kauan, vaan hän hyppäsi samantien seuraavalle tasolle. Tai ainakin yritti.

Pikkumies nousi seisomaan tukea vasten kun hän oli 6kk. Ei mennyt kauan niin hän jo nappasi kävelyvaunut ja lähti hoipertelemaan eteenpäin sen kanssa. Laitoimme kirjoja vaunuun jotta vauhti nyt pysyi jotenkin järkevänä. Äitinä olisin toivonut hieman rauhallisempaa tahtia, koska se ei aina ollut kauhean hallitun näköistä se touhu...

Meidän asunnossa oli silloin pitkä käytävä jota pitkin hän käveli edestakaisin. Hän ei saanut kävelyvaunuja itse käännettyä ympäri, joten aikuisen piti aina kävellä mukana ja olla kääntämässä käytävän lopussa. Tuli muutamia kilometrejä kerättyä sillä suoralla.

Kun poika oli 10kk päätin kokeilla yhtä juttua. Meillä oli IKEAsta hankittu, 4 euron jakkara, johon laitoin huopatassut. Ja pakko sanoa, että tämä oli aivan mahtava idea!

Jakkaran korkeus oli täydellinen pojalle, hän sai hyvin kiinni jakkarasta reikien ansiosta ja samalla asento oli ergonominen. Tuolla hän paineli menemään ja eipä aikuisen tarvinnut juosta koko ajan perässä. 

Kävelyvaunun kanssa sai säädettyä vauhtia kirjoilla ja renkaita kiristämällä, mutta se oli mielestäni hieman tönkköä. Ja sitäpaitsi se ei aina ollut niin toimivaa. Tuntui että vaikka koko ajan oli kiristämässä renkaita niin vaunut vei poikaa eikä toisinpäin. 

Jakkaran kanssa ei ollut tätä ongelmaa. Se oli tukeva ja hän pystyi itse kääntymään sen kanssa jos seinä hyppäsi eteen. Käytännöllinen vaihtoehto, ja myös edullisempi. suosittelen tämän kokeilemista jos se sattuisikin sopimaan oman nyssykän kävelyharjoitteluun.

-Matilda

Söpöyden huippu

Mikä saa hymyn korviin ja sydämmen sulaamaan? Näky joka on miehekkään suloinen:

Ah! Voi pojat. Kirjaimellisesti. Meidän ihana poikamme halusi auttaa isiä kolaamaan pihaa. Isillä oli iso kola ja pikkunen nappasi oman, lilan, kolansa kätösiinsä ja lähti hommiin. Yhdessä he tassutelivat edestakaisin ja minä vetistelin vieressä.

Ulkoilimme koko perheen voimin ja siinä leikin ohessa kolasimme pihaa. Koirat häiritsivät kolaamista ihan urakalla ja pikkumies oli hetken päästä sitä mieltä että kola toimisi paremmin pulkkana kuin lumen työntämisessä - innovatiivinen poika,

-Matilda

Parisuhdeaikaa parhaimillaan

Viime launtaina Emilia tuli meille ja lähdimme sitten pikkumiehen päikkäriaikoihin ajelemaan kohti keskustaa. Meille oli varattu hotellihuone Scandicista. 

Osittain halusi vain olla kotona pikkumiehen kanssa, kun arkena nyt on töissä ja poika päiväkodissa, niin ne tunnit mitä saa viettää yhdessä ei ole päätä huimaavia. Se kuitenkin rauhoitti tietää että hänellä ei ole samaa tunetta, ainakaan samanlailla. Pikkumies nimittäin r-a-k-a-s-t-a-a "mottea". Se oli varmaa, että heillä tulee olemaan hauskaa yhdessä.

Näistä tunteista huolimatta niin odotimme kyllä tätä viikonloppua ihan hirveesti. Siitä on melkein vuosi kun meillä oli viimeksi tällainen parisuhdehetki. Joten oli se kyllä tarpeessakin.

Tosin se juuri, että näitä hetkiä ei ole kauheasti, sai minua hieman jännittämään sitä, että ei väkisin yritetä tehdä siitä ajasta "erinomaista". Molemmilla on univelkoja ja muutenkin tilanteen huomioon ottaen niin tiesin että hyvät yöunet voivat olla aika kova sana. Joten sanoin Markolle suoraan että ei pakoteta mitään, jos halutaan nukkua 24h putkeen niin sitten teemme niin.

Okei, emme nukkuneet 24 tuntia, mutta saimme kuitenkin 11 tunnin yöunet :) !

Kun olimme kirjautunut sisään hotelliin, hieman halailleet ja ihmetellyt hiljaisuutta, lähdimme sitten syömään. Kävelimme Santa Fe ravintolaan ja voi että, oli kyllä törkeän hyvää ruokaa. Olemme aikaisemminkin käyneet täällä ja kyseinen paikka ei ole ikinä pettänyt. Ravintolassa on iha oma tunnelmansa ja ruokakin on todella maistuvaa.

Ajatuksena oli vielä ruokailun jälkeen mennä extempore leffaan mutta päädyimme kuitenkin suuntaamaan kohti hotellia, pari uutta pokkaria mukanamme. Siinä sitten luimme kirjaa toisen kainalossa kunnes nukahdimme. 

Aamulla hotelliaamupalaa ja sitten halusimme jo pikkuhiljaa suunnata kotiin päin. Emme siis tehneet mitään ekstraa, kunhan olimme yhdessä ja teimme sitä mitä halusimme juuri silloin. Joku voisi mieltää tämän tylsäksi, mutta meille se oli täydellinen kokonaisuus.

Kotona odotti hyvin virkeä ja iloinen poika sekä motte. Vastassa oli myös kaksi koiraa joiden hännät vispasivat kun viimeistä päivää. Home sweet home.

Oli ihanaa saada parisuhdeaikaa, mutta parasta on kuitenkin olla perheen kanssa. Olen kyllä niin onnellinen että elämäni on juuri tällainen kuin se on. Välillä sitä tuntuu että puhkeaa onnesta. Toivottavasti sitä ei tapahdu ja meillä olisi vielä monta onnellista vuotta edessäkin.

Ps. Pahoittelut kuvista. En ole vieläkään tottunut siihen että pitäisi muistaa kuvata asioita blogiin. Tässä siis suurin osa kuvista mitä tuli otettua. Heh.

Ruokakuva ei ehkä ole niin taivaallisen näköinen kuin miltä se maistui. Olin jo ahminut puolet pihvistä kun tajusin että ruokakuvahan on pakollinen. Varsinkin kun tiesin että tulen hehkuttamaan sitä.

Minulla on myös harjoittelemista poseeramisessa... kyllä se vielä  joku päivä onnistuu...

-Matilda