Toimiva parisuhde

Minä ja Marko taivallamme tällä hetkellä meidän kahdeksannetta yhteistä vuotta. Näinä vuosina meillä on ollut riitoja mutta myös monen monta yhteistä nauruhetkeä. Meillä on ollut parempia ajanjaksoja ja niitä vähemmän hyviä. Tosin meillä ei ole ikinä ollut mitään kriisiä. Meillä ei ole tullut sellaista hetkeä vastaan kun epäröisi sen toisen suhteen.

En usko että yksikään parisuhde tässä maailmassa on pelkkää ruusuilla tanssimista. Jos joku väittäisi minulle, että ei ikinä riitele kumppaninsa kanssa ja elämä on pelkkää eufooriaa, niin olisin täysin varma että kyseinen ihminen valehtelee. Jos ei minulle niin sitten itselleen.

Minä ainakin olen yhdessä Markon kanssa koska rakastan häntä. Ja rakkaus on yksi voimakkaimmista tunteista mitä on olemassa, sitä kuolisi rakkauden tähden. Mutta niin voimakkaalla tunnetilalla on pakko olla kääntöpuolikin, eikö vain?

Tunteet jotka Marko herättää minussa ovat uskomattomia. Niin hyvässä kuin pahassa. Hän saa sydämeni pakahtumaan onnesta mutta hän on myös ainoa tässä maailmassa joka on nähnyt minun raivostuvan. En sanoisi että rakkaus ja viha kulkee käsi kädessä, mutta uskon että toimivassa parisuhteessa on olemassa hyvin laaja tunneskaala jota tasasin aikavälein kulutetaan eri paikoista.

Meidän suhteemme on alusta asti pohjautunut luottamukseen. Parisuhteessa on eri osa-alueita, mutta itse koen että luottamus on tärkein perusta jokaiselle näistä. Ottaakseni yllä olevan tunneskaalan esimerkiksi. Minä tiedän että vaikka Marko näkee kaikki nuo tunteet, ja hänen on kestettävä kaikki se mitä ne tuo tullessaan, niin hän ei ole lähdössä minnekään.  Hän on tukeni ja turvani elämässäni.  Ja tämä toimii myös toisinpäin. Markon ei tarvitse niellä ja peitellä tiettyjä oloja, vaan ne kohdataan yhdessä.

Se tosin kuulostaa helpommalta kuin mitä on.

Vaikka riitatilanteessa, kun molemmat ovat siellä ”punaisessa” päässä tunneskaalalla ja olisi valmis leikkaamaan sen toisen pään irti  ja syöttämään sen susille, niin juuri niinä hetkinä pitää muistaa että on se turvasatama sille toiselle. Riiteleminen on taito, ja itse uskon että jos tätä taitoa ei hio ja harjoittele yhdessä, niin suhde kyllä tulee loppumaan aikanaan. Tämä ei ole hoi!-huuto kaikille pariskunnille että alkakaapa riidellä, vaan enemmänkin apråpåå muistutus. Minä olin surkea riitelijä kun tapasin Markon, ja en tätä itse edes ymmärtänyt silloin. Minä aina tykkään piikitellä Markoa siitä miten olen kouluttanut hänet kelpomieheksi - ymmärsin vasta muutaman vuoden seurustelun jälkeen että nyt on päässyt käymään niin, että Markohan on tässä kouluttanut myös minua. Hänen ansiostaan olen erinomainen riitelijä ja keskustelija. Tosin tänä päivänä riitelemme hyvin harvoin koska olemme kehittäneet uskomattoman keskustelusiteen välillemme. Sitä ei voi edes sanoin kirjoittaa mitä se on tarkoittanut suhteellemme. Olemme kasvaneet yhdessä aikuisiksi ja se näkyy sekä tuntuu kuin on toisen kanssa.

Sen sijaan kinastelu on arkipäivää meillä. Tai no, kinastelu ja kinastelu, mutta väitteleminen ja mielipideasioiden keskusteleminen. Hyväsydämmistä vittuilua harrastamme myös molemmat.

Otsikko on toimiva parisuhde, ja tässä olen nyt paljon puhunut minusta ja Markosta. Aion jatkaa samalla kaavalla koska koen että meidän suhde täyttää kaikki kriteerit kun puhutaan toimivasta parisuhteesta.  Tämä ei ole itsekehuskelua, eikä tietenkään mikään fakta, mutta sekä minä ja Marko koemme tämän yhteisen elämän… jotenkin poikkeavan hienona. Vaikka molemmilla on tällä hetkellä tunne että tulemme kärsimään toistemme seurasta vielä vanhuusvuosina, niin olemme samalla tietoisia että asia voi muuttua. En rehellisesti sanoen osaa kuvitella mikä voisi saada polkumme erkanemaan, mutta se kai samalla on vähän se juju siinä.

Tämä ei ole parisuhde käsikirjoitus jota suosittelen kenenkään kokeilevan, vaan kirjoittelen nyt vain asioita jotka ovat toimineet meillä ja rakentaneet pohjan nykyiselle elämällemme.

Eli luottamus ja keskustelutaidot ovat tärkeitä.

Sitten on hyvä tiedostaa että pitkällä tähtäimellä parisuhde ei ole tasapaksua. Minä näen etenevän parisuhteen eri jaksoina.

Ensin tietenkin on tavattava se tyyppi. Siitä alkaa ensimmäinen vaihe, eli tutustuminen. Se on jännittävää ja siitä toisesta ei meinaa saada tarpeekseen (jos se on se tyyppi siis). Sitä ihastutaan ja vietetään paljon aikaa yhdessä. Tämän myötä ne tunnetut perhoset vatsassa aloittavat lepattamaan.

Ihastumisen ja tutustumisen myötä leijutaan, jotkut nopeammin kuin toiset, sitten siihen rakastumis vaiheeseen (ruotsinkielinen sana ”nykär” on se mitä haen tässä). Perhoset tekevät tornadoja vatsassa ja sydämenmuotoisia kuvia leijailee elämän ympärillä.

Rakastuminen on vahva tunne ja siihen ”tyydytään” hetki. Kun yhteistä taivalta on tullut niin sitä ehkä toivoo jotakin ”lisää” suhteeseen – jonkinlainen kehittymisvaihe, jos sen nyt voi muotoilla niin. Se voi olla yhteenmuutto, kihlaus, yhteisen kotieläimen hankinta tms. Jokin asia(/asioita) joka ”sitoo” yhteen kaksi henkilöä enemmän kuin pelkällä tunnetasolla. Tämä vaihe voi olla pitkäkin jos yhden ”askeleen” jälkeen antaa kulua hetken ennen kuin ottaa seuraavan. Aina askelen yhteydessä tulee pieni innostus joka puhaltaa tuulta taas purjeisiin – ja saadaan ehkä jopa sitä ”nykär” fiilistä taas.

Sitten jossain vaiheessa kuitenkin arki tulee vastaan. Askeleita ei ole otettavana tai niitä ei haluta ottaa. Se on nukkumista, syömistä, työntekoa ja jos jaksaa niin sosialisointia. Eli ”tää on ny tätä elämää mitä tullaan elelemään” vaihe. Itse uskon että jos suhteelle ei ole tukevaa pohjaa tähän vaiheeseen siirtyminen/tässä oleminen  on yksi kompastuskivi. On sitä ja tätä mitä pitää tehdä, toinen on sitä mieltä että tekee enemmän kuin toinen tai että toisen pitäisi tehdä tuota tai tätä, ja yhteistä aikaa ei ole tai sitten toista näkee aivan liikaa. Arki kuluttaa.

Arjen vastaanottaminen sellaisena kuin se on, ja sen hyväksyminen, on tärkeää. Ottaakseni taas meidän suhteen esimerkiksi, niin me juurikin taapersimme tuontyyppistä polkua pitkin. Nautimme joka vaiheesta ja nautimme vieläkin muistelemalla. Puhumme aina välillä siitä mitä ajattelimme kun näimme toisemme ensi kertaa, milloin ihastui, mikä sai toisen rakastumaan, erinäisistä ”seikkailuista” mitä tuli tehtyä yhdessä ja muuten vain höpötellään yhteisistä hetkistä ja vuosista mitä on tullut takakonttiin. Tietenkin joitakin asioita voi jäädä kaipaamaan, esimerkiksi niitä perhosia vatsassa ja sitä kihelmöintiä ja sitä ”peliä” jotta saisi napattua sen toisen itselleen. Kun näet, ja itse koet, miten rakastuminen lähestyy.

Nyt tiedän että Marko on minun ja tulee aina olemaan. Siinä se vaara onkin. Että liikaa jää kaipaamaan jotakin tiettyä oloa ja ei ymmärrä että se mitä elämässä sillä hetkellä on on jotakin paljon arvokkaampaa. En siis vähättele muita vaiheita, ne ovat mahtavia ja olen nauttinut jokaisesta vaiheesta. Sanon vain että nyt se on erilaista. Minulla on tällä hetkellä elämässäni henkilö jonka kanssa jaan kaiken. Henkilö jolle voin näyttää kaikki eri puoleni ilman mitään pelkoja. Luottamusta ilman ehtoja tai odotuksia. Vieressäni on joku joka tuntee minut läpikotoisin. Mikä voisi olla parempaa kuin täysivarmuus itsestäsi, ja samanlainen varmuus jostakin toisesta?

Kuin kirjoitin aikaisemmin rakkaudesta, kerroin että minulle se on niitä arkisia asioita ja eleitä. Liian helposti voi valua siihen, että ottaa sen toisen itsestäänselvyytenä. Totta kai nautin kun saan yhteistä parisuhdeaikaa Markon kanssa, meillä on treffit tai jotakin muuta suunniteltua. Kukkakimppu tai yhteiskylpy tekee aina myös terää. Mutta en minä niillä jaksaisi. Minä haluan tietää, ja haluan Markon tietävän, joka päivä että hän on tärkeä minulle. Suurimmaksi osaksi tämä toteutuu ja elämä on onnellista ja kinastelua täynnä. Sitten kuitenkin on niitä vähemmän hyviä jaksoja jolloin olemme käyneet keskusteluja jotka alkavat ”Minä tarvitsen enemmän läheisyyttä” tai ”Koen että et ole tarpeeksi mukana asioissa” tyyppisesti. Näiden jaksojen pelastus on tosiaan keskustelu. Olemme käyttäneet satatuhattamiljoonaa tuntia pelkkään keskusteluun – sen takia olemme tällä vielä tänään.

Joten on hyvä tiedostaa suhteen vaihe/muoto jotta sieltä puskista ei tule nyrkkiä naamaan.

Jäljittelyä ja vertailua kannattaa myös välttää. Jos liikaa katselee mitä muut pariskunnat tekevät ja miten heidän suhde etenee niin oma voi hyvinkin kärsiä. Rakkaudessa ei pidä edetä tietyn kaavan mukaan tai ottaa tiettyjä askelia vain koska ”se kuuluu tehdä niin”. Jos on löytänyt oikean henkilön viereensä sillä ei ole väliä miltä parisuhde näyttää ulkoapäin. Yhteiskunnan paineilla ei ole väliä.

Kirjoitan tässä minun näkemyksiäni oman suhteen ja kokemusten perusteella. Joidenkin parisuhde on voinut edetä aivan eritavalla ja kuitenkin olla yhtälailla toimiva.

Haluan tähän lopuksi painottaa sitä, että rakkautta ei voi mitata vuosissa. Meidän rakkaus Markon kanssa ei ole ”parempi” tai ”vahvempi” kuin pariskunnan joka on ollut yhdessä vaikkapa vuoden verran. Minä rakastin Markoa yhtälailla suhteen alussa kuin nytkin – suhde on vain saanut uusi tasoja vuosien myötä. Uudet tasot ovat tulleet/tulevat sen mukaan kun oppii tuntemaan sen toisen ja saa elää yhteistä arkea. Ja meidän suhde kehittyy vieläkin – ja vahvistuu koko ajan. Se ei lopu ikinä.

Toimiva parisuhde ei ole ikinä ”valmis”. Vuosien saatossa monet asiat voivat muuttua, kyse onkin sitten siitä miten itse kehittyy kaiken mukana.

Niin kuin kirjoitin aikaisemmin… Parisuhteessa ei pidä haluta muuttaa toista, mutta jokaisen pitää kehittyä ja parisuhteessa saa vaatia yhdessä kehittymistä.

-Matilda