30 tammikuuta 2020

Näin pääsin oikeustieteelliseen

Okei. Muistatteko kun noin miljoona vuotta sitten kirjoitin (täällä) että voisin joskus kertoa jotain lisää siitä, miten luin oikeustieteellisen sisäänpääsykokeisiin? No, tänään meillä oli tentti joten aion pitää illan lukuvapaana! WOW! Joten siksi ehdin nyt näpytellä vähän konetta vaihteeksi.

Eli muistutukseksi: sisäänpääsykokeisiin lukeminen vaatii paljon aikaa, minä olin töissä lukemisurakan aikana, minulla on kaksi lasta ja kaksi koiraa jotka tarvitsivat äipän huomiota, en osallistunut valmennuskurssille enkä tuntenut ketään joka olisi voinut tulkintavaikeuksien aikana avata asiaa (esim. juristituttavaa). Mutta halusin kokeilla onneani kuitenkin.

Joten, tiesin että en tule olemaan samalla lähtöviivalla suurimman osan kanssa joka hakee oikeustieteelliseen - tämä tarkoitti siis sitä, että minun piti keksiä tapa tasoittaa puntteja.


Kuvahaun tulos haulle puntit tasaiseksi clipart
Kuva: Kodin Kuvalehti


Ennen pääsykoekirjallisuuden julkaisua lähdin ensiksi pohtimaan vastaustekniikkaa. Visa Kurjen kirja auttoi jonkun verran (josta kerroin edellisessä kirjoituksessa), mutta suurin apu oli siitä, että luin edellisten vuosien kokeita ja vastaukset näihin. Tein myös niin, että katsoin yhden kokeen tehtävän vastauksen sivut, eli mistä kirjasta ja miltä sivuilta vastaus löytyy, ja luin nämä kyseiset sivut. Sen jälkeen luin tehtävän ja yritin vastata tehtävään pääpiirteittäin. Tämän jälkeen luin oikean vastauksen ja vertailin miltä osin se, ja omani vastaus, olivat samoja ja mitä oli jäänyt puuttumaan. Tämän myötä rupesin pikkuhilja hahmottamaan mitä vastauksissa haetaan.


Tämän lisäksi niin lainasin hieman juridista kirjallisuutta, oikeusalalla ei ollut väliä, tarkoituksena oli ainoastaan tutustua termistöön ja kirjoitustapaan. Tämä sen takia, koska juridinen kirjallisuus on hieman erilaista kuin mihin ehkä on tottunut - varsinkin minulle, koska minähän en ole lukija. Oikeasti. Olen nyt opintojeni aikana lukenut enemmän kirjoja kuin koko elämäni aikana...jep...
Mutta joo. Koin ainakin itse että tästä oli apua. Listasin erilaisia termejä ja mitä ne tarkoittavat. Opettelin hieman myös Suomen oikeussystematiikka ja tuomioistuinkäytäntöä jne. Sellaista yleistä tietoa minkä ajattelin olevan hyvää taustatietoa lukiessa, ja sellaista, joka on yleiselläkin tasolla ihan hyvä tietää.

Joten, nämä kaksi asiaa oli sellaisia, millä valmistauduin ennen luku-urakkaa.


Jos pitäisi antaa jokin arvio siitä, miten paljon ehdin keskinmäärin lukemaan päivässä näiden 5 viikon aikana, sanoisin että n. 4h/päivä. Pari päivää pystyin lukemaan 12h ja useana en yhtään - varsinkin kun sairastelimme melkein viikon verran yhdessä vaiheessa... Oli miten oli, nelisen tuntia ei ole kauhean paljon, ja peruslukemisella tämä aika ei olisikaan riittänyt....


Joten käytin toiminnallista oppimista oppimisvälineenä.







Olen työskennellyt m.m Vantaan Liikkuvassa Koulussa, ja siellä vedin erilaisia koulutuksia opettajille, josta toiminnallinen oppiminen oli yksi. Ajatuksena toiminnallisessa oppimisessa on, simplified, että opitaan tekemisen kautta.

Ja talomme olikin sen näköinen.

Lippuja ja lappuja siellä täällä. Rikosprosessioikeusjana lasten leikkihuoneessa, kuluttajaoikeusalue oli työhuoneessa ja seksuaalirikokset meidän makuuhuoneessa...jne..jne. Käytin myös erilaisia liikkeitä muistaakseni pykälien numeroita. Seisoin ja venyttelin paljon samalla kuin luin. Ravasin myös muutaman kilometrin saarekkeen ympäri samalla kun luin aivot yritti käsittää mikä on culpa. Kävin myös päivittäin, ennenkuin aloitin lukemisen, niin metsälenkillä koirien kanssa. Tein varmaan kaikkea muuta hullua ja vähemmän hullua myös... mutta pointtina se, että lukutekniikkani oli hyvin fyysinen ja aktiivisuutta painottava. Liikuin aivan varmasti enemmän luku-urakan aikana kuin istuin paikallani. Voin myös 100% varmuudella sanoa, että ilman tätä toiminnallisen oppimisen ajattelua, en olisi opiskelemassa oikeustiedettä tällä hetkellä.

Toiminnallinen oppiminen oli salainen aseeni.



-Matilda



Psst. en lukenut riviäkään mistään kirjasta sisäänpääsykoepäivänä. Nukuin pitkät yöunet ja menin ajoissa tenttipaikalle. En jäänyt sisälle lukemaan mitään muistiinpanoja, vaan lähdin ulos n. 40 min reippaalle kävelylle - suosittelen lämpimästi! (niin kuin myös ottamaan vaihtopaidan mukaan... you know, kantapään kautta opittu juttu...)

29 joulukuuta 2019

PAM

Opi ampumaan koirasi!


Toivottavasti video näkyy.


Aloita näin:

1. (Edellytyksenä että koira osaa mennä maaten). Pyydä koirasi makaamaan, mene itse alas kyykkyyn koiran eteen. Laita kätesi koiran selälle/kyljelle ja hellästi ohjaat koiran kylkimakuulle - heti kun koira makaa kyljellään niin annat herkun. 

2. Pidä koira kylkimakuulla hetken ja anna tasasin välein (n. 3-5 sek.) herkun. Toista n. 5 kertaa.

Tämän jälkeen nollaat tilanteen. Eli sanot esim. "vapaa" tai muun käskyn joka kertoo koiralle että homma loppu.

Heti kun koira nousee pystyyn niin anna pari iloista rapsutusta ja aloita ykkös ja kakkos vaihe heti uudestaan tai ota pieni tauko - riippuu koirasta.

(Kun koira on rennosti siellä kylkimakuulla niin voit lähteä harjoittelemaan myös sitä, että koiran pää olisi rennosti alhaalla - jos se ei ole sitä vielä tässä vaiheessa siis ollut. Tee siis tämä osio samanlailla kuin 1 vaiheessa, eli hellällä käden ohjauksella ohjaat pään lattiaan)


Kun 1 & 2 vaihetta on muutamia kertoja toistettu niin voi jatkaa kolmosvaiheeseen. En välttämättä ensimmäisellä kerralla etenisi tähän kolmosvaiheeseen. Meillä Zach oppi tämän tempun n. 15 minuutissa, eli silloin tehtiin kokohelahoito samalla, mutta Eddyn kanssa meillä oli hieman rauhallisempi tahti ja hänellä oli temppu hallinnassa muutaman päivän päästä. Että koiran mukaan se opetustahti - niin että se on hauskaa molemmille! Sillä temppujen harjoittelu ja tekeminen tehdään koiran takia, sen pitäisi toimia leikkinä heille ja olla kivaa yhdessä tekemistä.


3. Kun lähdet toteuttamaan ykkösvaihetta niin samalla kun ohjaat koiraa kylkimakuulle näytät toisella kädellä "pistoolia" koiraa kohti (eli peukku pystyssä ja etusormi eteenpäin). Heti kun koira on rennosti kylkimakuulla niin annat herkun jonka jälkeen sanot vapautus sanan (meillä toimii "vapaa"). Jonka jälkeen koira saa pongahtaa ylös seisomaan, tämän seurauksena annat heti herkun.


Kun kolmosvaihetta on toistettu tarpeeksi, niin vasta sitten lisätään äänikomento, eli vaikkapa "PAM". Kolmosvaihe ei muutu mitenkään, siihen vain lisätään ääni PAM kun koiraa hellästi ohjataan kylkimakuulle.

Kylkimakuulla olo aikaa kannattaa myös pidentää pikkuhiljaa, onko se jo 1 tai 2 vaiheessa on aivan koirasta kiinni - riippuen miten rennosti ja luonnollisesti hän köllii siinä.




Ja näin meidän lurjukset oppi tämän tempun! Meidän koirat tekevät tempun mistä lähtöasennosta vain. Usein laitan heidät istumaan ennenkuin otan aseeni esiin, kun taas joskus meininki on aivan kuin villin lännen leffoista - he kellahtavat makuulle kun ovat tulossa juoksujalkaa kohti.

Tykkäävät kovasti kun heidän kanssaan leikkii ja temppuilee <3


-Matilda






12 lokakuuta 2019

Oikeustieteelliseen?

Minulta on kysytty suhteellisen paljon viime aikoina että onko oikeustieteellisen pääseminen ollut pitkäaikainen unelma. Rehellisesti... niin ei. Vasta puolitoista vuotta sitten toive päästä opiskelemaan oikeustiedettä nousi esille.

Ylä-asteella minulle oli selvää että seuraavat askeleet vievät lukioon (mitä ne loppujen lopuksi eivät vieneet), mutta sen jälkeen kaikki oli avointa. Ei mitään ajatusta mitä "minusta tulisi isona". En edes muista lapsuudestani että olisin kauheasti leikkinyt olevani jossain X-ammatissa tai että minulla olisi ollut jokin tietty haaveammatti.







Miksi/miten kiinnostuin sitten tästä kyseisestä ammatista?



No mieheni takia. Hän on jo muutaman vuoden ehdotellut että minun kannattaisi vielä lähteä opiskelemaan ja samalla sitten ehdottellut erilaisia vaihtoehtoja. Mitä milloinkin. Mikään näistä vaihtoehdoista ei oikein ottanut tuulta alleen. Vihdyin sen verran hyvin työssäni ja olin myös erittäin hyvä siinä mitä tein, joten miksi vaihtaa. 

Mutta sitten hän heitti juristi kortin pöydälle. Ensiksi niin nauroin - miten minulla olisi muka aikaa lukea sisäänpääsykokeisiin? Paljoa en tiennyt sisäänpääsykokeista, mutta sen tiesin, että oikeustieteellisen ei ihan noin vain mennä. Se vaatii työtä - ja sitä aikaa. Mutta Marko on Marko - onneksi. En olisi lähdössä opiskelemaan juristiksi jollei minulla olisi häntä vierelläni. Itse ammatti sytytti kyllä kipinän, mutta esteenä oli vielä ne käytännön haasteet ja murheet... eli aika. Mistä löytyy aika lukemiselle?

Joten lähdimme yhdessä pohdiskelemaan tilannetta. Sen tiesimme, vaikka miten pyörittelisimme asiaa, niin minulla ei tulisi olemaan kahtatoista tuntia päivässä lukemiseen. Kun käy töissä, on omakotitalo ja perhe joka koostuu miehestä, kahdesta lapsesta ja kahdesta koirasta niin päivän tunnit hupenevat nopeasti. Tästä huolimatta Marko oli varma että onnistun, ja sen seurauksena minäkin pikkuhiljaa rupesin uskomaan siihen että ehkäpä pystyisinkin siihen. 

Kun pääsimme aika-arvoituksessa eteenpäin keskustelimme taloudestamme, kestääkö talous nykyistä elämäntasoamme jos nyt pääsisin opiskelemaan, oli sitten opiskelupaikka mikä vain. Koska eihän siinä ole mitään järkeä edes hakea opiskelemaan jos esimerkiksi talolainaa ei pysty sen seuraksena maksamaan... Kun pakolliset käytännön asiat oli pureskeltu valmiiksi, alkoi tutustuminen itse ammattiin ja sisäänpääsykokeeseen.

Päätin siis lukea Visa Kurjen kirjan "Haluatko juristiksi?". Kirjan otsikko voi tuoda pienen hymyn kasvoille, mutta se on oikein hyvä otsikko kyseiselle kirjalle, koska tämän luettuani tiesin, että haluan ehdottomasti juristiksi. Kirjassa ei ole pyritty kirjoittamaan hienoilla sanoilla, "vain koska", tai muulla tavalla saada lukijan pään pyöräksi. Tämä on helppolukuinen kirja jonka kautta saa kurkistaa ovenraosta ja lukea pääpointteja esimerkiksi suomalaisesta oikeusjärjestelmästä ja oikeudenaloista. Terminologiaa sekä valmistuneen juristin uramahdollisuuksia ja roolia yhteiskunnassa käydään myös hieman läpi. Minulle ehdottomasti arvokkain osio kirjassa oli se, missä käsitellään itse pääsykoetta. Mitä kysymystyyppejä kokeessa voi olla sekä minkälainen on tulokseellinen kirjoitustekniikka. 


Joten nyt siis tiesin.



Kyllä - taloutemme kestää opiskelun



ja



Kyllä - haluan ehdottomasti juristiksi.






Joten näin ollen päätimme että osallistun seuraavaan sisäänpääsykokeeseen.

Voisin ehkä toisen kerran kirjoittaa siitä miten valmistauduin sisäänpääsykokeisin... ehkä... Katsotaan miten aika riittää - ja löytyykö täältä lukijoita enään näiden pitkien kirjoitustaukojen jälkeen :) 


-Matilda






01 elokuuta 2019

Let me explain...

Hei taas kaikille. Pahoittelen tätä pitkää taukoa kirjoittamisen kanssa! ...mutta minä voin selittää.

Minulla on tottakai miljoona selitystä siihen miksi minulla ei ole ollut aikaa istua koneella ja kirjoitella blogia. Mutta sanoisin että minulla on kolme ihan oikeeta syytä.




Ensimmäinen:

Päätimme Markon kanssa että nyt on minun vuoroni lähteä opiskeleman. Joten huhti- ja toukokuu meni aivan täysin sisäänpääsykokeen huuruissa. Kaikki vapaa-aika mikä vain löyty niin sen vietin sisäänpääsykokeen kirjallisuuden parissa.

Ja se kannatti! Koska nyt elokuussa minulla alkaa opinnot Helsingin yliopistossa oikeustieteellisessä!


Fiilikset kun on juuri vastaanottanut opiskelupaikkansa.



Toinen ja kolmas:

Sisäänpääsykokeen jälkeen oli pari viikkoa siunattu täysin perheelle. Tämän jälkeen lähdettiin painamaan talo- ja pihahommia 110 lasissa. Meillä nimittäin lähestyi hääpäivä hurjaa vauhtia, ja oli tarkoitus pitää häät omalla pihalla joten pakko oli saada paikat sellaiseen kuntoon että tänne viitsisi tuoda väkeä.

...ja voin sanoa että siinä oli kova urakka! Mutta saatiin kuin saatiinkin kaikki suhteellisen valmiiksi.

Eli talo- ja pihatyöt (2) sekä häät (3) vei heinäkuun loppuun asti kaiken ajan.

Pakko myös tähän väliin lisätä että mikään tästä ei olisi ollut mahdollista ilman mahtavaa tukiverkostoa! Saa olla onnellinen että on ympäröinyt itsensä aivan superihanilla ihmisillä!

-.-.-.-.-.-.-.-.-

Joten täällä kirjoittelee nyt Rouva eikä Neiti! ...ja kohta opiskelija eikä työssäkäyvä nainen.

Tällasita pientä tässä nyt sitten on tapahtunut. Heh.


-.-.-.-.-.-.-.-.-.-

En lupaile että tulen kirjoittelemaan täällä superaktiivisesti nyt jatkossakaan, mutta aivan varmasti useammin kuin kerran 3,5kk aikana. Katsotaan miten käy. Mukavaa jos täällä on vielä lukijoita näinkin pitkän tauon jälkeen.

 Kulemisiin!


-Rouva Matilda, hih.

12 huhtikuuta 2019

Kevät?

Ulkoilimme eilen koko perheen voimin, hipsuttelimme tässä lähimetsässä ja nautimme toisistamme ja ympäristöstä. Olimme ulkona iltaan asti ja katsoimme kuinka aurinko laski puiden sekaan. Minulle tuli todella lämmin ja kertakaikkisen ihana olo. Tunsin kuinka kesä on aivan ovella jo. Me kyllä odotamme kovasti kesää tässä hushollissa, niin kuin varmasti hyvin monet muutkin suomalaiset.

Siinä ilta-auringon paisteessa tuli mieleen edellisen syksyn myöhäiset illat kun möyrin pihalla ja leikin puutarhuria. Yritin minun taidoillani väsätä jonkinlaista puutarhaa kasaan siinä. Sillä frontilla on paljon vielä tehtävää, ja aloitimmekin eilen mullalla ja siemenillä läträämisen.

Pyysin apuriani, Mr. Alea, hakemaan meille lapiot mullan lappaamiseen. Hän teki työtä käskettyä - minulle hän toi punaisen hiekkalapion ja itselleen hän valitsi sinisen suippokärkisen mallin. Marko ja Ade menivät jo sisälle iltapala puuhiin, ja me raivasimme itsellemme strategisen alueen terassilta. Siinä sitten sottasimme hetken kunnes iltapala valmistui.

Voi kun oli mukavaa, oli lämmin ja todellakin hieno kevätilma. Minä jatkoin kylvöhommia lasten mentyä nukkumaan ja päätin vielä jatkaa tänä iltana. Niinhän minä teinkin, mutta fiilikset eivät olleet ihan samanlaiset...




Ei hienoa auringonlaskua, ei ulkona läträämistä, eikä muitakaan ihannetiloja ja oloja. Ulkona sataa lunta ja minä vain yritin saada hommat tehtyä. 

Tulipahan tehtyä ja nyt on taas koko "valokaari" alue vallattu onnistuneesti minun käyttööni. 





Pikkutuholaisilta suojassa/piilossa.

Toivottavasti tämä urakka tuo meille kurkku, tomatti, paprika, chili taimia jotka voin siirtää sitten kasvihuoneeseen. Heitin myös basilika siemeniä itämään. Tämän lisäksi myös jonkun verran eri kukkalajikkeita jotka vaativat esikasvatuksen ennen kasvupaikalle siirtämistä - tätä en ole ennen tehnyt joten jää nähtäväksi mitä tästä oikein tulee. 

Hyvää kesän odotusta siis kaikille! 


Otettu seuraavana päivänä tämän tekstin kirjoittamisesta.

(Tämä teksti kirjoitettu alkuviikosta mutta jäänyt julkaisematta. Jos mietit mitä höpötin lumisateista. )

Matilda



05 maaliskuuta 2019

Paw Patrol

RYHMÄ HAU



Tämä kyseinen sarja ja sen hahmot ovat tulleet jo muutaman vuoden takaperin tutuksi kun on kävellyt leluhyllyjen välissä. Katselin silloin sivusilmällä että onpa näillä Ryhmä Hau tuotteilla hintaa... En lähtenyt ostelemaan näitä tuotteita vain koska olivat kova juttu silloin. Äiti ja lompakko kiitti että tämä boomi ei ollut tartuttanut meitä maalaisia vielä.

No...

Tänä päivänä minä osaan tunnuslaulut, hahmot, tehtävät sun muut ulkoa ja kävelen kauhistuneena leluhyllyjen välissä koska ryhmä hau jutut on nyt meilläkin se juttu. Ja siis, lapsen kannalta Ryhmä hau into on mielestäni todella hyvä juttu, palaan kohta siihen että miksi, mutta lompakko siinä ohenee kivasti. Vaikka me emme niitä leluja ostele ihan huvikseen tai joka kauppareissulla, mutta silloin kun lelu eksyy ostoskärryyn niin se on pääsäntöisesti tähän sarjaan liittettävä asia. Hintaa tuntuu olevan tuplasti muihin leluihin nähden, käk.

Mutta toisaalta, on jokainen tähän mennessä ostettu Ryhmä Hau lelu ollut hintansa väärtti. Ainakin meilkein kaikki. Niitä käytetään joka päivä ja ne aktivoivat hyvin. Ja jos lelujen kierrätyksestä puhuutaan, niin Ryhmä Hau lelut menee kuin kuumille kiville. Eli varmasti löytyy leluille leikittäjiä vielä meidänkin jälkeen.

Se on mielenkiintoista, että pieni n. 5 cm muovihahmo, jossa ei ole mitään liikutettavia osia, se pelkästään tönöttää samassa asennossa kaiken aikaa, niin voi aktivoida lasta niin hurjan paljon! Tällaiset hahmot maksaa about 8-10e, mutta leikkiarvo on mittaamaton.




Meillä on myös tällaisia hahmoja missä on liikutettavia osia ja jopa ajoneuvo mukana, jotka maksavat 25-35e, mutta leikkiarvoltaan pistäisin nämä melkein saman viivan alle.




Mutta jokatapauksessa, niin meidän Ale jaksaa näillä puuhastella vaikka kuinka. Myös Ade on ottanut mallia isoveljestään miten näitä hahmoja voi käyttää. En edes lähde luettelemaan mitä kaikkea niillä voi keksiä - otan vain yhden esimerkin esiin.

Jos olet katsonut edes yhden jakson Ryhmä Hau:ta olet päässyt jyvälle ideasta. Ryhmä Hau on pentujengi jossa on 6 pentua joilla kaikilla on oma taitonsa. Koirapentuja johtaa poika, ja tämä posse sitten käy pelastamassa päivän ympäri tätä satumaailmaa. Variaatioita löytyy mutta idea pysyy samana.

Aikuisen näkökulmasta tämä ei välttämättä ole se mitä itse haluaisi katsoa ruudulta, mutta lapselle tämä on koukuttava sarja. Ja meillä katsellaan kyllä hyvin vähän telkkaria, mutta kun katsotaan niin tämä on yksi suosikeista - ja hyvä niin.

Itse koen että tämä sarja antaa paljon työkaluja lapselle lähteä kehittämään leikkiä arjessa. Ale rakentaa "hätätilanteita" ympäri taloa, antaa roolihahmot paikalla oleville henkilöille (jopa koirille, heh) ja sitten tätä hätätilannetta lähdetään purkamaan. Jos Alelle on langennut tämän johtaja pojan rooli sarjasta, niin hän pitää tehtävänjaon päämajassa ja pistää rullat pyörimään - eli "tassut heilumaan" (te tiedätte jotka teidätte, eiks vaa). Sitten setvitään pulmia ja ratkaistaan ongelmia.
On ihailtavaa miten niin pienessä ihmisessä voi olla niin paljon luovuutta. Lapsella on, yleisesti ottaen ainakin, niin luonnollisesti aika vilkas mielikuvitus. Jos mielikuvitukselle luo tietoisesti enemmän tilaa ja sitä ruokkii niin lapsen ajatusmaailma ja kehitys voi puhkea kukkaan. Tuo oli nyt olevinaan niin runollisesti kirjoitettu :D mutta oli se muotoiltu miten vaan, niin tottahan se on. Sen takia tykkäänkin kovasti tästä Ryhmä Hau sarjasta.

Oikeissa annostuksissa, niin se (voi) kehittää lapsen luovuutta ja päättelykykyä, tuoda työkaluja ongelmien ratkaisuun ja kehittää mielikuvitusta enitisestään. Se voi myös lisätä sosiaalisia taitoja, ainakin Alen Ryhmä Hau leikit on hyvin interaktiivisia. Puhumattakaan liikunnallisesta puolesta! Siis voi että - nuo 10 euron muovimötikät - ne ovat varmasti tuoneet satoja kilometrejä lisää meidän pojan mittariin! Ja fyysisistä ominaisuuksista, niin ei näissä leikeissä kehitetä pelkästään juoksua, vaan myös perusmotorisia taitoja. Ja lopuksi mainittakoon, ehkä jopa se tärkein asia - se on todella hauskaa leikkiä! Niin meille vanhemmille kuin lapsillekkin.





Lapset ovat luonnollisesti erilaisia, tottakai. Vaikka minä koen että olemme saaneet puristettua aika paljon irti tästä sarjasta, niin se ei tarkoita että kaikki tästä saa saman ilon. Joku voi huomata samankaltaisia piirteitä jostain eri sarjasta tai kokonaan muusta toiminnasta. Kaikkihan on kiinni lapsen siitä hetkisistä mielenkiinnon kohteista. Jos meillä on ollut pidempi tauko telkkarista, puhutaan siis pari kolme viikkoa, niin kyllä Alenkin into juuri näihin Ryhmä Hau leikkeihin hiipuu. Mitä enemmän jotain ruokkii niin toki se näkyy lapsen leikeissä/ajatuksen kulussa.

Eli summasumarum... vaikka Ryhmä Hau tunnari soi päässä joskus repeatillä niin kai se nyt on vaan kestettävä!

Muista: Jos tarvitset apua niin hihkaise vaan ;)

-Matilda


04 helmikuuta 2019

Englanti salakielenä

Meidän perheessä minä puhun lapsille ruotsia ja Marko suomea, elokuvia katsomme englanniksi (lue lisää). Minä ja Marko puhumme pääsääntöisesti keskenämme ruotsia, mutta myös päivittäin englantia.

Miksi puhumme keskenämme englantia kerran molemmat osaa sekä ruotsia että suomea? No, se on vähän niinku meidän salakieli lasten ollessa läsnä. Jos jokin tilanne on päällä ja haluamme pikaisesti yhdistää meidän ajatukset siitä miten olisi järkevintä hoitaa asiaa, niin silloin esimerkiksi käännämme meidän keskennäisen keskustelun englanniksi. Näin ollen lapset ei (vielä ainakaan) ymmärrä mitä me setvimme. Toki on tärkeetä että lapsi näkee että vanhemmatkin voivat olla eri mieltä asioista, mutta tässä tarkoitan kasvatuksellisia tilanteita missä on hyvä heti alkuun olla samanlainen linja. En tiedä tekeekö muut sitä, mutta meillä tämä on hyvin toimiva ja luonnollinen tapa. Toinen esimerkki milloin kieli kääntyy on jos kerromme, lasten puuhatessa jossain lähellä, jostain tilanteesta mikä on ollut hauska mutta missä on joutunut olemaan ns. "tylsä" vanhempi lapsen mielestä, eli puhun sellaisista tilanteista missä tilanteen sattuessa olisi halunnut revetä nauruun mutta on sitten kuitenkin joutunut kieltämään tai "sååsåå:aamaan" lasta. Myöskin lapsille "epäsopivia" aikuisten asioita voidaan tarvittaessa jutella englanniksi lasten ollessa hereillä, mitä tämä "epäsopiva" termi sisältää voi olla meille hyvin erilainen kuin vaikkapa sinullatai jollain muulla. En lähde listaamaan niitä puheenaiheita mitä me koemme epäsopiviksi lastemme kuullen... Miksi sitten puhua sellaisia lasten ollessa lähellä? -Joskus ei ole vaihtoehtoja. Ja itseasiassa nyt näin jouluaikaan tämä järjestely on ollut erittäin hyvä, with Santa and all.



Ja itseasiassa haluan mainita vielä sen että Ale:sta on tullut hyvin tietoinen itsestään ja mitä hän tekee ja hänestä kerrotaan. Eli hänellä on muunmuassa nyt vaihe että häntä ei saa videokuvata tai hänestä harvemmin saa ottaa valokuvia. Tätä toivetta me kunnioitamme parhaamme mukaan ja muutenkin kohtelemme lapsiamme ihmisinä, eli vaikka ovat lapsia niin heilläkin on oikeus päättää omasta kehostaan ja yksityisyydestään. Meinaan, jos minä en halua että minua videokuvataan niin miksi minä väkisin vaatisin että lapseni on hyväksyttävä hänen videokuvaamisensa vasten omaa tahtoaan? Tämä nyt hieman suistui raiteilta..hah..mutta siis joskus voimme Markon kanssa keskustella keskenämme asioista jotka jotenkin voi liittää tähän aihealueeseen, niin silloin myös käännämme kielen englanniksi.

Meille tämä on tosiaan todella luonnollista ja mielestämme se toimii sujuvasti sekä on meidän elämäntilanteeseen tarkoituksenmukaista. Käyttääkö joku muu tätä tai jotain samankaltaista systeemiä vai olemmeko kenties hieman outoja?

Minä olen huomannut itsestäni että teen samaa jos saamme vieraita tai olemme jossain käymässä ja näitä tilanteita tulee vastaan, missä Markon kanssa vaihdamme kieltä, niin puhun myös muille aikuisille englantia. Tajuan vasta jälkeenpäin tehneeni näin ja sitten tunnen tarvetta selitellä mitä äsken tapahtui, haha. Jotkut vastaa toki heti englanniksi kun taas toiset omalla kielellään tai sitten tilanne on vain hieman hämmentävä :D

Saa nyt nähdä kauan tämä systeemi enään toimi, sillä tuo esikoinen osaa jo suhteellisen paljon englantia. Elokuvien/sarjojen kautta oppinut ja sitten hänen lempipehmolelunsa puhuu englantia hänen kanssaan. Hän välillä jää oikein kuuntelemaan kun puhumme Markon kanssa, ja silloin olen huomannut että nopeutan puhettani ja jopa puhun puolimumisten jotta hän ei hiffaisi välttämättä kaikkea! Sepä vasta onkin vieraille hieman erilainen tilanne kun sinulle muuten normaalisti ruotsia puhuva henkilö yhtäkkiä puhuukin mumisten hyvin epäselvää (olevinaan) englantia..... Wierdooouu.




Kirjoittele mielellään kommenttikenttään miten teillä näitä asioita ja tilanteita hoidetaan - tai jos teillä on joitakin muita epätavallisia systeemejä käytössä ja miten ne toimii!

-Matilda



02 tammikuuta 2019

Joulupukki - totta vai tarua

Tämä on joka vuosi aihe joka tulee esiin vanhempien keskuudessa.

Annatko lapsesi uskoa joulupukkiin / Valehteletko lapsellesi että joulupukki on olemassa?

Itse koen että tämä asia jakautuu aikalailla noin, suurimmalta osin, ei aina.

Me kuulumme niihin hirviöihin jotka valehtelevat ja nauravat lasten kustannuksella koska uskovat vanhaan valkopartaiseen ukkoon. Jep, provosoivasti kirjoitettu - ja tarkoituksella. Ihan huvikseen, meinaan - miksi ei?

En ymmärrä miksi tämä aihe kuohuttaa niin paljon, jokainen tehkööt miten haluaa - meillä uskotaan joulupukkiin toisissa kodeissa ei. Se ei minua haittaa, jokainen saa uskoa miten haluaa, se ei tee kenestäkään parempaa tai huonompaa vanhempaa taikka ihmistä. Toki tulen kohta kirjoittamaan asioita jotka helposti voi kääntää siihen että olen sitä mieltä että se on hirveetä että lapsilta evätään joulupukkiin uskominen. Ei, en arvostele sellaisia jotka päättävät olla kertomatta lapsilleen joulupukin olemassaolosta tai ole sitä mieltä että kaikkien pitäisi leikkiä mukana tässä leikissä. Ei ei. Mutta aion kirjoittaa selkeästi miksi meillä uskotaan, eli joudun väkisinkin osittain kirjoittamaan niinsanotusti tätä äsken mainittua toista vaihtoehtoa vastaan. Painotan kuitenkin sitä, että henkilökohtaisesti minulla ei ole mitään sitä vastaan vaikka naapurin Terttu ei kertoisi lapsilleen että Joulupukki asuu Korvatunturilla ja tuo lahjat.





Se on valehtelua! Joulupukkia ei ole olemassa.

No itseasiassa valkopartainen herra joka tunnetaan ympäri maailmaa Joulupukkina asuu Lapissa, Korvatunturilla. Hänen nimensä ehkä on Jukka, mutta hänet tunnetaan ja mielletään joulupukiksi. Minä olen Matilda, mutta kukaan ei kutsu minua siksi - olen Maddu. Toki hieman eri asia, mutta pointti pysyy. On olemassa henkilö joka tunnetaan Joulupukkina. Juuri hän ei tuo lahjoja kuusen alle ja ei luultavasti myöskään lennä reellä, mutta hän on olemassa. Eli jos ollaan tarkkoja, niin se ei ole valehtelua sanoa että Joulupukki on olemassa. Maddukin on olemassa.

Toki meillä tullaan puhumaan siitä että se oikea Joulupukki joka asuu Korvatunturilla ei ole välttämättä se joka tulee koputtelemaan meidän oveen, vaan hänellä on apureita - eli isät, äidit, mummot, vaarit, naapurit jne. Valehtelenko?



Lapsen on opittava arvostamaan lahjoja ja niitten tuojaa. Se on epäkunnioittava ja epäkohteliasta olla kiittämättä lahjan antajaa!

Okei.. eli kenen takia näin? Meillä ainakin lapsi arvostaa joululahjaa yhtälailla oli se sitten joulupukilta tai äidiltä. Lapsi kiittää joulupukkia ja on kiitollinen, iloinen ja innoissaan lahjasta. Onko se vanhempien takia ja lahjan antajan takia kun lapsen pitäisi joka joululahjasta kääntyä ja kiittää tämän antajaa? Saako se meidät vanhemmat tuntemaan että olemme kasvattaneet lapsemme hyvin, ja onko kiitoksen tarkoitus tuoda lahjan antajalle hyvän mielen kun kaikki tietää että se oli häneltä?

Lahja on aina lahja ja lapsi on siitä iloinen ja yleisesti ottaen kiitollinen. Syntymäpäivillä ja muissa yhteyksissä lapsi kiittää lahjan antajaa ja tämä saa henkilökohtaisen kiitoksen. Eli tämä asia on sellainen mikä kyllä opitaan ja tehdään muutenkin. Eli lapsen kannalta en näe syytä miksi joululahja ei voisi olla joulupukin/joulupukin apurin tuoma.

Aikuisen näkökulmasta taas koen että meillä ei pitäisi olla tarvetta saada erikseen kiitosta joululahjasta. Lapsen onnesta ja ilosta riittää kiitosta mielestäni. Lahjan tarkoitus on mielestäni se että se halutaan antaa koska se tuo hyvän mielen jollekin toiselle. Minulle ainakin tulee hyvä mieli siitä kun saa antaa jollekin toiselle jotakin - sehän on parasta kun voi viedä jonkun ovelle pienen nimettömän paketin ja sen saajalla ei ole mitään hajua keneltä se on. Sinä saat hyvän mielen koska tiedät että henkilön päivä varmasti tuli hitusen paremmaksi tästä pienestä eleestä.
(On myös epätodennäköistä että lapsen aikuistuessa hän enään uskoisi joulupukkiin. Joten viimeistään  silloin hän ymmärtää mistä aikoinaan lahjat ovat tulleet ja arvostaa näitä tekoja sitten jälkikäteen



Kertoisitko aikuisellle tällaisia tarinoita / eihän sitä aikuisiakin kohdella tällä tavalla (viitaten että lapsille nauretaan kun he uskovat joulupukkiin tai vaikka siihen että uskotellaan jotakin epätodellista).

Käytkö pyyhkimässä pepun kaveriltasi? Pyydätkö miestäsi sylkemään ulos äsken lattialta suuhun laittaman karvapalleron? Joudutko ylipuhumaan siskoasi menemään nukkumaan koska ilman unta ei pärjää tai selittämään että hampaiden harjaus on erittäin tärkeetä? Entä oletko joutunut kieltämään anoppiasi nuolemaan jonkun toisen poskea?

Luultavasti et, tai ehkä olet, mutta ei varmasti ole joutunut tekemään näitä kaikkia asioita päivittäin tai kauhean useasti, eihän? -Miksi? -Minä voin auttaa..

.. koska lapsi ei ole aikuinen. Lasta pitää kunnioittaa ja kuunnella yhtälailla kun aikuista, mutta lapselta ei voi odottaa samoja asioita tai häntä ei voi kohdella aikuisen tavoin. Lapsi on lapsi, niin kuin me kaikki olemme joskus olleet.

Teoriassa tämä on todella upea ajatus että tilanteissa pitäisi lapsen sijasta ajatella aikuista, mutta käytännössä sitä pitää harkita ja soveltaa.

En myöskään tahdo uskoa että vanhemmat nauravat tai ilkkuivat lapselle koska uskoisi joulupukkiin. Itse ainakin kovasti hymyilen ja nauran kyllä joulun ja joulupukin tullessa, mutta en ilkeyttäni vaan enemmänkin kutsuisin sitä rakkaudeksi.



Mitä sitten kun kupla puhkeaa ja sinä olet särkenyt lapsen sydämmen? 

Hyvä puoli tässä asiassa on se, että se tilanne ei tule yllättäen. Pelkkä kysymyskin kertoo jo sen että jo ennenkuin edes lähdetän kertomaan joulupukista lapselle tiedetään että se tarina päättyy jossain vaiheessa. Eli me aikuiset pystymme valmistautumaan tähän tilanteeseen hyvin etukäteen ja miettimään miten me otamme kopin tästä. Jokainen vanhempi tuntee varmasti lapsensa parhaiten ja tietää miten asiaa kannattaa lähestyä. Voihan sitä niinkin miettiä että lapsi oppii näin hallitussa tilanteessa ja ympäristössä käsittelemään tunteitaan ja tätä ns. menetystä.

Meillä tämä tilanne ei tullut ainakaan tänä vuonna vastaan, toivottavasti ei ensi vuonnakaan. Tosin itse en koe että lapseni sydän tulee särkymään. Kun me kerromme tätä joulutarinaa lapsellemme me yritämme pidättäytyä harmaalla alueella parhamme mukaan. Eli sitten kun lapsi ymmärtää että hetkinen, tuo taisi olla mummo punaisessa puvussa tai nykäisee parran irti, niin me voimme nojata niihin sanoihin mitä olemme sanoneet. Joulupukki on olemassa korvatunturilla, nyt vain mummo sattui olemaan hänen apurinsa. Pikkutontut jotka seurailevat ovatko lapset kilttejä ja kertoo sitten tästä joulupukille, ovat sukulaisia, ystäviä - eli meidän läheiset, jotka ovat ne jotka sitten myös ostavat (eli ns. tarinan mukaan tekevät) ne lahjat. Sanat ovat naamioitu, eli ei suoranaista valehtelua, koska minä ainakin allekirjoittaisin nuo selitykset vielä aikuisenakin :D Oppiipahan lapsi siinäkin hallitusti sen että sanoilla voi leikitellä ja kaikki ei ole niin mustavalkoista.





Minä olen kasvanut kodissa jossa uskottiin joulupukkiin. Kun ajattelen lapsuuttani ja joulua niin en koe sitä traagiseksi, valehtelun täyteiseksi, luottamuksen rikkojaksi tai tunne että sydämmeni olisi särkynyt mitenkään. Rehellisesti niin en edes muista sitä milloin satu muuttui todellisuudeksi? Minun muisoni joulusta ja joulupukista ovat lämpimiä, iloisia ja jännitystä täynnä. Tunnen kiitollisuutta siitä että sain viettää joulut läheisten kanssa ja minun annettiin uskoa johonkin isompaan.

Minä ainakin haluan antaa lapselleni samanlaisia ihania, vahvoja, rakkauden ja jännityksen täyttämiä muistoja jossa on pieni ripaus taikuutta. Maailma on mitä se on, toisaaalta kaunis, toisaalta kauhean ruma, riippuu miten sitä katsoo, mutta aikuistuessa sitä ainakin yleisellä tasolla muuttuu loogiseksi ja realistiseksi monella tapaa. Kurkku ei ole automaattisesti miekka vaan enemmänkin muistuttaa syötävää vihannesta ja portaiden vieressä oleva liuska ei automaattisesti ole kilparata tai valoitettava vuori. Tiedätte mitä ajan takaa... Me ehdimme kyllä nähdä asiat sellaisina kuin ne on. Pieni ripaus taikuutta ja jännitystä, sekä iso kauhallinen mielikuvitusta, on mielestäni luonnollinen osa lapsuutta.

Niin kuin kuitenkin yritin vahvasti tuoda esiin alussa, niin vaikka minulle tämä asia on pelkkä positiivinen kokemus lapselle, niin ei minulla ole mitään sitä vastaan vaikka ystäväni kodissa ei joulupukkia olisi. En missään tapauksessa rupea heille työntämään meidän perheen uskomuksia, koska ei heidän valinta ole väärä, niin kuin ei meidänkään. Itse vain toivon että jokainen perhe, omista tavoistaan huolimatta arvostaa toisten valintoja.

Aloitin tämän tekstin kirjoittamista viime jouluna, ja jatkoin sitä joulukuun alussa. Muutaman lauseen aina silloin tällöin ja tässä lopputulos, toivotaan että punainen - tai ainakin oranssi - lanka on jotenkin mukana, koska uutta tällaista tekstiä en kirjoita :D

Hyvää alkanutta vuotta 2019 kaikille! (koska se kuuluu sanoa, heh, joku ehkä muistaa mitä kirjoitin aiheeseen liittyen noin vuosi sitten... sen voit lukea tästä).

Mukavaa iltaa voin kuitenkin toivottaa ilman lisäselityksiä! Nauttikaa talvimyrskystä!


-Maddu



22 marraskuuta 2018

Ihmisen paras ystävä

Korni otsikko, mutta niin totta.

En ole pitkään aikaan kirjoitellut mitään koirista, joten ajattelin seuraavat 15 minuuttia pyhittää sille.

Olen aina luullut että tiedän miten koirista on muokkautunut ihmisen paras ystävä. Tai en ole epäillyt että en tietäisi asiaa. Joten kysynkin nyt Sinulta, tiedätkö sinä tarinan siitä miten koira on saanut nykyisen statuksensa ihmisen vieressä?

Se on hyvin looginen tarina joka ei ole mitenkään elämää mullistava, ja kun sen tarinan kuulee niin lulee jo itse tietääneensä sen. Se on oikeastaan aika kaunis esimerkki evoluutiosta.




Tämän tarinan olen kuullut sarjasta nimeltä Kosmos. Muutenkin tämä tieteellinen sarja on sellainen mitä lämpimästi voin suositella. Niin kuin tiedätte varmasti niin koirat ovat polveutuneet sudesta. Ihminen ja susi olivat pitkään vihollisia ja näiden kahden eri rotujen kohtaaminen jäikin useasti toisen viimeiseksi.

Ihmiset istuivat iltaisin nuotion äärellä ja söivät. Kun he olivat koluneet surimman osan lihasta he heittivät jämät vain johonkin sivulle. Ja tästä ihmisen ja koiran suhde sai alkunsa. Sudet ja ihmiset olivat tosiaan toistensa vihollisia, kunnes muutamat hassut sudet päättivätkin olla hyökkäämättä ihmisen kimppuun ja vaivihkaa, kaikessa hiljaisuudessa ja nuotion antaman valon ulottautumissa, koluta loput lihat sivulle heitetystä luista. Susien ulkonäkö rupesi pikku hiljaa, monien sukupolvien ajan, muuttumaan ihmisen silmään vähemmän uhkaavammaksi ja ajan saatossa he myös tulivat esiin pimeydestä. Ihminen heitti tarkoituksella ruokaa sivuun "susille" ja sudet sekä ihmiset ymmärsivät että he voisivat hyötyä toisistaan. Hyvin pitkän ajanjakson jälkeen sudesta oli polveutunut uusi rotu/laji - koira. Ja sen jälkeen me ihmiset olemmekin onnistuneet pilaamaan sen lajin liikajalostamisella. Nå, eri asia se! Mutta joka tapauksessa - eikö olekkin looginen tarina ihmisen ja koiran ystävyyden kehityksestä? Itse en ainakaan usko tietäneeni että kehitys sudesta koiraan tapahtui tällä tavalla, toisaalta en ole varma, tämä kuulostaa samalla niin tutulta. Hah. Jos et tiennyt, niin nytpä tiedät, ja otappa tehtäväksesi katsoa Kosmosta!




Meidän karvavauvat ovat molemmat vahinkopentueesta. Zachissä on kuusi eri rotua ja Eddyssä luultavasti neljä. Vaikka koiran koulutus on todella tärkeetä ja koiran heikkoudet ovat suurimmaksi osaksi kiinni hihnan kaksijalkaisesta, niin kyllä koiran rodulla ja persoonallisuudella on väliä. Meidän koirista huomaa selkeästi mitkä koirarodut dominoi ja muutenkin näillä kahdella on aivan erilaiset persoonallisuudet. Tässä on 2016 vuonna kirjoitettu esittely Zachista ja tässä Eddystä. Hyvin nuo tekstit pitäävät paikkansa vieläkin! Zachin ihramakkaroita lukuunottamatta, ne on selätetty!

Haluaisin sanoa että olemme kouluttaneet molemmat samalla tavalla, mutta se ei täysin pidä paikkansa. Marko oli armeijassa kun hankimme Zachin, ja minä hukuttauduin niin innokkaasti Zachin koulutukseen että hän on kyllä saanut 500 % panoksen. Ikävöin Markoa ja Zach oli meidän ensimäinen huolehdittava, joten kai se oli luonnollista että siinä panosti ihan kunnolla kaikkiin yksityiskohtiin. Ikävä unohtui ja pieni pörröpallero sai ansaitsemansa huomion.

Eddy sen sijaan oli meidän kolmas koiramme. Toki meidän koulutksen kulmakivet ja pohja oli aivan samanlainen Eddyn kanssa kuin Zachinkin kanssa. Meidän koulutusajatus on luoda tukeva luottamussuhde koiraan (siitä olenkin kirjoittanut joskus miten itse koen sen suhteen muokkaantuvan ja kehittyvän). Mutta kun on jo ennestään koira perheessä niin tämäkin koira kouluttaa omalla tavallaan sitä uutta tulokasta. Myöskin meidän elämäntilanne oli erilainen Eddyn varhaisvuosien ajan kun Zachin kanssa. En sano että Eddy olisi millään tavalla saanut "huonon" koulutksen, eiei, hän on aivan mahtava kaveri, mutta jos olisimme pystyneet antamaan 500% panoksen myös Eddyyn niin hänestä olisi tullut... Chase! (Joo... Paw Patrol (ryhmä hau) on tuttu minullekkin).



Jos koiramme tekee jotakin epätoivottua niin saan koirat antautumaan ja heittäytymään selälleen pelkällä katsekontaktilla ja hiljaisella murinalla (joo, murisen oikeasti). Minun ei tarvitse fyysisesti koskea heihin lainkaan, minun ei tarvitse olla lähelläkään heitä, kunhan he vain näkevät minut niin pelkkä katse ja pieni murina riittää, joskus jopa pelkän tietoisen kehonkielen muuttaminen saa saman effektin. En luule olevani mikään Cesar Millan, halusin kuitenkin kertoa että koiran saa kuuntelemaan ja tottelemaan ilman kovia otteita tai kuritusta. Me emme ikinä ole millään tavalla vahingoittaneet tai koskeneet kovakouraisesti meidän koiriin. Mutta valitettavasti sitä näkee aivan liian usein. Kun seuraa koiranulkoiluttajia niin aivan liian useasti näkee että omistaja napauttaa remillä koiran kylkeen, lyö koiraa remmillä, repii ja kiskoo remmistä, kädellä läimäyttää koiraa, ottaa kovakouraisesti kiinni kuonosta, huutaa kovaa koiralle tms. Ei varmaan tarvii edes muistuttaa että koiralla on aika paljon parempi kuulo kuin ihmisellä.

Toki on niitä omistajia jotka ovat hankkineet koiran jonkin jatkeeksi tai muuten vaan ovat hankkineet tämän olennon jota he ovat päättäneet inhota. Mutta en jaksa uskoa että jokaikinen joka käyttäytyy näin koiraansa kohden vihaisi häntä... luulen että monet jotka käyttäytyvät jotenkin kovakouraisesti koiraansa kohti rakastavat sitä kuitenkin. He eivät välttämättä vain tiedosta että heidän käytöksensä ei missään määrin edistä luottamussuhdettaan koiraansa ja on kertakaikkiaan väärin. Jos joku vaikkapa lyö koiraa remillä, niin kunhan se henkilö tiedostaa tekonsa, niin en usko että kukaan järkevä ihminen pystyy oikeuttamaan sitä tekoa. Eihän? Miksi tekisi niin? Jotta se kuuntelisi ja oppisi tavoillekkö? Toki pelollakin saa koiran kuuntelemaan, en väitä vastaan, mutta silloin pitää vain katsoa itseään peliin ja miettiä miksi alunperin on hankkinut koiran.

Tiedän että tämä teksti nyt vähän suistui raiteltaan ja tuli vähän jopa ahdistavaksi. Pahoittelen sitä, ehkä tulit juuri lukemaan tätä blogia koska ajattelit että tällä kirjoittelee se yksi iloinen typsykkä ja hän kirjoittelee vain siitä ihanasta lapsiarjesta ja miten kaikki on yhtä satua.

Rakastan lapsiani, mutta niin rakastan myös koiriani. Siksi tämä aihe tuokin tulta sormieni alle!

Mutta hej, pidetään kaikki hyvää huolta meidän karvaturreista ja annetan niille takaisin sitä rakkautta ja iloa mitä he tuovat meille.

Ja ps. vaikka rakastankin Eddyä ja sitä että hän iloitse kun tulemme kotiin, niin hän voisi näyttää sen ilon jollain muulla tavalla kun hännän heilutuksella :D Se on aivan hirveä piiska hänen häntänsä! Kun se osuu silmään niin olet puolisokea hetken, Adriankin tipahtanut pyllylleen monesti kun häntä osuu häneen, puhumattakaan meidän yhden asunnon ovesta joka sai kärsiä tästä piiskasta. Oveen tuli lovi hänen hännästä! Meillä on oma koodi hänen hännälle jos lapset ovat nukkumassa ja Marko tulee kotiin töistä sen jälkeen. Jos laitan viestin HH Markolle hän tietää tasan mikä on homman nimi - eli Häntä Haltuun.





-Matilda

31 lokakuuta 2018

Ade 1v

Kolmisen viikkoa sitten meidän vauvamme muuttui lapseksi. Eikö vain? -tässä vaiheessahan sen pitäisi tapahtua, kun 12kk tulee täyteen?

No vauva, lapsi tai mikä tuo ihanan pieni söpö ihminen nyt voisi ollakaan, täytti lokakuun ensimmäisellä viikolla vuoden. Se mitä kirjoitin blogissa kun Ale täytti vuoden pitää vielä kutinsa, myös tämän lurjuksen kohdalla. Tästä voit lueskella huonoa suomea parin vuoden takaa.

En voi tuota parin vuoden takaista tekstiä paremmin kirjoitella tunteista mitä lapsen ensimmäinen syntymäpäivä tuo mukanaan.




Pitää tässä nyt kyllä totea että vauvavuosi yhden kanssa on aivan erilaista kuin kahden kanssa. Ehkä joskus ajan kanssa voin kirjoittaa muutaman tukilauseen tälle väittämälle, mutta en tällä kertaa.  Voisin tässä samalla hengenvedolla väittää, että vauvavuosi on lapsen vuosista se, joka hurahtaa nopeiten, silmänräpäyksessä, ohi. Lapsi oppii joka päivä jotain uutta ja sinä opit tuntemaan lastasi koko ajan paremmin. Aika lentää. Vaikka kuinka yrittäisi nauttia joka päivästä ja hetkestä, niin luulen että mikään ei oikeastaan ole tarpeeksi. Sitä haluaisi vain jäädyttää ajan ja nuuskutella vauvatuoksua loppuelämän.

...kun taas toisaalta se on aivan ihanaa että vauvavuosi on ohi. Saat pikkuhiljaa takaisin ne kaksi kehouloketta joita kutsutaan käsiksi, ja lapsi on jo itsenäistynyt hieman ja osaa tehdä joitakin juttuja ilman jatkuvaa apua. Vauvasta tulee pikkuhiljaa lapsi, joka jotenkin onnistuu, jossain vaiheessa, muuttumaan aikuiseksi.






Oma äitiys on myös ollut erilaista kahden lapsen kanssa kuin yhden. Kirjoitin noin vuosi takaperin että aika ei riitä molemmilla siinä määrin kuin haluaisi. Taisin myös siitä muutama kuukausi eteenpäin kirjoitella että asia on kuin itsestään selvinnyt ja ne ajatukset eivät enään häiritse. Ajan saa riittämään molemmille tasapuolisesti kun vain päättää sen riittävän. Tästäkin itseasiassa haluaisin jossain vaiheessa onnistua kirjoittamaan muutaman lauseen lisää. Intoa ja halua kirjoittamiseen riittää mutta muut asiat tahtovat aina kiilata eteen.

Palataakseni asiaan, niin uskon myös että nuo tuntemukset ovat vaipuneet unholaan koska Adella ja Alella on  niin lämmin sisaruus-suhde. Mustasukkaisuutta ei ole ollut laisinkaan, ainakaan vielä, kummankaan puolelta ja elämä heidän kanssaan on tasapainoista ja hauskaa.

Mutta itse typykkä on kyllä yksi pippurinen tapaus. Tiettyyn ikään asti hän oli hyvin mukautuvainen ja hengaili vain mukana niin söpönä. Nyt hänessä näkyy jo välillä vähän liikaakin piirteitä äidistään. Älkää ymmärtäkö väärin, olen toki vallan ihana, mutta kun tietyt minun piirteeni siirtää pieneen ihmiseen niin siinä on välillä tekemistä vanhemmilla!

Toisaalta taas Ade on monessa asiassa kuin pieni enkeli.

Näin pitkän kirjoitustauon jälkeen haluaisin vain jatkaa tätä tekstiä ja tehdä analyysia analyysin perään. Jos ei äitiydestäni tai lapsistani niin vaikkapa siitä minkä kurkun kannattaisi ostaa kaupasta! Sormia ja aivoja kutittelee (tai siis sitä kohtaa aivoista mikä vielä sinnittelee mukana).

Nyt minun pitää kuitenkin jatkaa kenkäostoksia Adelle. Yritän lueskella ja tutustua Stonz merkkiseen "kenkään". Jos sinulla on kokemuksia näistä niin voisitko olla ritarini valkoisella virtahevolla ja jakaa viisautesi kanssani? Kiitos <3

Ensi kuukauteen, hih. - Matilda













02 syyskuuta 2018

Heipparallaa

Okei... voin selittää...

:D

Niitä viikkokirjoituksia nyt ei ole näkynyt. Eikä varmasti tulee näkymäänkään vaikka kovasti haluaisinkin kirjoitella.

Olemme painaneet aivan niskalimassa töitä täällä. Tuntuu että pihahommia on aivan loputtomasti. Ja oikeastaan se ei haittaa että pihatöille ei näy loppua, koska se on kivaa puuhaa. Rentouttavaa ja ihanaa. Mutta kun ensi kesälle on pakko saada piha suhteellisen hyvään kuntoon - miksi tulee varmasti selviämään myöhemmin - niin sitä puurtaa kun pikku muurahainen joka ilta kun muksut ovat menneet nukkumaan. Oikeasti. Melkein joka ilta nukkumaanlaittojen jälkeen olemme 3-4 tuntia pihahommissa. Vaikka sitä on iltasin nykyään tuntimääräisesti enemmän paskanen ja mullan peitossa kun puhdas, niin se on vieläkin kivaa puuhaa. Se pakollinen ja kiva työ vie kuitenkin ajan pois vaikkapa näistä kirjoitushommista.

Minulla on tällä hetkellä aika monta projektia meneillään - heh. Kivettämistä, luonnonkivien haku ja kanto sekä niitten heittäminen eri paikkoihin, kukkapenkkiähärdellejä ja muita kasvisähläyksiä, talon päädyssä on pari kivikukkaoutousprojektia, kasvihuoneen valmistelua ensi kesälle, Alen nolla euron varasto, metsäpolut jne. 

Ajattelin muutaman kuvan laittaa alle jotta tekin näette hieman mitä kaikkea puuhaillaan täällä. 

-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-


Nurmikko saatiin kylvettyä vajaa kuukausi sitten. Siinä oli kuulkas aikamoiset tunnit alla ennenkuin sai nojata taakse ja seurata miten ruohonpätkät alkoi nousta. Projekti onnistui kuitenkin hyvin ja olemme jo leikanneet muutaman kerran koko nurtsialueen. Tästäkin laitan luultavasti oman kirjoituksen jossain vaiheessa - ehkä sitten pimeinä talvi-iltoina.




Kuvassa näkyy pari kukkapenkkiprojektia sekä meidän tuleva palloilualue. Palloilualue on ehkä 15m2 neliöinen betonilaatta alue ja palloiluseinä.


Tämä on minun kukkametsäpenkkiprojekti. Tästä teen myöskin, luultavasti sitten joskus kaukaisessa tulevaisuudessa, oman kirjoituksen. Kuvassa vasta penkkialue rajattu ja siellä pari yksinäistä kuunliljaa jököttää. Nyt sinne on jo eksynyt vähän lisää tavaraa.






Luonnonkivimuuria talon ympärille sekä pihalaatta kivetystä. Omaa kirjoitusta sitten joskus.




Kasvihuoneen kasausta ja sisäpuolen valmistamista ensi kesälle valmiiksi. Tästäkin varmasti tulee paljon blogiin myöhemmin. Olen ihan into pinkeenä tästä!




Metsäpolun tekemistä, tästä en voi kokonaan ottaa kredititi itselleni - ennen saunailtaa orjuutin vähän ystävääni ja saimme omin pikku kätösin tuon polun kärrättyä kasaan!



Lopuksi vielä maisemakuva iltapuuhien aikana.Yleensä tosiaan olen puuhaillut pihalla klo. 19 jälkeen, joten iltamaisemat ovat useasti tämän näköisiä ennenkuin joutuu ottamaan otsalampun käyttöön - hah.



Tässä nyt muutamasta pihakulmasta otettua kuvaa. Yritän päivitellä tänne vähän lisää jossain vaiheessa.

Nauttikaa kesän rippeistä ja syksyn tulosta!

-Matilda



19 heinäkuuta 2018

Ale 3v. synttärit

Tiedättekö. Tapahtui sellaista mitä ei pitäisi tapahtua synttäripäivänä. Järjestelmäkameran JA puhelinmuistini oli täynnä! Huomasin tämän ensimmäisten vieraiden tullessa, mutta minulla oli juuri sämpylät uunnissa ja muffinsien koristelu kesken joten muistin tyhjentäminen jäi. Joten kuvia on hyvin niukasti tämän vuotisista synttäreistä. Onneksi äitini ehti napsauttaa muutaman kuvan. 

-.-.-.-.-.-.-.-

Minä valmistin kaikki muut syötävät paitsi yhden Salamakakun prinsessatäytteellä jonka äitini taikoi kasaan. Tarjottavana ei nyt ollut sen kummoisempaa kuin fetasalaattia, jauhelihapiirakkaa - aikuisille tulisempiversio ja pitsamaisempi piirakka nuoremmalle väelle, tuoreita sämpylöitä, Morran kaka, Salamakakku, vadelmasuklaa muffinsit buttercream frostingilla ja mustikkamuffinsit valkosuklaakuorutteella joiden päällä lapsityövoimalla saadut tuoreet mustikat. Lisäksi tarjolla oli hedelmiä ja vesimelonia. 

Meillä oli liukuva juhla-aika, joten vieraita tuli ja meni klo. 11-20 välillä. Joku 30 henkilöä täällä taisi pyörähtää. Syötävää riitti ja kakkua jopa jäi aamupalaksi (jäiks, nam ja yök).

-.-.-.-.-.-.-.-.-

Leipomisessa vierähti muutama tunti. Minä ja äiti koristelimme kakut puolen yön jälkeen ja sellaisen näköistä se touhu olikin.

Äiti on ymmärtäny tämän leipomisen väärin ja sokeroi kivitasoa - minä sitten peesasin ja tein samoin.



-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-

Mitäs me sitten väsättiin? 

Tässä äidin tekemä prinsessakakku. Hän väittää aina että ei osaa leipoa eikä pieni näpertely ole hänen juttunsa. Mutta mielestäni hänen salamakakkunsa todistaa muuta:

(nimi tunarimaisesti poistettu kuvasta)

Minä kysyin Alelta jo puolisen vuotta sitten että minkälaisen kakun hän haluaa. Vastaus tuli heti ja itsevarmasti - " Ja vill ha en Morran kaka!". Selvä homma "Mamma fiksar". 

Kun aloitin tekemisen mietin että mitä himskattia olen oikein mennyt lupaamaan... tästä prosessistahan tulee oikein mielenkiintoinen. No, muutaman "ei ei ei", "joo siis ei", "siis mitä täs tapahtuu", "apuaaaaa" jälkeen sain kursittua kasaan Morranin:



(Paitsi minun sokerimassaliima ei ihan ollu parhaasta päästä joten jouduin yön ajaksi tukemaan Morranin lörppää silmää. Aamulla Morran oli taas virkeä ja pystyin nappaamaan pois kyyneltuen.) 


 Vadelmasuklaamuffinsi buttercream frostingilla. Harmittaa ettei mustikkamuffinseista tullut kuvaa otettua. Ne oli aika raikkaan näköiset kun Alen serkut kävi pihalta hakemassa mustikat koristeluun.



Synttärisankari <3 hänestä ei paljoa näkynyt kun hän vipelsi menemään.


Sitten minun on pakko laittaa tämä kuva. Äitini halusi kuvan meistä tytöistä ja kun hän otti puhelimensa esiin niin Ade aloitti poseeraamisen:


Hän nimesi tämän asennon "hellyttävän hienostunut helinäkeiju hymy" pousiksi, eli HHHH. Joten jos Suomen huippumallihaussa ohjelmassa käytetään HHHH:ta niin tiedätte mistä se on lähtösin! 

Tällainen lyhyt ja sekava kirjoitus tällä kertaa, nyt on lähdettävä ulos pihahommiin! Mukavaa ilta kaikille.

-Matilda