12 huhtikuuta 2019

Kevät?

Ulkoilimme eilen koko perheen voimin, hipsuttelimme tässä lähimetsässä ja nautimme toisistamme ja ympäristöstä. Olimme ulkona iltaan asti ja katsoimme kuinka aurinko laski puiden sekaan. Minulle tuli todella lämmin ja kertakaikkisen ihana olo. Tunsin kuinka kesä on aivan ovella jo. Me kyllä odotamme kovasti kesää tässä hushollissa, niin kuin varmasti hyvin monet muutkin suomalaiset.

Siinä ilta-auringon paisteessa tuli mieleen edellisen syksyn myöhäiset illat kun möyrin pihalla ja leikin puutarhuria. Yritin minun taidoillani väsätä jonkinlaista puutarhaa kasaan siinä. Sillä frontilla on paljon vielä tehtävää, ja aloitimmekin eilen mullalla ja siemenillä läträämisen.

Pyysin apuriani, Mr. Alea, hakemaan meille lapiot mullan lappaamiseen. Hän teki työtä käskettyä - minulle hän toi punaisen hiekkalapion ja itselleen hän valitsi sinisen suippokärkisen mallin. Marko ja Ade menivät jo sisälle iltapala puuhiin, ja me raivasimme itsellemme strategisen alueen terassilta. Siinä sitten sottasimme hetken kunnes iltapala valmistui.

Voi kun oli mukavaa, oli lämmin ja todellakin hieno kevätilma. Minä jatkoin kylvöhommia lasten mentyä nukkumaan ja päätin vielä jatkaa tänä iltana. Niinhän minä teinkin, mutta fiilikset eivät olleet ihan samanlaiset...




Ei hienoa auringonlaskua, ei ulkona läträämistä, eikä muitakaan ihannetiloja ja oloja. Ulkona sataa lunta ja minä vain yritin saada hommat tehtyä. 

Tulipahan tehtyä ja nyt on taas koko "valokaari" alue vallattu onnistuneesti minun käyttööni. 





Pikkutuholaisilta suojassa/piilossa.

Toivottavasti tämä urakka tuo meille kurkku, tomatti, paprika, chili taimia jotka voin siirtää sitten kasvihuoneeseen. Heitin myös basilika siemeniä itämään. Tämän lisäksi myös jonkun verran eri kukkalajikkeita jotka vaativat esikasvatuksen ennen kasvupaikalle siirtämistä - tätä en ole ennen tehnyt joten jää nähtäväksi mitä tästä oikein tulee. 

Hyvää kesän odotusta siis kaikille! 


Otettu seuraavana päivänä tämän tekstin kirjoittamisesta.

(Tämä teksti kirjoitettu alkuviikosta mutta jäänyt julkaisematta. Jos mietit mitä höpötin lumisateista. )

Matilda