Viikonloppu ja sillai

Varoitan heti tähän alkuun että tässä kirjoituksessa ei tule olemaan päätä eikä häntää. Käyn hyvin hitaalla tällä hetkellä, oikeastaan minulla on pieni horrostila päällä. Kolme viimeistä yötä ovat olleet.. nå, mielenkiintoisia oman henkisen jaksamisen kannalta. Jos nyt muotoilisin sen noin tällä kertaa :D haha. Parempi onni nyt tulevana yönä!

Ajattelin lyhyesti kirjoitella tänne meidän viikonlopusta. Emme oikeastaan ole tehneet mitään ihmeellistä. Valehtelin. Olemmehan me. Lapset ovat saaneet nauttia mommosta sekä famosta ja fafasta tämän viikonlopun aikana! Näemmehän äitiäni ja Markon vanhempia useasti, mutta harvemmin peräkkäisinä päivinä... ja tuon kirjoitettua tuli iso kiitollisuuden aalto. Olen kiitollinen, ja onnellinen, että meidän lapsilla on upeat isovanhemmat molemmilta "puolilta". Isovanhempien läsnä olo lastenlasten elämässä ei ole itsestään selvyys - meillä on onni, että äitini sekä Markon vanhemmat ovat aktiivisesti mukana heidän elämässään ja rikastuttamassa heidän lapsuuttaan.

Lauantaina olimme äitini seurassa. Aloitimme päivän uimahalli reissulla. Minä ja Ale saimme yhteistä äitipoika aikaa kun menimme polskimaan, ja äiti puolestaan mommoAde aikaa. Hän kävi vaunukävelyllä jonka jälkeen he tulivat seuraamaan miten me polskuttelimme altaassa.

Ennenkuin lähdimme uimahallilta vetäsimme kahvikupposet naamaan ja Ade sai napata "gripklolla" lelun sellaisesta kolikkohärvelistä. Muistan omasta lapsuudesta nuo kolikkomasiinat. Oli se aina niin jännittävää tipauttaa kolikko lokeroon ja odottaa että minkälainen saalis sieltä tulee. Harvassa paikassa noita enään on...

Sen jälkeen loppulauantai meni äidin luona. Ulkoilun ja leikin merkeissä. Kun illalla kurvasin pihaan minulla oli kaksi simahtanutta lasta takapenkillä. 

Sunnuntaina pakkasin lapset mukaan ja lähdimme ajelemaan famon ja fafan luo - Alen pyynnöstä. Pari muutakin serkusta sattui juuri olemaan siellä kyläilemässä. He saivat leikkiä yhdessä muutaman tunnin ennkuin serkkujen piti lähteä. Sen jälkeen Markon äiti patisti minut Aden kanssa päikkäreille ja hän otti Alen mukaan ulkoilemaan. Taas kerran sain illalla kurvata pihaan tyytyväisten simahtaneiden kakaraoiden kanssa. 

Tämän lisäksi pidensimme meidän viikonloppua maanantaille ja saimme nauttia ihanasta seurasta vielä tämänkin päivän. Vaikka aivot on sörsselinä niin olo on mahtava. 

Mitäs tässä nyt muuta kirjoittelisi enään. Marko on kotona, joten nyt taidan suunnata sohvalle hänen viereen ja laitamme elokuvan pyörimään. Juuri sopivan haastavaa tekemistä tämänhetkiselle aivokapasiteetille. Heh.

-Matilda

Olohuone

Ajattelin ensin yhdistää keittiön ja olohuoneen yhteen julkaisuun. Mutta päädyin nyt kuitenkin tekemään kaksi erillistä kirjoitusta. Eli olohuone ensin.

Tämän näköinen olohuone oli:

Olkkari oli pitkän käytävän päässä. Se oli suhteellisen pieni ja keittiöön sekä ruokailutilaan oli omat oviaukot. Eli olohuone oli umpinainen, jos niin  nyt voi sanoa. Me olemme aina tykänneet isoista avoimista tiloista Markon kanssa. Ajattelemme myös niin, että se on käyännöllistä ja loogista. Koska missä sitä yleensä viettää aikaa, ja seurustelee vieraiden kanssa? 

Joten kaikki seinät jotka olivat yhteydessä alkuperäiseen olohuoneeseen revittiin alas. Sitten oli seinien ja kattojen kittaus sekä maalaus. Maalasimme myös kaikki patterit ja ikkunalistat sekä muut yksityiskohdat. Oli muuten ärsyttävää hommaa, mutta vaikutti paljon lopputulokseen! Kun vanhaa asuntoa remppaa niin helposti keskittyy isompiin asioihin, mutta freessin lookin ja kokonaisuuden saa kiinnittämällä huomiota myös niihin pieniin juttuihin.

Kirjoitin aikaisemmassa remppapostauksessa miksi maalasimme (melkein) kaikki seinät valkoisiksi. Eli sen takia, koska tiesimme että asumme siellä tasan 2 vuotta jonka jälkeen laitamme asunnon myyntiin. Seuraavalla asukkaalla on sitten helppo lähteä muokkaamaan ulkonäköä oman näköisekseen. 

Yhden tehosteseinän halusimme kuitenkin yhdistämään olohuonetta ja keittiöitä. Värinä toimi pehmeä beige, ja se oli hyvä ratkaisu yhtenäisyyden kannalta.

Ja tässä lopputulos:

Parvekkeesta vielä muutama sananen. Se oli ennestään lasitettu, onneksi. Me käytimme jo edellisessä asunnossa parveketta aktiivisesti, joten tiesimme että lasitettuna siitä tulee "extra" huone. Parvekkeella oli myös edellisen asukkaan jäljiltä puulattia"ritilät" ja puukalusteet. Ne olivat hyvässä kunnossa joten hyödynsimme niitä ja betsasimme ne mustalla värillä. Niistä tuli kuin uudet ja sopi hyvin meidän tyyliin. (Olimme tietenkin yhteydessä näistä edelliseen asukkaaseen, mutta hän ei halunnut niitä mukaan, joten siksi näin...)

Seuraava remppapostaus on sitten viimeinen- eli keittiö.

-Matilda

Mitä meille kuuluu?

Huomattu on, että minä en ole kovin aktiivinen kirjoittelija.. Monen monta kertaa olen miettinyt, että jotain tänne pitäisi rustata mutta aina se jää tekemättä. No, se siitä, mitä meille kuuluu?

Meidän daami on jo 4,5kk ikäinen! En voi käsittää, että hän on jo niin "iso", vastahan se syntyi? Meidän typy on varsin aktiivinen tapaus, ollut koko pienen ikänsä. Selällään ei viihdy enää ollenkaan, se on hänen mielestä pikkuvauvojen juttu. Selälle kun lasket, ei mene kauaa niin ollaan jo kierähdetty ympäri. Täällä myös jo ryömitään, ei pitkiä matkoja vielä (onneksi!) mutta eteenpäin on päästävä, hiffasi jokunen viikko sitten tuoda jalat vatsan alle niin pääsee nopeammin kohti haluttua kohdetta.. Mun mielestä ei olisi mikään kiire vielä mutta minkäs teet kun toinen haluaa :)

Jos edellisessä postauksessa kehuin kuinka hyvin nukkuva lapsi meillä on niin syön sanani. Tai siis, hän on hyvä nukkuja mutta melkein kellonlyömällä kun tuli 3kk ikää niin alkoi hulinointi. Eli kausittain (1-2 viikkoa) ei nukuta päivällä eikä yöllä. Voin kertoa, että mamman silmäpussit saivat ihan uuden ulottuvuuden. Jos ei hulinoida niin nukkuu mallikkaasti, yöt klo 20/21-5 ilman heräilyjä. Nyt tosin viideltä ollaan jääty hereille pönöttämään viikon ajan, aikaisemmin jatkoi unia viidestä edes seitsemään. Täähän on pelkkää vaihetta tämä vauvaelämä joten palataan varmaan pian hieman pidempiin uniin myös aamusta. Fingers crossed ja silleen.

Meillä aloitettiin myös kiinteiden maistelu pari viikkoa sitten, hyvinhän tuo kasvaa tissillä (niin pulleat reidet että housutkin kiristää) mutta haluttiin silti aloitella. Häntä ei vaan saa syöttää, me täytetään lusikka tavaralla ja neiti syö itse, sotkuahan siitä tulee mutta niin saa tullakin kun toinen tutustuu ruokiin :)

Tällaista meillä, nyt minulle jokelletaan sängystä. Taas ruhtinaalliset 40 min päiväunet takana, eiku lisää kahvia koneeseen!

Kuolat poskella on hyvä nukkua mamman sylissä

- Emilia

Ade 4kk

Ohhoi. Tajusin tässä että vauvakuulumisia olen ainoastaan kirjoitellut yhden kerran. Ja se oli ensimmäisen vauvakuukauden jälkeen. Nyt meidän pieni pallero on "jo" 4kk.

Mitäs sitten hänelle, ja meille, kuuluu?

Ade on ihana. Niin kuin varmasti suurin osa äideistä sanoo omista lapsistaan. 

Hän on tässä parin viikon aikana ruvennut muodostamaan päivärytmiä. Hän heräilee aamulla 7-9 välillä. Nukkuu yhdet aamupäikyt 10 jälkeen, sitten iltapäivällä 13 maissa toiset ja kolmannet siinä 16 paikkeilla. Jos olemme koko päivän kotona ja hän nukkuu päikkärit sisällä, yksikseen, niin silloin nämä kolmet päikkärit ovat n. 30 min mittaisia. Ulkopäikkärit taas voi kestää jopa 4 tuntia, samoin jos hänet ottaa rinnalle nukkumaan. Jos olemme taas liikenteessä niin silloin hänellä ei ole mitään rytmiä. Nukkuu ja heräilee miten sattuu ja nököttää tyytyväisenä vain mukana.

Yöunille mennään 18.30-19.30 välillä. Hän nukkuu pääsääntöisesti todella hyvin yöt. Herää 1-2 kertaa yön aikana syömään. Ensimmäinen, ja joskus siis ainoa yösyöttö, tapahtuu siinä 3-4 aikoihin.

Välillä koirat tai Ale herättää hänet unesta kun he säätävät jotakin keskellä yötä, niin silloin yleensä tutti auttaa. Muutenkin nukkumaanmeno-/laittaminen on Aden kanssa kuin elokuvista. Hänet voi laittaa sänkyyn pirteänä ja hän hoitaa sitten itse nukuttamisensa.

... ei tietenkään aina. On niitä hankalempiakin kertoja ollut. 

Mutta yleisesti niin vauva-arki olisi aika rauhallista ja levollista jos olisi ainoastaan tämä nuorempi tapaus hoidettavana. Ei ainakaan kärsisi unettomuudesta... ja siitähän tämä äiti kyllä kärsii. Tajusin tässä yhtenä päivänä, että kolmen vuoden aikana niin yhteenputkeen nukutut yöt pystyn laskemaan yhdellä kädellä. Molempien raskausaikana sitä juoksi vessassa miljoona kertaa ja unta ei meinannut saada kun oikeaa asentoa ei tahtonut löytää. Alen synnyttyä hän on, tähän päivään saakka, kyllä hoitanut nuo yöhulinat. Ensimmäisen 1,5 vuoden aikana 3-8 kertaa yöheräilyä. Sen jälkeen vaihtelevasti. Joskus pärjätty yhdellä heräämisellä kun toisena yönä hän päättää olla 3 tuntia putkeen hereillä, ja sekään ei aina jää ainoaksi heräilyksi. Puhumattakaan koirista jotka tuovat oman lisämausteensa homman...

Mutta se ei ollut nyt asia mistä aioin kirjoittaa - koska oikeastaan se ei minua haittaa. Toki nukkuisin mielummin kuin valvoisin, mutta ei tilanne minua häiritse, tai harmita. Ehkä siitä juontuu jotakin "hyvää" ja en ole niin babyface enään näiden lapsivuosien jälkeen ;)

Mitä muuta voisin mainita Adesta. Fyysisesti hän on aika rauhallinen. Hän jumppaa kyllä hienosti leikkimatolla ja liikkeet ovat voimakkaat - mutta hänellä ei ole kiire. Ade kehittyy normaalia tahtia ja ei turhaan huiski.

Osaa kääntyä vatsalta selälleen ja käyttää käsiään hallitusti. Leikkii ja maistelee leluja, Hän höpöttelee paljon ja on tarkkaavainen.

On jo muutamien viikkojen ajan saanut naurukohtauksia <3 sydän sulaa kuin tuollainen reilu 6kg nyssykkä purskahtaa nauruun.

...mutta säälihymyjä tältä tytöltä ei kuitenkaan saa! Sitä pitää kyllä ansaita hymyt.
Isovelistä on tullut taitava kalastelemaan hymyjä, ja hän naurattaa pikkusiskoaan päivittäin. Hän on niin huomaavainen ja huolehtivainen, näkee että hän aidosta tykkää pikkusiskostaan.

Kävimme myös tänään neuvolassa ja kaikki näytti hyvältä - kasvaa ja kehittyy siis normaalisti :)

-Matilda

Kypros 2014

(Kuvapommi varoitus)

Meidän suhteen aikana emme ole kauheasti matkustelleet. Nyt kyllä valehtelen. Emme oikeastaan ole ollenkaan matkustelleet. Ennen 2014 olimme ainoastaan reissanneet yhdessä kotosuomessa, en edes muista olimmeko käyneet Ruotsissa? Virossa pyörähdimme kylläkin kerran. Mutta jokatapauksessa, kunnon ulkomaanmatkoja meillä oli yhteensä nolla. 

Joten 2014 päätimme että nyt repäistään ja lähdetään yhdessä ulkomaille. Olimme seurustelleet silloin viisi vuotta, joten ajattelimme palkita sen ajan kärsimyksen pienellä määrällä aurinkoa. Meillä oli tässä vaiheessa meidän nykyiset karvaturrit joten ne menivät Markon siskon luokse hoitoon. 

Matkakohteeksi valikoitui hyvän tarjouksen myötä Pohjois-kypros. Meillä ei oikeastaan ollut mitään erityistoiveita matkakohteelta, kunhan halusimme olla yhdessä. Kyproksen sesonkiaika oli juuri päättynyt joten turistiruuhkia ei ollut. Tosin kovimmatkin helteet oli jo ohi, illalla joutui kyllä pukemaan pitkähihaista päälle.

Mitä meidän viikon reissuun sisältyi... patikointia, loikoilua, kaupungilla  hengailua, kulkukoirien rapsuttelua (ja näihin liittyen paljon kyyneleitä), kulttuuriin tutustumista, hyvää ruokaa, jeeppisafari sekä vauvauutiset<3

Tämä oli aivan meidän hotellin vieressä. Päätimme jo ensimmäisenä päivänä että tuonne huipulle lähdemme joku päivä patikoimaan. Ja niinhän me teimme! Emme tosin päässeet ihan ylös asti, mutta korkealla olimme kuitenkin. Lähdimme heti aamupalan jälkeen. Reppu selkään ja suunta oli ylöspäin. Mitään suoraa reittiä huippua kohti ei ollut, joten kilometrejä kertyi aika paljon. Matkalla ylös näimme paljon vuohia, pieniä "kyliä", fäncypäncy asuinalueita, kulkukoiria, monemoista eläintä, raunioita yms. Me olimme kylläkin ainoat kaksijalkaiset jotka tallustelivat niillä main. Emme katselleet kelloa, mutta arvioisin että pörräsimme vuorilla ehkä 5-6 tuntia.

Välillä jäimme tottakai pusuttelemaan. Mitä elämä olisi ilman vähän rakkautta ;)

-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-

-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-

Hotellin parvekkeelta kuulimme naapuriravintolan Hamishin. Tai en tiedä oliko se ravintola varsinaisesti. Jokin kotiruokala ehkä. Siitä paikasta ja omistajasta tuli aivan mieleen Black sails sarja. Koko touhusta tuli sellainen merirosvo viba. Hieman erikoinen ruokameny siellä kieltämättä oli, taisin syödä salaattia ja jotakin epämääräistä maistelin Markon lautaselta. Mutta asiakkaat ja omistaja olivat todella mukavia. Hyvät fiilikset siitäkin paikasta jäi. Muutenkin siellä missä olimme niin melkein kaikki ruokapaikat olivat sellaisia kotiruokaloita. Yleensä meidän lisäksi paikoissa oli enintään pari paikallista, harvemmin sitäkään. 

Hamish oli todella luttana kaveri jota kävimme muutamaan otteeseen tervehtimässä. Veimme sille myös porkkanoita.

Sitten teimme reissun pieneen vuoristokylään jonka asukasmäärä oli 600 henkilöä. Oppaana toimi kylästä lähtöisin oleva mies, joka oli itseasiassa käväissyt Suomessa kouluttautumassa eläinlääkäriksi. Lähdimme hotellilta bussilla ja ajomatkaa oli vajaat 2 tuntia... ja matka oli koko ajan kyllä ylöspäin. 

Kylä oli riippumaton. Eli he tuottivat kaiken mitä tarvitsivat itse. Alla oleva pariskunta teki kylän leivät ja pontikkaa. 

Tässä paikassa (alla oleva kuva) tehtiin halloumia ja parmesaania. About 15m2, betooniseinät, pari "vesipistettä" ja pöytä keskellä. Hyvin vaatimaton tila, mutta siellä tehtiin uskomattoman hyvää halloumi juustoa. Parasta mitä olen ikinä maistanut! Evira ei kyllä näitä juustoja olisi hyväksynyt :D 

Parmesaanijuustoa kuivumassa.

Voi apua. Minulla särkee sydäntä kun ajattelen sitä mitä kohta kirjoitan. Kun kävelimme pieniä mukulakiviteitä koko porukka meinasi säikähtää kuoliaaksi kun yhdeltä pihalta kuului ketjun kilinää ja sen jälkeen alkoi kauheaa murinaa ja haukunta. Koira lensi meitä kohti, tie oli alemassa tasossa kuin piha jossa koira oli joten sen pää oli samalla tasolla meidän kanssa. Vaikka koirarakas olenkin, niin en olisi uskaltanut mennä lähellekkään tätä koiraparkaa. Miksi koiraparkaa? No... 

Oppaame kertoi että hän ei oikeastaan saisi viedä meitä niitä katuja pitkin missä nyt liikuimme. Että näillä opastetuilla retkillä on tietyt asiat mitä pitää näyttää ja toisia pitää välttää. Vältettäviä asioita oli esimerkiksi tämä asia joka koskee koiria. Hän tunsi kaikki asukkaat kylässä. Tämä koira oli reilu 1-vuotias ja se oli ollut koko elämänsä ketjulla kiinni siinä samaisessa puussa missä me näimme sen. Vettä sillä ei ollut saatavilla. eikä kunnon varjopaikkaakaan. Ruokaa sille annettiin silloin kun satuttiin antamaan. Tällä tavalla metsästyskoiria koulutettiin. Kun metsästyskausi alkaa koirat otetaan irti ketjuista ja niitten odotetaan olevan valmiita metsästyskoiria. Jos koira ei näytä taitojaan ensimmäisellä metsästysretkellä niin hän sanoi että "silloin koira saa kuulan kalloon" ... 

Aivan hirveetä. Minulla tuli paha olo tämän jälkeen... no, tällainen asia nyt ei välttämättä ole niin mukava tarina näin blogiin. Mutta vaikka sydämmeeni sattuu että koiria kohdellaan näin en halua että näitä polosia unohdetaan. 

Mutta oppaamme sanoi, että kylässä on paljon koiria joita kohdellaan todella hyvinkin. Hänen oma koiransa mukaan lukien. Metsästyskoirat saivat kokea tämän karun ketjukoulutuksen, monet muut koirat taas kuljeskelivat vapaana kaduilla - mutta eivät siis olleet kulkukoiria. Hänen omalla koiralla oli pieni kello kaulassa joka piti omanlaista ääntään. Välillä hän pysäytti joukon ja hyssytteli meitä ja sanoi "kuuletteko, tuolla talojen takana koirani vipeltää". Kyläläiset huolehtivat sitten näistä vapaista koirista yhdessä.

Alla kuva yhdestä koirasta kylässä. En tajunnut kysyä tunteeko hän kyseisen koiran - ja sen että miten himputissa koira on päässyt tuonne ylös, saatika miten se oikein tulee alas sieltä?

Näimme suuren osan paikoista missä he tuottavat erilaisia tarvikketia, ruokaa ja muita hyödykkeitä. Oli mielenkiintoista nähdä että nykypäivänä on tällaisia kyliä ja että ne toimivat hyvin! 

Alla olevassa kuvassa kävimme kylän "oliivitehtaalla" ja kuvassa seisomme yli 1 000 vuotta vanhan oliivipuun edessä. Olo oli jotenkin... mitätön, kun seisoskeli tuon vieressä.

Kun ajelimme pois kylältä menimme oppaan omaan ravintolaan joka oli puolentunnin matkan päässä. Hänellä oli siellä paljon eläimiä ja saimme käydä aitauksissa silittelemässä niitä. Ravintola haki mausteet omasta metsästä - timjamia ja oreganoa löytyi polkujen vierestä missä kävelimme kun hän näytti paikkoja.

-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-

Kulkukoiria oli tosiaan kaikkialla. Hotellilla asui beagle koira, joka ei ollut hotellin, mutta se asui aulassa ja henkilökunta on antanut sen asustella siellä. Heti hotellin ulkopuolella tuli useasti vastaan alla olevat kaksi koiraa. Vaikka reissu oli mukava, niin tämä matka sisälsi monta tuntia kyyneleitä. Suurin osa juurikin näiden kulkukoirien takia. Sydämmeni särkyi kun tiesi että näillä ei ole omaa kotia, ei ketään kenen viereen käpertyä tai rakastavaa kättä rapsuttamassa.

Ostin lähikaupasta koiraherkkuja ja luita. Alla olevat kaverukset söi näitä kyllä, mutta kun menimme kaupunkiin niin siellä olevat kulkukoirat haistoivat vain niitä ja lähtivät sitten köpöttelemään eri suuntaan :D tai suurin osa. Kaupunki merkitsee kaikki kulkukoirat ja heitä syötetään/heistä pidetään huolta. Siellä koirat putsasivat ravintola lattioita ja makoilivat keskellä jalkakäytäviä tyytyväisinä.

Toiseksi viimeisenä päivänämme menimme Jeep-safarille! Ja tiedättekö mitä oli tapahtunut sitä edellisenä yönä...

Saimme tietää että perheeseemme tulee karvaton lisäys <3

Muistan vielä miten ajattelin että meidän on pakko peruuttaa meidän osallistuminen Jeep-retkelle. Sehän on niin bumpyride meininkiä että pelkäsin sen pienoisen hedelmöittyneen munasolun puolesta. Voin kertoa että reidet oli aika jumissa tuon retken jälkeen kun en suostunut istumaan penkillä. Olin koko sen 3 tuntisen matkan sellaisessa ilmaistunassa, tiedättekö missä reidet on koko ajan staattisesti aktivoituneena. Joka hytkähdykseen niin tein vastaliikkeitä, juurikin koska en halunnut pienokaisen tipahtavan ulos :D haha. Peittelin tietenkin tätä käyttäytymistä koska en halunnut leimautua ihan nutcase:iksi muiden retkeilijöiden parissa. Naureskelin tälle minun toiminalle sisäisesti koko retken ajan, koska tiesin että tuo ajatukseni on aika absurdi, mutta en kuitenkaan pystynyt lopettamaan ilmaistuntaa.

Matka oli oikein onnistunut kokonaisuudessaan. Viikko oli mukava, vaikka jäimmekin hieman kaipaamaan kunnollista auringon paahdetta. 

Borta bra men hemma bäst päti tälläkin kertaa. Oli ihanaa päästä kotiin ja hakea karvakamut omaan kainaloon.

Sitten kun lapset ovat hieman isompia niin on taas aika kääntää nokka kohti etelää :) ...perhelomaa odotellessa!

-Matilda