Motte ja Lihapulla ne yhteen soppii

Matilda tuossa jo kertoikin, että heidät lähetettiin hotelliin yöksi nauttimaan yhteisestä ajasta.

Jos ihan rehellisiä ollaan, niin minä viis veisaan heidän yhteisestä ajasta - meikäläinen halusi vain omia Lihapullan itselleen ♡

Ajelin lauantaiaamuna kohteeseen ja vastassa oli iloinen minimies. Päikkärit venyi herralla (ei nyt pitkiksi, mutta pidemmät kuin normaalisti - jos ei Matilda ole huijannut :)), tiesi varmaan, että saa riehua moten kanssa koko rahan edestä ja keräsi energiaa varastoon. 

Eihän me nyt mitään erikoista tehty, kunhan leikittiin ja oltiin. Käytiin me pihalla myös ihmettelemässä, en erottanut kiveä ja savilohkaretta toisistaan ja luulin pojan nojaavan kiveen kun todellisuus oli jotain muuta.. Reiman haalari ei ollut kovin vihreä enää meidän ulkona reippailun jälkeen.

Herra on kasvanut jo niin isoksi, että sitä oikein yllättyy. Missä vaiheessa pienestä Lihapullasta tuli iso Lihapulla??? Aika on mennyt kuin siivillä. Me käytiin kovin pitkiä keskustelujakin ties mistä jolloin sitä havahtuu siihen, että "hei, tän kans voi ihan oikeasti keskustella".

Kaiken kaikkiaan, super viikonloppu motelle ja Lihapullalle kuten myös äipälle ja iskälle.

- Emilia

Parisuhdeaikaa parhaimillaan

Viime launtaina Emilia tuli meille ja lähdimme sitten pikkumiehen päikkäriaikoihin ajelemaan kohti keskustaa. Meille oli varattu hotellihuone Scandicista. 

Osittain halusi vain olla kotona pikkumiehen kanssa, kun arkena nyt on töissä ja poika päiväkodissa, niin ne tunnit mitä saa viettää yhdessä ei ole päätä huimaavia. Se kuitenkin rauhoitti tietää että hänellä ei ole samaa tunetta, ainakaan samanlailla. Pikkumies nimittäin r-a-k-a-s-t-a-a "mottea". Se oli varmaa, että heillä tulee olemaan hauskaa yhdessä.

Näistä tunteista huolimatta niin odotimme kyllä tätä viikonloppua ihan hirveesti. Siitä on melkein vuosi kun meillä oli viimeksi tällainen parisuhdehetki. Joten oli se kyllä tarpeessakin.

Tosin se juuri, että näitä hetkiä ei ole kauheasti, sai minua hieman jännittämään sitä, että ei väkisin yritetä tehdä siitä ajasta "erinomaista". Molemmilla on univelkoja ja muutenkin tilanteen huomioon ottaen niin tiesin että hyvät yöunet voivat olla aika kova sana. Joten sanoin Markolle suoraan että ei pakoteta mitään, jos halutaan nukkua 24h putkeen niin sitten teemme niin.

Okei, emme nukkuneet 24 tuntia, mutta saimme kuitenkin 11 tunnin yöunet :) !

Kun olimme kirjautunut sisään hotelliin, hieman halailleet ja ihmetellyt hiljaisuutta, lähdimme sitten syömään. Kävelimme Santa Fe ravintolaan ja voi että, oli kyllä törkeän hyvää ruokaa. Olemme aikaisemminkin käyneet täällä ja kyseinen paikka ei ole ikinä pettänyt. Ravintolassa on iha oma tunnelmansa ja ruokakin on todella maistuvaa.

Ajatuksena oli vielä ruokailun jälkeen mennä extempore leffaan mutta päädyimme kuitenkin suuntaamaan kohti hotellia, pari uutta pokkaria mukanamme. Siinä sitten luimme kirjaa toisen kainalossa kunnes nukahdimme. 

Aamulla hotelliaamupalaa ja sitten halusimme jo pikkuhiljaa suunnata kotiin päin. Emme siis tehneet mitään ekstraa, kunhan olimme yhdessä ja teimme sitä mitä halusimme juuri silloin. Joku voisi mieltää tämän tylsäksi, mutta meille se oli täydellinen kokonaisuus.

Kotona odotti hyvin virkeä ja iloinen poika sekä motte. Vastassa oli myös kaksi koiraa joiden hännät vispasivat kun viimeistä päivää. Home sweet home.

Oli ihanaa saada parisuhdeaikaa, mutta parasta on kuitenkin olla perheen kanssa. Olen kyllä niin onnellinen että elämäni on juuri tällainen kuin se on. Välillä sitä tuntuu että puhkeaa onnesta. Toivottavasti sitä ei tapahdu ja meillä olisi vielä monta onnellista vuotta edessäkin.

Ps. Pahoittelut kuvista. En ole vieläkään tottunut siihen että pitäisi muistaa kuvata asioita blogiin. Tässä siis suurin osa kuvista mitä tuli otettua. Heh.

Ruokakuva ei ehkä ole niin taivaallisen näköinen kuin miltä se maistui. Olin jo ahminut puolet pihvistä kun tajusin että ruokakuvahan on pakollinen. Varsinkin kun tiesin että tulen hehkuttamaan sitä.

Minulla on myös harjoittelemista poseeramisessa... kyllä se vielä  joku päivä onnistuu...

-Matilda

Tervetuloa, sanoi ojanpohja

Niin kuin varmasti huomasitte, niin edellinen viikko oli aika hiljainen täällä blogin puolella. Tähän on muutama syy, josta nyt aion jakaa pari kanssanne.

Ensinnäkin oloni oli kuin kävelevä raato, syystä sun toisesta. Tämä siis tarkoitti sitä, että porhalsin menemään puolivaloilla suurimman osan ajasta. Aivokapasiteettini ei työpäivän jälkeen enään riittänyt tekstin tuottoon tänne... puhumattakaan laadukkaasta tekstistä. Joten tietoisesti sitten priorisoin sängynpohjan tietokoneen sijaan.

Viikkoni ei tosin ollut pelkkää tylsyyttä, sainhan sentään tutustua pariin naapuriin. Tosin hieman ikävissä merkeissä. Autoni nimittäin päätti ohjata itsensä ojaan. Kun tunsin että nyt auto sai oman tahdon, niin yritin kyllä pyytää nätisti jospa se nyt kuitenkin päättäisi pitää meidät tiellä. Eipä pitänyt ja me kellahdimme sitten tervehtimään ojanpohjaa.

Onnekksi olin niin mummokuski että ajonopeus oli se mikä se oli. Eli se ei varsinaisesti edes ollut ulosajo, vaan enemmänkin uloskaatuminen. Uloskellahdus tai ehkä ulostömpsäys. You get the point.

Meille ei siis sattunut mitään ja autokin selvisi tilanteesta naarmuitta. Kiva sekin kun juuri kaksi päivää aikaisemmin kävimme ostamassa tämän. Olisiko ehkä hieman harmittanut jos 48 tunnin sisään olisi joutunut tekemään isoja huoltoja.

Naapuri ajeli siitä melkeinpä heti sattuneen jälkeen ohi, hän antoi toisen naapurin numeron joka voisi tulla traktorilla hinaamaan meidät pois sieltä. Eipä mennyt kauan niin apu oli jo tullut ja saimme sitten auton takaisin tielle. Onnellinen loppu tarinalle siis.

Vaikka tilanne olikin suht harmiton niin myönettäköön että sydän kyllä hakkasi aikalailla kun auto oli saanut matkansa päätökseen. Siihen päälle niin sydän pysähtyi hetkeksi kun kuulin takapenkiltä sanat "pipi". Onneksi pikkumies toisti lauseensa ja hieman selvensi sitä. "Bilen pipi". Hän siis ilmoitti vain minulle että auto oli nyt saanut pipin. Voi pientä <3

Joten mitä opimme tästä. Mutkikas tie joka on aivan peilijäässä, sekä etuvetoinen auto joka on vielä uusi tuttavuus kuskille, ei välttämättä ole hyvä yhdistelmä. Ei vaikka ajaisi 20km/h. Tämä on nyt koettu ja mielellään saa jäädä ainutkertaiseksi kokemukseksi.

Viikko kuitenkin loppui mainiosti. Siskoni ja äitini antoi minulle synttärilahjaksi "yhteisaikaa" Markon kanssa. Kuinka mahtava lahja! Poika sai ihanan viikonlopun tädin kanssa ja me saimme sitä hyvin kaivattua parisuhdeaikaa. Tästä ajattelin ihan kirjoittaa oman pienen postauksen tässä parin päivän sisällä :) .. eli jätän kaikki söpöstely kuvat sitten siihen kirjoitukseen.


-Matilda

Siskosten Maanantai Mietintä

Mitä musiikkisoitinta osaat/haluaisit osata soittaa?


MATILDA

Kitaraa osaan jo hieman pimputella, haluaisin tietysti osata paljon paremmin. Se olis mukavaa vain ottaa skitta käteen ja heiluttaa kättä ylös alas jonka seuraksena joku tunnistaisi biisin.

Aion kuitenkin sanoa huilu. Kun katsot Lord of the rings leffoja ja näet ne maisemat, ja taustalla soi huilumusiikki, niin siinä tulee pakostakin kylmät väreet. Kuinka mahtavaa olisikaan osata puhaltaa putkeen ja tuotteena olisi noin kaunista musiikkia.



EMILIA

Mä en osaa soittaa yhtään mitään. Suuta aika hyvin.

Mulla on todella romantisoitu kuva kitaransoitosta kesäyönä avotulen äärellä ja haluaisin olla se soittaja siinä - eli vastaus on kitara.

Siskosten maanantai mietintä

Avaruus- vai maailmanympärysmatka? 

MATILDA

Avaruus olisi varmasti mielenkiintoinen matkakohde ja avaruus, sekä kaikki siihen liitettynä on kyllä hyvin mielenkiintoinen aihe. Näistä kahdesta vaihtoehdosta valitsisin kuitenkin maailmanympärysmatkan. 

Avaruus on kaunis paikka (no doubt about that), mutta sellainen matka, mikä nykypäivän teknologia ja meidän elämänkaari voi tarjota, ei välttämättä anna niin paljon. Vaikka avaruuden näkymät olisikin henkeäsalpaavia niin maisemien vaihtelevaisuus on aika pieni. Se olisi mahtava kokemus, mistä en kyllä kieltäytyisi jos joku tarjoisi tällaista mahdollisuutta, mutta mitä se antaisi minulle. Upean muiston tietenkin, mutta mitä muuta?

Täällä meidän maapallollakin on aivan mielettömiä paikkoja. Paikkoja joissa ihmisen kosketus ei näy, ja sellaisia missä meidän rodun kädenjälki suorastaan loistaa. Maapallon maisemat, luonto, eläimet, ihmiset, you name it, on hyvin kirjavaa. Ihan kihelmöi kehossa kuinka paljon voisi oppia ja kokea jos päätyisi maailmanympärysmatkalle.



EMILIA

Maailmanympärysmatka. 

Maailmassa on niin paljon nähtävää, että käyttäisin aikani maapallon tutustumiseen avaruuden sijaan. Haluaisin käydä Brasilian sademetsissä tutustumassa johonkin piilossa olleeseen ihmisklaaniin (:D), Rio De Janeiron slummeissa, New Yorkin sykkeessä... Jos kuitenkin pitäisi valita, tutustunko enemmän alkukantaiseen kultturiin ja luontoon tai kaupunkeihin, olisi vastaus helppo. Ehdottomasti luontoon. Ei ehkä minusta prinsessasta heti uskoisi, mutta minusta olisi ihana elää huoletonta elämää jonkin turkoosivihreän meren rannalla.

Suomen paras autoilija(kö)

Jos ei osaa valita kummalla ajopelillä lähtis liikkeelle, miksi ei ottaisi molempia?

Joku voisi mieltää tämän ahneudeksi, että lapsi haluaa kaiken-heti-ja-nyt. Ehkä kärsimättömyydeksi, että lapsi ei jaksa vuorotellen leikkiä autoilla. Tämän lisäksi on monta muuta eri tapaa tulkita tämä kyseinen autotilanne. Minä olen valinnut tulkita sen niin, että meillä on innovatiivinen ja oma-aloittenen pikkumies. 

...näin hyvin puolueettomasti todettuna ;)

-Matilda

Siskosten maanantai mietintä

Jos sinun pitäisi valita ikä, joka sinulla olisi loppuelämäsi, mikä se olisi? 

EMILIA

En haluaisi olla tietyn ikäinen loppuelämäni, minusta on ihana pystyä katsomaan taaksepäin ja ajatella, kuinka "siistiä" elämä joskus oli, tai kuinka kauheeta aikaa tuli elettyä. Varsinkin muutos omassa itsessään on palkitsevaa nähdä.

Mutta tänään jos minulta kysytään haluaisin olla taas 15-vuotias. Elämä pyöri kavereiden ympärillä eikä huolta huomisesta ollut. Mopoilla kruisailtiin yötä myöten, varsinkin kesällä. Asuin vielä Hangossa ja sain nauttia pikkukylän eduista (äiti uskalsi päästää minut ulos myös myöhään illalla) mutta samalla odotin jännityksellä tulevaa muuttoa Helsinkiin ja sen mukana tuomiaan muutoksia. Laskuista ei tarvinnut välittää ja aina sai ruokaa kotona, eikä sitä edes tarvinnut valmistaa itse :)

 
MATILDA

Tämähän riippuu siitä muuttuisiko elämäntilanne ja ympäristö vai "pysähtyisikö" aika tässäkin. Entä oma henkinen kasvu, jäisikö se samalle tasolle iän kanssa vai kehittyisikö ihmisenä ollenkaan?

Nyt vastaukseni perustuu siihen että ainoastaan oma ikäni jumahtaisi ja maailmankaikkeus jatkaisi muuten samaan malliin. Mieli vanhentuisi ja kehittyisi, mutta keho ei.

Tässä tapauksessa valinta on helppo ja valitsisin ehdottomasti iän 20-25 välillä. Itseasiassa luulen että valitsisin nykyisen ikäni, eli 23-vuotta. Vaikka 40-vuotias on vielä nuori (kyllä on, eihän siinä olla edes puolessa matkassa nykyisessä ihmisen elämänkaaressa) niin tietyn iän jälkeen keho ei ole enään samalla tavalla vastaanottavainen. Alle 30-vuotiaana fysiikkaa on huomattavasti helpompi lähteä kehittämään kuin vaikkapa 50-vuotiaana. Keho ja mieli jaksaa painaa kovempaa. Siksi valitsisin tämän iän.

Rakennusprojektista

Kai tuota otsikkoa voi vielä käyttää? Vai pitäiskö se ehkä muuttaa "Projekti: Talo" :ksi?

Olemme asuneet n. 1,5kk meidän uudessa talossa ja se on ollut aivan mahtavaa. Minä ja Marko nautimme kuin viimeistä päivää, ja niin tekee kyllä muukin perhe. Koirat ovat onnensa kukkuloilla kun saavat kirmata vapaana metsässä. Pikkumieskin huutaa päiväkodinpihalla "Hem!" ja osoittaa porttia. Vaikka hän tykkää olla päiväkodissa, niin kyllä se koti vetää pidemmän korren... olisi tosin ehkä huolestuttavaa jos tilanne olisi toisinpäin...

Mutta talo on siis täysin asumiskelpoinen vaikka tehtävää vielä riittää! Olen tehnyt to-do-listan mitä pitää vielä tehdä ja hankkia. Talokierrosta kuvineen ei tule tänne blogiin ennenkuin kaikki kohdat listalla on yliviivattuna. En halua ottaa kuvia puolivalmiista huoneista. Ymmärrätte varmaan? Kun tekee jotakin alusta, niin haluaahan sitä että se on täysin valmis ennenkuin sen pistää näytille. Ajattelin kuitenkin antaa pienen sneakpeakin teille:

Tässä meidän puolivalmis olohuone, tosin tämä kuva on jo muutaman viikon vanha ja todella huonolaatuinen :D krhm..
Mutta yhtä sun toista pientä on jo tästä kuvasta ehtinyt muuttua. Ensinäkkin meidän hieno valkoinen tekokuusi löysi itsensä varastosta jo viikkoja sitten, hehe.
Olohuoneen sohva on tilattu ja arvioitu saapumisaika on parin viikon päästä. Eihän sitä olla odoteltu kuin 4 kuukautta...

No, mitä löytyy meidän to-do-listalta?

Oikeastaan kaikista huoneista puuttuu lattia- ja ovilistat. Ikkunalistatkin puuttuvat suurimmasta osasta huoneista. Kaikki listat on hankittu ja odottaa asentamista. Olisin niin toivonut että nämä olisi ehditty lyödä kiinni ennen muuttoa. Kun ne tahtoo vähän jäädä roikkumaan, sillä kukaan ei kuole vaikka niitä ei olisikaan. Naapuri rakensi talonsa n. 8 vuotta sitten ja kertoi että vieläkin listoja on laittamatta. Just proving a point.

Tämän lisäkis löytyy sellaista pientä tekemistä. Kodinhoitohuoneen ovenkahvoista saunan lasiseinän asennukseen. Nämä ovat sellaisia asioita mitä yritämme hissukseen saada valmiiksi. Ihanteellista tietenkin olisi että kaikki sisähommat olisivat hoidettu ennenkuin pihatyöt alkavat keväällä. Saapi nähdä miten jaksamme painaa. Onhan se kiva, ihan hetkeksi vain, pelkästään olla ja nauttia työnsä jäljestä:)

-Matilda