28 huhtikuuta 2018

Kiroilusta

*Varoitus - teksti sisältää kirosanoja*

Kirosanat. Vittu, helvetti, saatana, perkele, jumalauta, hitsi, saakeli, jävlar, fittan...

Yllä olevat ovat varmaan niitä yleisempiä k-sanoja mitä kuulee. Sittenhän on miljoona muuta "rumaa sanaa" mitä käytetään erilaisissa yhteyksissä. On mulkkupää, vatipää, shithead ja muita erikoisi päitä. Löytyy hattivatti, himskatti, himputti, jukulauta ja liuta muita käänneltyjä k-sanoja. Myös homoa ja huoraa heitetään yllättävän paljon. Epätoivottuja sanoja löytyy paljon.

On niitä ihmisiä joiden jokatoinen sana on joku vahvistesana. Voi jopa olla vaikeeta kuulla mitä tyyppi yrittää selittää kun vitut vaan lentelee. Jotkut ehkä tekee sitä tietoisesti, syystä tai toisesta, kun taas jotkut ei edes tajua että sieltä taas yksi pieni saatana hyppäsi ulos suusta.

Miksi joku haluaa, tai vain puhuu, niin?

Joku voisi väittää että tämä yrittää vain olla siisti tyyppi, toinen ehkä että sanavarasto ei vain riitä parempaan, ja kolmas ehkä voisi taas yrittää järkeistää sitä sanomalla, että siitä perkeleestä on vain tullut tapa. Oli syy sitten mikä tahansa niin eihän se mukavan kuulosta ole.

Paitsi pienen lapsen suusta, silloinhan se on jollain kierolla tavalla söpöä? ..ja hauskaa.

Koska mitä teet kun 1,5v lapsi kompuroi omiin jalkoihinsa ja pyllähtää lattialle jonka seuraksena tulee hento ja viaton "vittu". Ensireaktio on luultavasti, joo hämmästyneisyys, mutta uskon että suurimmalle osalle aikuisia seuraava spontaani reaktio on joko pieni hymy tai naurahdus.

Muistan kun Ale n. 1,5 vuotiaana kaatui nenilleen. Tämän seurauksena hän ihan muina miehinä heitti ilmoille vitun, nousi ylös ja jatkoi matkaansa. Minä seison selän takana silmät pyöreinä ja mietin että mitä äsken oikein tapahtui. Käännyin ja vedin äänettömän ja patsasmaisen naurukohtauksen jonka jälkeen jatkoin omia puuhiani. Se oli ensimmäinen ja viimeinen kirosana minkä hän sanoi.





Me emme kiroile lasten kuullen, ja muutenkin hyvin harvoin. Joten todistetusti niin lapsi kyllä oppii kirosanoja vaikka niitä ei viljellä kotioloissa. Kaupanjonossa jonkun toisen mielestä joku homo voi yrittää etuilla ja yksi jos toinen kadulla voi nähdä saatanan. Perkelekin tulee hyvin tutuksi bussissa kun lapsi leikkii agenttia ja salakuuntelee toisten puheluita.

Mutta toisaalta, eikö kirosana ole vain sana? Kuka on päättänyt "rumat sanat" listan? Jos sitä miettii, mikä sanassa saakeli on niin pahaa?

Jos nyt mietit: "Ei saakeli ole kirosana", niin sanonpa vaan että niimpä ja miksi ei. Eli, just trying to prove a point here. Sinun mielestä se ei välttämättä ole kirosana, jonkun toisen mielestä on. Tai ehkä ei kumpaakaan, ehkä se on jonkun mielestä vain epämielyttävien sanojen listalla tai toisaalta ihan hyväksyttävä sana käyttää. Ken tietää.

Lisää kysymyksiä teille. Mitä mieltä olette kirosanojen maskeerauksesta? Eli helvetti voi olla hattivatti, perkele vaikka pirskatti, vittu on hyvä vattu jne.
Sitä vattua käytetään kuitenkin luultavasti samoissa tilanteissa kuin vittua. Jos olet kotona lasten kanssa ja lyöt varpaan, haluaisit lipsauttaa vitun, mutta päätät muuttaa sen vattuun. Miksi muutat reaktiosanaa? Koska lasten kuullen ei kuulu kiroilla, juurikin epätoivottujen sanojen opettamisen välttämiseksi? Palataan siis siihen kysymykseen kuka päättää mitkä sanat "oikeasti" kuuluu tähän saatannolliseen kaarttiin? Yhteiskuntahan piilevästi painostaa meitä välttämään kiroilua (mitä lie nyt sitten kiroiluun kuulukaan).

Eli onko kirosana sitten kuitenkin vain sana muiden joukossa?

Ja niin kuin sanoin, meillä lentelee lelut ja pallot, ei vitut. Joten näissä kysymyksissä en ota suoraa kantaa, vaan spekuloin ja mietiskelen.

Meillä kyllä vältetään kirosanoja, mutta toisaalta emme tee niistä isoa numeroa. Jos joku vieras sanoo kirosanan lasten kuullen niin ei se haittaa, se annetaan surffata siellä muiden sanojen joukossa. Emme siis äänen hämmästele että "hui kauhistus, älä nyt sano TUOTA sanaa", tai muutenkaan reagoi.

Samoin kuin tein Alen debyyttivitun kanssa. Vaikka itse meinasin kuolla söpöysnauruun (?) niin hänen silmiin mitään ei tapahtunut vaikka hän sanoi tuon sanan. Yhtälailla hän olisi voinut sanoa vaikka omena. En lähtenyt siis vahvistamaan sitä sanaa mihinkään suuntaan. Eli nyt voisin ottaa pienen kannanoton tähän loppuun ja totea, että vaikka vältämme kirosanoja, niin samalla koen että ne ovat vain sanoja.

Jos mietitään vielä asiaa lasten kannalta, niin toki asiahan mutkistuu lasten kasvaessa. Meillä on jo tosin tähänkin tilanteesen strategia valmiina Markon kanssa. Niin kuin moneen muuhunkin asiaan. Haha - kuulisittepa joskus meidän saunakeskustelut. Ihanaa kun minulla on kumppani kenen kanssa saamme keskustelun aikaan kaikesta, myös epälapsijutuista siis ;)



...ja nyt tämän tekstin kirjoitettua niin olenkin saanut kiroilukiintiön täyteen muutamaksi vuodeksi! Mutta hej, jakakaa mielellään teidänkin näkemyksiänne ja ajatuksianne asiasta kommenttikenttään. Olisi mukava lukea mitä muut ajattelavat tästä asiasta!

-Matilda

15 huhtikuuta 2018

Nukkumaanmenohärdelli

Niin kuin olen aiemminkin täällä kertonut, niin meidän Ale on vauvasta asti ollut huono nukkuja. Yöt ovat tietenkin parantuneet siitä mitä ne olivat vauva-aikana, mutta vielä pari kolme kuukautta sitten yöt olivat todella vaihtelevia. Joskus hän nukkui yön läpi, kun seuraavana hän päätti olla hereillä 3 tuntia yöllä. Viimeisen kuukauden aikana on kuitenkin tapahtunut jotakin(?). Toki hän vielä heräilee välillä ja valittelee kasvukipua tms., mutta yöt ovat huomattavasti rauhallisempia. Hän nukkuu useasti myös yön läpi, tai herää sen kerran kun hän köpöttelee minun kainaloon jatkamaan suoraan unia. Eli fingers crossed ja toivotaan että tämä ihme pysyy mukana!

Mutta nyt en ajatellut oikeastaan kirjoitella yöunista, vaan nukahtamisesta.

Ale on myös ollut aina sitkeä saada nukkumaan. Ja pitkän ajan se olikin aivan hirveetä taistelua. Vähän niinku David vs. Goliath jatkuvalla toistolla. Aden synnyttyä tilanne ehkä hieman rauhoittui, mutta ei ollut mitenkään ideaalinen. Joten kolmisen kuukautta sitten kyllästyin tähän ainaiseen taisteluun ja päätin kokeilla jotakin.

Lähdin purkamaan tilannetta hänen mielenkiintoa käyttäen. Hän oli hulluna Frozen elokuviin ja tykkäsi tarroista. Päätin kokeilla siis seuraavaa:


Olaf tarina-/tarra-/tehtävävihko johon saa ostaa tarrapusseja. Tuollaisessa pussissa on aina 5 erilaista tarraa, ja tarrojen takana on numero joka osoittaa mihin kyseinen tarra tulee vihkoon. Olafvihko maksoi muistaakseni 3,95€ (jossa mukana 5 pussia) ja yksi tuollainen tarrapussi on erikseen 0,80€. Joten tähän ratkaisuun upposi reilut 10€. Maksuttomia vaihtoehtoja varmasti löytyy myös, mutta tämä on ehdottomasti ollut tuon kympin väärtti!



Tutustuimme ensin vihkoon ja luimme tarinan läpi pariin otteeseen. Kun hän innostui tarinasta otin mukaan tarrat. Päivän aikaan valmistelin häntä että illalla voidaan lukea Olaf tarina ja sitten jos hän menee nätisti nukkumaan niin voidaan aamulla lätkästä tarra kirjaan. Ja ensimmäinen ilta menikin kuin tanssi. Hän simahti saman tien kun kömpi sänkyyn, ja ensimmäiset sanat aamulla olivat "Nyt voidaan laittaa tarra kun menin niin hienosti nukkumaan". JES!

Uutuden viehätyksen jälkeen niin joutui välillä huomauttamaan että jos hän ei rauhoitu pikkuhiljaa sänkyyn niin emme laita tarraa aamulla. Ja jos hän riehui sängyssä liika muutaman "varoituksen" jälkeen niin tarra jäi laittamatta - seuraavana iltana homma taas meni paremmin.

Nyt emme ole taas hetkeen tarvinneet tätä vihkoa koska homma toimii niin hyvin. Toki välillä on iltoja kun nukahtaminen venyy, mutta se ei ole huutamista, itkemistä, kitisemistä tai muuta "pidän itseni väkisin hereillä" tyyppistä touhua. Kyllähän sitä itsekkin välillä pyörii sängyssä ja ei vain saa unen päästä kiinni. 

Ja jos jollakin muulla siellä ruudun toisella puolella on samankaltaisia "ongelmia", niin haluan vielä alleviivata että me emme siis vaatineet nukahtamista samantien jotta tarroja heru. Nukahtaminen sai toki mielellään tapahtua nopeasti, mutta vaikka hän nukahti vasta 1,5 tunnin päästä niin hän sai sen tarran jos oli ollut rauhallisesti ja nätisti sängyssä. Eli meillä oli juurikin se ongelma että hän ei halunnut rauhoittua illalla sänkyyn vaan keksi aina kaikenlaista muuta. Tällä konstilla saimme hänet lopettamaan kaiken extra häröilyn, mikä johti siihen että uni tulikin suhteellisen nopeasti sitten. Lisään myös että emme suoranaisesti uhonneet tällä tarrameiningillä - "sinä menetät tarran jos et nyt rauhoitu". Eli ei kepillä vaan porkkanalla - aina kun vaikutti siltä että homma lähtee kusemaan niin keskustelupohjalta lähdimme miettimään Alen kanssa mikä on homman nimi. Vuorovaikutteisesti siis :)

-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-

Joten, kiitos Olaf!

-Matilda



07 huhtikuuta 2018

Kehon palautuminen

Nyt on kulunut 6kk synnytyksestä.

Painoni oli n. 4kk jälkeen takaisin siinä missä se oli ensimmäisen neuvolakäynnin aikana. Tavoitepainoon on kuitenkin vielä pari kiloa jäljellä. Tosin näistä en ota stressiä, kyllä ne lähtee aikanaan. Tärkeintä on että olo on hyvä ja vahva, ja että peilikuva tyydyttää.

...tosin siihenkin on matkaa - eli että tunnen oloni taas fyysiesti vahvaksi. Peilikuvaan olen tällä hetkellä ihan tyytyväinen, mutta en tule tyytymään siihen. Haluan saada itseni taas vahvaan kuosiin.

Aloitin n. 3-4 viikkoa synnytyksestä treenaamisen. En tietenkään aloittanut tappotreeneillä, vaan rauhallisesti. Reipasta kävelyä, tasaisen rauhallista juoksulenkkiä, kuntopiiriä kotona... siitä muutama viikko ja lisäilin tehokkuutta treeneihin ja otin mukaan koordinaatiota, tasapainoa ja toiminnallisuutta. 3 kk jälkeen hyppäsin taas mukaan säbäkaukaloon.

Pääsin mielestäni hyvin alkuun treenin kanssa. Iso notkahdus tapahtui kuitenkn ristiäisviikolla... yleensä harjoittelin kun lapset olivat menneet nukkumaan, mutta ristiäisviikolla oli kaikkea muuta mitä piti tehdä, joten treenaus jäi tauolle. Se tauko kuitenkin vaikutta paljon, koska sen jälkeen en ole päässyt samanlaiseen draiviin. Olen liikkunut, mutta en läheskään yhtä aktiivisesti (5-6x/vko) kun alussa. Muuuutta, hankimme tosiaan Markon kanssa salijäsenyyden, joten nyt treenit saa taas uudet tuulet. Ja treenata voi tottakai ilman kuntosalia, mitä olenkin monet vuodet tässä tehnyt, mutta se että rahallisesti panostaa treenaamiseen motivoi myös hyödyntämään sitä etua mistä maksaa - eli salia. Pakotamme molemmat itsemme, ja toisemme, tekemään sitä aikaa myös harjoittelulle.

Kuuntelin kehoani kun lähdin liikkeelle synnytyksen jälkeen, ja en vaatinut siltä enempää kuin mihin se pystyi. Mielestäni ei ole mitään "yhtä oikeata tapaa" lähteä kuntouttamaan itseään raskauden ja synnytyksen jälkeen. Pitää vain olla armollinen itselleen ja kuunnella kehoaan. Tosin armollisuuden ja laiskuuden/tekosyiden raja on häilyvä.

Tässä pari kuvaa palautumisprosessista:

4 päivää synnytyksen jälkeen



2kk synnytyksen jälkeen


Raskausarpia ei tullut kummassakaan raskaudessa. Tai no, pari n. 3cm viirua tuli toiseen reiteen tässä raskaudessa, mutta niitä ei tahdo nähdä enään - uskon siis että ne häviää jossain vaiheessa kokonaan.  Iho on palautunut hyvin ja lantionpohjanlihakset ovat nyt paremmassa kuosissa kuin esikoisen synnytyksen jälkeen. Jeij!

Nyt tavoitteena olisi kehittää lihaskuntoa ja nostattaa aerobista kuntoa taas omalle tasolle. Eiköhän se onnistu vielä 2018 vuoden puolella!

Tässä vielä vierekkäin kuvat jossa n. 6 kuukauden ero:



Hämääkö vaatteet, vai onko näissä mitään eroa? Hah.
-Matilda