05 maaliskuuta 2019

Paw Patrol

RYHMÄ HAU



Tämä kyseinen sarja ja sen hahmot ovat tulleet jo muutaman vuoden takaperin tutuksi kun on kävellyt leluhyllyjen välissä. Katselin silloin sivusilmällä että onpa näillä Ryhmä Hau tuotteilla hintaa... En lähtenyt ostelemaan näitä tuotteita vain koska olivat kova juttu silloin. Äiti ja lompakko kiitti että tämä boomi ei ollut tartuttanut meitä maalaisia vielä.

No...

Tänä päivänä minä osaan tunnuslaulut, hahmot, tehtävät sun muut ulkoa ja kävelen kauhistuneena leluhyllyjen välissä koska ryhmä hau jutut on nyt meilläkin se juttu. Ja siis, lapsen kannalta Ryhmä hau into on mielestäni todella hyvä juttu, palaan kohta siihen että miksi, mutta lompakko siinä ohenee kivasti. Vaikka me emme niitä leluja ostele ihan huvikseen tai joka kauppareissulla, mutta silloin kun lelu eksyy ostoskärryyn niin se on pääsäntöisesti tähän sarjaan liittettävä asia. Hintaa tuntuu olevan tuplasti muihin leluihin nähden, käk.

Mutta toisaalta, on jokainen tähän mennessä ostettu Ryhmä Hau lelu ollut hintansa väärtti. Ainakin meilkein kaikki. Niitä käytetään joka päivä ja ne aktivoivat hyvin. Ja jos lelujen kierrätyksestä puhuutaan, niin Ryhmä Hau lelut menee kuin kuumille kiville. Eli varmasti löytyy leluille leikittäjiä vielä meidänkin jälkeen.

Se on mielenkiintoista, että pieni n. 5 cm muovihahmo, jossa ei ole mitään liikutettavia osia, se pelkästään tönöttää samassa asennossa kaiken aikaa, niin voi aktivoida lasta niin hurjan paljon! Tällaiset hahmot maksaa about 8-10e, mutta leikkiarvo on mittaamaton.




Meillä on myös tällaisia hahmoja missä on liikutettavia osia ja jopa ajoneuvo mukana, jotka maksavat 25-35e, mutta leikkiarvoltaan pistäisin nämä melkein saman viivan alle.




Mutta jokatapauksessa, niin meidän Ale jaksaa näillä puuhastella vaikka kuinka. Myös Ade on ottanut mallia isoveljestään miten näitä hahmoja voi käyttää. En edes lähde luettelemaan mitä kaikkea niillä voi keksiä - otan vain yhden esimerkin esiin.

Jos olet katsonut edes yhden jakson Ryhmä Hau:ta olet päässyt jyvälle ideasta. Ryhmä Hau on pentujengi jossa on 6 pentua joilla kaikilla on oma taitonsa. Koirapentuja johtaa poika, ja tämä posse sitten käy pelastamassa päivän ympäri tätä satumaailmaa. Variaatioita löytyy mutta idea pysyy samana.

Aikuisen näkökulmasta tämä ei välttämättä ole se mitä itse haluaisi katsoa ruudulta, mutta lapselle tämä on koukuttava sarja. Ja meillä katsellaan kyllä hyvin vähän telkkaria, mutta kun katsotaan niin tämä on yksi suosikeista - ja hyvä niin.

Itse koen että tämä sarja antaa paljon työkaluja lapselle lähteä kehittämään leikkiä arjessa. Ale rakentaa "hätätilanteita" ympäri taloa, antaa roolihahmot paikalla oleville henkilöille (jopa koirille, heh) ja sitten tätä hätätilannetta lähdetään purkamaan. Jos Alelle on langennut tämän johtaja pojan rooli sarjasta, niin hän pitää tehtävänjaon päämajassa ja pistää rullat pyörimään - eli "tassut heilumaan" (te tiedätte jotka teidätte, eiks vaa). Sitten setvitään pulmia ja ratkaistaan ongelmia.
On ihailtavaa miten niin pienessä ihmisessä voi olla niin paljon luovuutta. Lapsella on, yleisesti ottaen ainakin, niin luonnollisesti aika vilkas mielikuvitus. Jos mielikuvitukselle luo tietoisesti enemmän tilaa ja sitä ruokkii niin lapsen ajatusmaailma ja kehitys voi puhkea kukkaan. Tuo oli nyt olevinaan niin runollisesti kirjoitettu :D mutta oli se muotoiltu miten vaan, niin tottahan se on. Sen takia tykkäänkin kovasti tästä Ryhmä Hau sarjasta.

Oikeissa annostuksissa, niin se (voi) kehittää lapsen luovuutta ja päättelykykyä, tuoda työkaluja ongelmien ratkaisuun ja kehittää mielikuvitusta enitisestään. Se voi myös lisätä sosiaalisia taitoja, ainakin Alen Ryhmä Hau leikit on hyvin interaktiivisia. Puhumattakaan liikunnallisesta puolesta! Siis voi että - nuo 10 euron muovimötikät - ne ovat varmasti tuoneet satoja kilometrejä lisää meidän pojan mittariin! Ja fyysisistä ominaisuuksista, niin ei näissä leikeissä kehitetä pelkästään juoksua, vaan myös perusmotorisia taitoja. Ja lopuksi mainittakoon, ehkä jopa se tärkein asia - se on todella hauskaa leikkiä! Niin meille vanhemmille kuin lapsillekkin.





Lapset ovat luonnollisesti erilaisia, tottakai. Vaikka minä koen että olemme saaneet puristettua aika paljon irti tästä sarjasta, niin se ei tarkoita että kaikki tästä saa saman ilon. Joku voi huomata samankaltaisia piirteitä jostain eri sarjasta tai kokonaan muusta toiminnasta. Kaikkihan on kiinni lapsen siitä hetkisistä mielenkiinnon kohteista. Jos meillä on ollut pidempi tauko telkkarista, puhutaan siis pari kolme viikkoa, niin kyllä Alenkin into juuri näihin Ryhmä Hau leikkeihin hiipuu. Mitä enemmän jotain ruokkii niin toki se näkyy lapsen leikeissä/ajatuksen kulussa.

Eli summasumarum... vaikka Ryhmä Hau tunnari soi päässä joskus repeatillä niin kai se nyt on vaan kestettävä!

Muista: Jos tarvitset apua niin hihkaise vaan ;)

-Matilda


1 kommentti:

  1. How to Make Money From Soccer Betting - Work4Life
    So what's the most important thing to do if you หาเงินออนไลน์ want to make money from football? soccer betting is a way to earn money at home and play.

    VastaaPoista

Sana vapaa, anna mennä vaan! / Ordet är fritt, låt fara bara!