27 toukokuuta 2016

Emilia & Matilda

Tätä blogia kirjoittaa kaksi siskosta, jotka ovat toistensa vastakohtia, vaikka kuitenkin niin samanlaisia. Elämäntilanteet ovat myös toistensa vastakohtia, mutta jotenkin molempien arjet sulautuvat hyvin yhteen.

Blogissa pääsette seuraamaan meidän molempien elämää, osa samaistuu Matildan elämäntilanteeseen, jotkut Emilian. Vaikka vietämme erilaista elämää, olemme tiiviisti yhteyksissä ja näemme viikottain useampaankin otteeseen. 

Tässä tuleekin todistettua se, että vastakohdat vetävät puoleensa ;)

Aarteita kuva-arkistosta. Kumpi on Emilia, kumpi Matilda?
Vieraile uudestaan meidän blogissa niin saat tähän vastauksen!



Hei vaan kaikille,


Tässä kirjoittelee Emilia, siskoista vanhempi, muttei suinkaan viisaampi. Meidän keskuudessa Matilda taitaa olla se viisain, myös meidän perheen ainoa aikuinen välillä (tapaisittepa meidän äiteen :)). Mä olen ihmisenä tyyppiä "tehdään ensin, mietitään sitten". Tämä toimii välillä edukseni, välillä ammun itseäni nilkkaan. Suurimmaksi osaksi ajasta se onneksi vaan luo hyvin hauskoja tilanteita joille saa nauraa. 





Olen joskus aikoinaan miettinyt blogin aloittamista. Tosin aina todennut, että elän niin peruselämää, ettei tästä saa mielenkiintoista ja lukemisen arvoista tekemälläkään. Kun sisko kertoi, että miettii blogin aloittamista, hämmästyin kieltämättä hieman. Tämä olisi iso askel hänelle otettavaksi, samalla olin kuitenkin hänestä todella ylpeä. Sittenhän hän keksi (omasta mielestään) loistavan idean, me aloitetaan blogi yhdessä! Tässä vaiheessa minulle ei edes taidettu antaa vaihtoehtoa kieltäytyä.. 

Joten tässä nyt ollaan, ensimmäinen teksti on saatu ilmoille. En voi luvata laadukkaita kirjoituksia, en myöskään, että niitä tulisi kovin usein, mutta yritetään parhaamme ja toivottavasti jaksatte käydä kurkkailemassa! 



- Emilia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana vapaa, anna mennä vaan! / Ordet är fritt, låt fara bara!