06 helmikuuta 2017

Siskosten maanantai mietintä

Jos sinun pitäisi valita ikä, joka sinulla olisi loppuelämäsi, mikä se olisi? 

EMILIA

En haluaisi olla tietyn ikäinen loppuelämäni, minusta on ihana pystyä katsomaan taaksepäin ja ajatella, kuinka "siistiä" elämä joskus oli, tai kuinka kauheeta aikaa tuli elettyä. Varsinkin muutos omassa itsessään on palkitsevaa nähdä.

Mutta tänään jos minulta kysytään haluaisin olla taas 15-vuotias. Elämä pyöri kavereiden ympärillä eikä huolta huomisesta ollut. Mopoilla kruisailtiin yötä myöten, varsinkin kesällä. Asuin vielä Hangossa ja sain nauttia pikkukylän eduista (äiti uskalsi päästää minut ulos myös myöhään illalla) mutta samalla odotin jännityksellä tulevaa muuttoa Helsinkiin ja sen mukana tuomiaan muutoksia. Laskuista ei tarvinnut välittää ja aina sai ruokaa kotona, eikä sitä edes tarvinnut valmistaa itse :)

 
MATILDA

Tämähän riippuu siitä muuttuisiko elämäntilanne ja ympäristö vai "pysähtyisikö" aika tässäkin. Entä oma henkinen kasvu, jäisikö se samalle tasolle iän kanssa vai kehittyisikö ihmisenä ollenkaan?

Nyt vastaukseni perustuu siihen että ainoastaan oma ikäni jumahtaisi ja maailmankaikkeus jatkaisi muuten samaan malliin. Mieli vanhentuisi ja kehittyisi, mutta keho ei.

Tässä tapauksessa valinta on helppo ja valitsisin ehdottomasti iän 20-25 välillä. Itseasiassa luulen että valitsisin nykyisen ikäni, eli 23-vuotta. Vaikka 40-vuotias on vielä nuori (kyllä on, eihän siinä olla edes puolessa matkassa nykyisessä ihmisen elämänkaaressa) niin tietyn iän jälkeen keho ei ole enään samalla tavalla vastaanottavainen. Alle 30-vuotiaana fysiikkaa on huomattavasti helpompi lähteä kehittämään kuin vaikkapa 50-vuotiaana. Keho ja mieli jaksaa painaa kovempaa. Siksi valitsisin tämän iän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana vapaa, anna mennä vaan! / Ordet är fritt, låt fara bara!