19 marraskuuta 2017

8 viikkoa äitiyttä takana

Pitkä aika on taas kulunut siitä kun viimeksi kirjoittelin. Kirjoittelin kyllä päivityksen Kättäriltä mutta jokin bugi siinä on käynyt kun tekstiä ei koskaan julkaistu, liekö syynä ollut doupattu muija vai mikä, ken tietää :)

Meidän tyttö syntyi tosiaan pitkän rupeaman jälkeen päivää ennen laskettua 21.9.2017 kiireellisellä sektiolla (synnytystä käynnistettiin iltapäivästä 39+4 ja tipu syntyi 39+6). Voisin jossain vaiheessa kirjoittaa synnytyksestä enemmän, mutta sanotaanko näin, toivon todellakin seuraavan mahdollisen synnytyksen olevan lyhyempi ja ilman oksitosiinitippaa :D Oksitosiini taitaa olla saatanasta seuraava.

Mini on nyt 8,5 viikon ikäinen ja saman verran minulla siis äitiyttä takana. Tässä on ollut hyvin aikaa totutella tähän äitihommaan. Se on kyllä niin hullua ja suurta, kuinka lapsen saanti määrittelee rakkauden ja rakastamisen ihan uudelleen, en voi mitenkään pukea sanoiksi tätä rakkauden määrää. Kuinka ihana on katsoa tuota pientä ihmettä ja yrittää sisäistää, että me ollaan Paavon kanssa saatu tuo aikaiseksi. Kaiken kukkuraksi olen löytänyt uuden ulottuvuuden Paavon rakastamisessa, kuinka upea isä hän on meidän pienelle tekee hänestä minun silmissä vielä upeamman.

Vauva on ollut kyllä helppo, jos näin saa sanoa. Nukkunut yönsä hyvin alusta asti unipesässä omassa pinnasängyssä. Ollaan alusta asti herätty pari kertaa yössä syömään, toki muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Lisäksi vauva on perustyytyväinen kaikkeen, kunhan vaippa on vaihdettu ja masu täynnä, on elämä aika ihanaa hänen mielestä. Mutta on muutama asia, josta olisin toivonut jonkun kertovan ennen vauva-arjen alkamista. Kerron ne nyt teille:

- Imetys olkoon luonnollisin tapa ruokita vauva mutta miksi kukaan ei kertonut, että se alku voi olla yhtä helvettiä?! Kun maito nousee ja tissit ovat niin pinkeinä ettei kärsi liivejä pukea päälle ja samanaikaisesti vauva haluaa olla rinnoissa kiinni taukoamatta, yhtälö ei ole kovin mukava. Kolme ensimmäistä viikkoa itkin ja imetin, jääkaappikylmät kaalinlehdet oli tisseissä kun vauva ei ollut, lanoliinivoidetta (joka ei muuten ole halpaa!) kului ihan hulluja määriä nännien rasvaamiseen, ahdistuksen tunne kun vauva ilmoitti nälästä ja tiesit, että kohta taas sattuu... Tämä kaikki on ihan normaalia, mutta olisin halunnut tietää tämän etukäteen jotta olisin voinut valmistautua. Toki kaikilla alku ei ole kipeä ollenkaan, mutta ymmärrätte varmasti pointin.

- Mulla nousi maito jo synnärillä, kätilöt ovat niin kiireisiä etteivät ehdi ohjaamaan imettämisessä vaan siellä lyödään lähes heti rintakumi käteen. Jos oksitosiini on saatanasta seuraava tulee rintakumi kyllä kolmosena. Ei me tätä sitten yhtään käytettyä, pari kertaa yritettiin mutta siinä meni äidillä ja vauvalla vaan hermo. Onneksi pärjättiin ilman. 

- Hormoonit, ne hormoonit. Hormoonisekoilu ei suinkaan lopu synnytykseen, se jatkuu synnytyksen jälkeenkin. Oli tästä mainittu perhevalmennuksessa ohimennen, mutta mielestäni pitäisi kertoa, että saattaa esiintyä yllättävän kielteisiä fiiliksiä. Synnytystapa oli minulle pettymys joka varmasti vaikutti paljonkin minun tunteisiin, mutta asiat tuntuivat 100 kertaa pahemmalta kiitos hormoonien. Itkin paljon ensimmäisen viikon aikana. Itkin koska vauva itki eikä mikään auttanut (okei, yksi ilta), sitten itkin koska itkin vauvan takia vaikkei hän pahaa tarkoita, sitten itkin koska koin olevani huono äiti, sitten itkin koska ajattelin olevani huono äiti vaikka rakastan lastani todella paljon... No, huomaatte, todella itkuista ihan syyttä suotta.

Nämä oli nyt päällimäiset asiat jotka tuli mieleen, nyt ajattelin juoda kahvini loppuun ja odottaa, että pieni herää aamupäikyiltä. Se hymy jonka häneltä saa kun hän herää on maailman kaunein asia - äitinä oleminen on ihanaa ♡

Yksi viimeisimpiä masukuvia, ihan kreisiä että tuolla tuhisee hän, joka tuolla masussa asusteli pitkään. Mulla on jo ikävä vauvamasua :D





- Emilia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana vapaa, anna mennä vaan! / Ordet är fritt, låt fara bara!