Okei...
Otsikko, ja pieni vino hymy sitä sanoessani.
Niin kauan kun olen jollain tavalla osallistunut keskusteluihin jotka koskevat lapsia ja kasvatusta, niin olen aina ollut sitä mieltä että lapset ovat vain karvattomia koiria. Ensimmäisen kerran kun ilmaisin tämän ajatuksen olin kyllä kaukana vanhemmuudesta, mutta kahden lapsen äitinä niin voin kertoa että tuo mielipide ei ole hävinnyt minnekkään. Oikeastaan se on tainnut vahvistua vain.
Niin kauan kun olen jollain tavalla osallistunut keskusteluihin jotka koskevat lapsia ja kasvatusta, niin olen aina ollut sitä mieltä että lapset ovat vain karvattomia koiria. Ensimmäisen kerran kun ilmaisin tämän ajatuksen olin kyllä kaukana vanhemmuudesta, mutta kahden lapsen äitinä niin voin kertoa että tuo mielipide ei ole hävinnyt minnekkään. Oikeastaan se on tainnut vahvistua vain.
Toki myönnän että lapsen ja koiran välillä on ehkä enemmän eroavaisuuksia kun pelkkä karvoitus... niin kuin esimerkiksi vaikka jalkojen määrä... tai tuntoviikset.
Mutta jos mietitään asiaa hyvin yksinkertaistetusti.
Ensinnäkin molemmat ovat hyvin riippuvaisia vanhemmistaan/omistajistaan. He ovat viattomia olentoja jotka tarvitsevat jonkun rinnalleen selviytyäkseen.
Heille pitää antaa katto pään päälle ja ruokaa nenän/kuonon eteen. Heille pitää tarjota tasapainoinen elämä ja arki jotta heistä kasvaa tasapainoisia tyyppejä, hyvällä itsetunnolla.
Molemmat tarvitsevat ehdottomasti läheisyyttä ja rakkautta.
Eli kaikki ne niin sanotut perusasiat on hoidettava kunnialla niin lapsen kuin koirankin kanssa. Kun perusasiat ovat kunnossa niin kasvatus/koulutus onnistuu huomattavasti paremmin.
Jos mietitään koirien koulutusta, eli "kasvatusta", niin mikä sana tulee sinulla ensimmäisenä mieleen?
Minulle se on ehdottomasti johdonmukaisuus - ja tietenkin luottamus, mutta koirien kanssa luottamussuhde vahvistuu johdonmukaisuuden myötä (niin kuin myös lasten kanssa).
Sillä kun koira oppii että tietynlainen käytös antaa tietyn, aina saman, reaktion - niin hän oppii luottamaan tähän malliin. Kun käyn repimässä äipän kukkia niin minua torutaan, tai vastaavasti kun kuuntelen ohjeita niin minut palkitaan. Koira on laumaeläin ja hakee jatkuvasti hyväksyntää omistajiltaan, joten kun ihminen on johdonmukainen käytösmalleissaan niin silloin koirakin oppii luottamaan tähän. Kun tämä juurtuu molempiin niin kasvatuskin sujuu.
Sama lasten kanssa. Eli pyrtiään antamaan lapsen toivotusta käytöksestä positiivista huomiota jotta se käytöstapa vahvistuisi. Hiekkalaatikolla iloitaan yhdessä ja kehutaan isosti kun lapsi lainaa omia hiekkalelujaan jollekin toiselle. Kyllähän jokainen tietää että on mukavampi saada taputus olalle kuin kylmää tunnesuihkua.
Mainitsin, että ei toivotusta käytöksestä torutaan - ja kyllä, jos koira on johdoissa kiinni tai lapsi on tönäissyt toista, niin siihen pitää puuttua. Annetaan koiran/lapsen ymmärtää että se mitä hän teki on väärin (tässä myönnän että tavassa kertoa tämä asia, niin on eroa :D). Mutta pointti pysyy kuitenkin.
Mutta se mihin pitäisi pyrkiä on tietenkin ennakkoida nämä tilanteet. Ennakoida ja havannoida jotta ylipäänsä huomio niihin epätoivottuihin asioihin olisi mahdollisimman vähäinen.
Eli ennenkuin koira tai lapsi ehtii napata kasvin lehdestä kiinni niin tämän huomio siirretään johonkin luvalliseen asiaan. Kiinnitetään koiran/lapsen mielenkiinto johonkin positiiviseen asiaan. Näin saadaan vahvistettua toivottua käytöstä huomiolla. Sillä niin koirat kuin lapset, niin molemmat haluavat huomiota - koska se nyt on vähän niinku meihin ja heihin sisäänrakennettu. Ja jos huomiota ei heru tarpeeksi niin helposti nämä kaksi olentoa liukuvat sitten näihin epätoivottuihin asioihin - koska niillä ainakin saa sitä. Eihän kukaan anna koiran näkertää lempilenkkareitaan tai lapsen viskoa leluja päin ikkunaa...
Ja vaikka vanhemmat olisivat mallivanhempia, ja heille voisi jakaa vuoden isä ja äiti palkinto, niin heidänkin lapset aivan varmasti kokeilisi rajoja. Rajoja kokeillaan, venytetään ja yritetään kiertää. Ja niin sen pitää olla, terve ja hyvinvoiva lapsi oppii ja kasvaa näin. Sama koirilla - hekin kokeilevat aika ajoin omistajien johtamistaitoja. Mutta tässä palataan siihen, että niin lasten kuin koirien kanssa, niin on tärkeätä näyttää että on syy siihen miksi me regoidaan tietyllä tavalla tiettyyn käytökseen.
Ihminen, vanhempi, koiran omistaja tai kukaan mukaan elävä olento ei ole robotti. Joten tottakai tulee hetkiä kun ei pysty olemaan sellainen roolimalli kuin haluaisi.
Minä olen todella määrätietoinen ja johdonmukainen henkilö jota ohjaa vahva ja looginen moraali. Välillä olen miettinyt olenko jopa liian laskelmoiva joskus. Eli minulla on vahvasti rakennettu tämä ylläkirjoittamani näkemys luonteenpiirteisiini. Tästä huolimatta niin en todellakaan voi sanoa etteikö lipsahduksia sattuisi. Niitä sattuu - ja aina kun niitä on sattunut niin on hirvee morkkis. Koska tiedän että olisin voinut hoitaa asian/tilanteen paremmin. Mutta tässä tulee myös erittäin tärkeä pointti, tämän asian vierestä kylläkin - mutta kukaan ei ole täydellinen. Ja siitä asiasta voisi taas kirjoittaa muutaman sivun... mutta en tee sitä koska tämä on jo mennyt hieman liian totiseksi muutenkin :D
Aloitin tämän tekstin kirjoittamisen ihan huvikseni ja pilke silmäkulmassa. Yhtäkkiä siitä muuttuikin... no tällainen teksti. Haha. Taitaa tämä asia olla minulle tärkeämpi kuin luulinkaan ;) Mutta yhden asian voisin vielä sanoa ennenkuin lopettelen tämänkertaisen elämänkouluni... Jos väsyneenä/kiireen keskellä tekee päätöksiä jotka mahdollisesti juuri sillä hetkellä helpottaa tilannetta niin se voi, niin koirien kuin lastenkin kanssa, backfire jossain vaiheessa. Kun joskus ei vain jaksaisi ottaa jotakin taistelua, niin kannattaa punnita tarkasti sitä, että onko se kuitenkin sen ponnistuksen väärtti. Sillä jos heikkona hetkenä tietoisesti antaa periksi, niin ehkä juuri se hetki tekee sen, että joutuu taistelemaan jatkossa paljon kovemmin ja pidemmin.
Mitkä tahtojen taistelut ovat painimisen arvoisia milloin.
Mutta, summasumarum:
Jos sinulla on tasapainoinen koira ja olet hyvä omistaja tälle niin onnistut vanhemmuudessa vallan mainiosti!
Tack och adjö :)
-Matilda
Mutta jos mietitään asiaa hyvin yksinkertaistetusti.
Ensinnäkin molemmat ovat hyvin riippuvaisia vanhemmistaan/omistajistaan. He ovat viattomia olentoja jotka tarvitsevat jonkun rinnalleen selviytyäkseen.
Heille pitää antaa katto pään päälle ja ruokaa nenän/kuonon eteen. Heille pitää tarjota tasapainoinen elämä ja arki jotta heistä kasvaa tasapainoisia tyyppejä, hyvällä itsetunnolla.
Molemmat tarvitsevat ehdottomasti läheisyyttä ja rakkautta.
Eli kaikki ne niin sanotut perusasiat on hoidettava kunnialla niin lapsen kuin koirankin kanssa. Kun perusasiat ovat kunnossa niin kasvatus/koulutus onnistuu huomattavasti paremmin.
Jos mietitään koirien koulutusta, eli "kasvatusta", niin mikä sana tulee sinulla ensimmäisenä mieleen?
Minulle se on ehdottomasti johdonmukaisuus - ja tietenkin luottamus, mutta koirien kanssa luottamussuhde vahvistuu johdonmukaisuuden myötä (niin kuin myös lasten kanssa).
Sillä kun koira oppii että tietynlainen käytös antaa tietyn, aina saman, reaktion - niin hän oppii luottamaan tähän malliin. Kun käyn repimässä äipän kukkia niin minua torutaan, tai vastaavasti kun kuuntelen ohjeita niin minut palkitaan. Koira on laumaeläin ja hakee jatkuvasti hyväksyntää omistajiltaan, joten kun ihminen on johdonmukainen käytösmalleissaan niin silloin koirakin oppii luottamaan tähän. Kun tämä juurtuu molempiin niin kasvatuskin sujuu.
Sama lasten kanssa. Eli pyrtiään antamaan lapsen toivotusta käytöksestä positiivista huomiota jotta se käytöstapa vahvistuisi. Hiekkalaatikolla iloitaan yhdessä ja kehutaan isosti kun lapsi lainaa omia hiekkalelujaan jollekin toiselle. Kyllähän jokainen tietää että on mukavampi saada taputus olalle kuin kylmää tunnesuihkua.
Mainitsin, että ei toivotusta käytöksestä torutaan - ja kyllä, jos koira on johdoissa kiinni tai lapsi on tönäissyt toista, niin siihen pitää puuttua. Annetaan koiran/lapsen ymmärtää että se mitä hän teki on väärin (tässä myönnän että tavassa kertoa tämä asia, niin on eroa :D). Mutta pointti pysyy kuitenkin.
Mutta se mihin pitäisi pyrkiä on tietenkin ennakkoida nämä tilanteet. Ennakoida ja havannoida jotta ylipäänsä huomio niihin epätoivottuihin asioihin olisi mahdollisimman vähäinen.
Eli ennenkuin koira tai lapsi ehtii napata kasvin lehdestä kiinni niin tämän huomio siirretään johonkin luvalliseen asiaan. Kiinnitetään koiran/lapsen mielenkiinto johonkin positiiviseen asiaan. Näin saadaan vahvistettua toivottua käytöstä huomiolla. Sillä niin koirat kuin lapset, niin molemmat haluavat huomiota - koska se nyt on vähän niinku meihin ja heihin sisäänrakennettu. Ja jos huomiota ei heru tarpeeksi niin helposti nämä kaksi olentoa liukuvat sitten näihin epätoivottuihin asioihin - koska niillä ainakin saa sitä. Eihän kukaan anna koiran näkertää lempilenkkareitaan tai lapsen viskoa leluja päin ikkunaa...
Ja vaikka vanhemmat olisivat mallivanhempia, ja heille voisi jakaa vuoden isä ja äiti palkinto, niin heidänkin lapset aivan varmasti kokeilisi rajoja. Rajoja kokeillaan, venytetään ja yritetään kiertää. Ja niin sen pitää olla, terve ja hyvinvoiva lapsi oppii ja kasvaa näin. Sama koirilla - hekin kokeilevat aika ajoin omistajien johtamistaitoja. Mutta tässä palataan siihen, että niin lasten kuin koirien kanssa, niin on tärkeätä näyttää että on syy siihen miksi me regoidaan tietyllä tavalla tiettyyn käytökseen.
Ihminen, vanhempi, koiran omistaja tai kukaan mukaan elävä olento ei ole robotti. Joten tottakai tulee hetkiä kun ei pysty olemaan sellainen roolimalli kuin haluaisi.
Minä olen todella määrätietoinen ja johdonmukainen henkilö jota ohjaa vahva ja looginen moraali. Välillä olen miettinyt olenko jopa liian laskelmoiva joskus. Eli minulla on vahvasti rakennettu tämä ylläkirjoittamani näkemys luonteenpiirteisiini. Tästä huolimatta niin en todellakaan voi sanoa etteikö lipsahduksia sattuisi. Niitä sattuu - ja aina kun niitä on sattunut niin on hirvee morkkis. Koska tiedän että olisin voinut hoitaa asian/tilanteen paremmin. Mutta tässä tulee myös erittäin tärkeä pointti, tämän asian vierestä kylläkin - mutta kukaan ei ole täydellinen. Ja siitä asiasta voisi taas kirjoittaa muutaman sivun... mutta en tee sitä koska tämä on jo mennyt hieman liian totiseksi muutenkin :D
Aloitin tämän tekstin kirjoittamisen ihan huvikseni ja pilke silmäkulmassa. Yhtäkkiä siitä muuttuikin... no tällainen teksti. Haha. Taitaa tämä asia olla minulle tärkeämpi kuin luulinkaan ;) Mutta yhden asian voisin vielä sanoa ennenkuin lopettelen tämänkertaisen elämänkouluni... Jos väsyneenä/kiireen keskellä tekee päätöksiä jotka mahdollisesti juuri sillä hetkellä helpottaa tilannetta niin se voi, niin koirien kuin lastenkin kanssa, backfire jossain vaiheessa. Kun joskus ei vain jaksaisi ottaa jotakin taistelua, niin kannattaa punnita tarkasti sitä, että onko se kuitenkin sen ponnistuksen väärtti. Sillä jos heikkona hetkenä tietoisesti antaa periksi, niin ehkä juuri se hetki tekee sen, että joutuu taistelemaan jatkossa paljon kovemmin ja pidemmin.
Mitkä tahtojen taistelut ovat painimisen arvoisia milloin.
Mutta, summasumarum:
Jos sinulla on tasapainoinen koira ja olet hyvä omistaja tälle niin onnistut vanhemmuudessa vallan mainiosti!
Tack och adjö :)
-Matilda
Hakusana: koirat, lapset, kasvatus, ajatuksia, mietteitä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana vapaa, anna mennä vaan! / Ordet är fritt, låt fara bara!