Kommelluksia Emilian elämästä part 5

- Olin töissä Finlandia talolla nuoruudessani lämpiötyöntekijänä. Työ sisälsi siis kakkupalojen, kahvin, viinin ja/tai skumpan esillepanoa nautittavaksi kun näytöksessä oli väliaika. Väliaika oli jo alkanut ja ihmisiä oli ihan mieletön määrä kun yritän salin puolelta toiselle kärryllä viedä skumppaa ja laseja.. Tässä kaiken härdellin ja ihmisten keskellä yritän pujotella sellasen hervottoman kärryn kanssa ja osun pylvääseen. Huudahdan vaistomaisesti kovaan ääneen "Voi vittu!!" kunnes tajuan, että ihmiset hiljenivät ja katseet suuntautuivat minuun. Teki mieli vajota maan alle mutta hymyilin vaan nätisti.

- Kesällä oli jäänyt pyörät kylille kun taksilla oli kotimatka taittunut. Näitä ei tietenkään jaksanut fillaroida kotiin vaan ne piti hakea autolla ja sellaisella ihme härvelillä joka pistetään auton peräkoukkuun kiinni ja johon fillarit sitten nätisti ripustetaan. Ensinnäkin sen härvelin kiinni saaminen peräkoukkuun saatiin kulutettua vartti keskustelun kuulostaessa tältä:

- Pitäisikö se takakontti pistää kiinni ennenkuin tuon kiinnittää?
- No ei tarvii, kyllä se menee.

Voinette arvata, menikö kiinni. Joten eikun koko homma alusta uusiksi takakontin ollessa kiinni. Päästiin sitten hakemaan pyörät ja voitiin todeta, että kiinnitysnauhat ovat takakontissa. Takakonttia ei saa tietenkään auki, kun siinä on se härveli tukkeena. Ainoa tie konttiin on takapenkin kautta. Tarkemmin sanoen, penkit pitää laskea. Tehokkaana tyttönä sanoin hoitavani tämän. Ongelma oli vaan siinä, että kivuttuani takapenkille en tiennyt mistä ne saa auki. "No paina siitä vivusta!" kuului ohjeistus. Painoin ja voi jösses, penkki lähti minun alta ja ykskaks olin taitettuna penkin välissä jalan sojottaessa ovesta ulos. En pystynyt liikkumaan ollenkaan ja en saanut naurultani edes pyydettyä apua. Rävistelin siinä tovin kuin kala kuivalla maalla mutta lopulta pääsin irti.

Hauskinta tässä on varmaan se, että kaksi herrasmiestä seurasivat tätä episodia koko tapahtumaketjun ajan, eivätkä kyllä pystyneet pitämään pokkaansa :)

- Emilia