07 joulukuuta 2016

Arjen valinnat

Viimeisen parin vuoden aikana olen herkistynyt. Nyt en meinaa tunnetasolla että itkisin jokaisesta pienestä kommentista. En myöskään tarkoittanut fyysisellä tasolla, että hyttysenpurema saisi minut pyörimään kivusta tai muuta vastaava.

Vaan olen herkistynyt aivan erilaisella tasolla. En tiedä oikein millä sanalla pystyn kuvailemaan mitä tarkoitan. Herkistynyt kuvaa mielestäni asiaa hyvin, mutta se ei kerro oikeastaan mitään?

Avataakseni, niin herkistymisellä tarkoitan sitä, että näen ympäristöni ja valintani aivan erilaisessa valossa. Ruokailusta ympäristöasioihin aina eläinoikeuksiin saakka.




Olen aina ollut eläinrakas mutta en ole aikaisemmin allekirjoittanut vetoomuksia tai julkisesti ottanut kantaa eläimien oikeuksista ja kohtelusta. Viimeisen parin vuoden aikana en ole kuitenkaan enään voinut katsoa toiseen suuntaan. Ajattelutapa että en kuitenkaan pysty tekemään mitään on haalistunut.

Olemme seurustelleet seitsemän vuotta Markon kanssa ja hän oli innoissaan että taas sai oppia jotakin uutta minusta. Meillä oli nimittäin viime viikolla keskustelu joka alkoi sillä että hän kommentoi, jotakuinkin näin: Ai sussa elää pieni eläinaktivisti.

Tietenkin hänkin on huomannut ne arjen pienet valinnat mitkä ovat muuttuneet, mutta tämä oivallus tuli talvitakin torjumisesta. Minulla kun vielä tämän keskustelun käydessä oli kaikki talvivaatteet varastossa, eri paikkakunnalla, niin en ollut kertakaikkiaan jaksanut tai ottanut aikaa käydä hakemassa niitä. Joten minä olin siihen asti hipsutellut softshell takin kanssa ja tärissyt. Viikonloppuna kävimme koko perheen voimin kyläilykierroksella ja haimme talvivaatteet samalla.

Minulle tarjottiin "väliaikais" takiksi Luhdan takkia jossa oli aito turkis. Olin hyvin vastahakoinen ja piti siinä sitten valaista asiaa miksi olin niin "vaikea". Luhtaa on kritisoitu siitä, että he käyttävät aitoa turkista. Jos et ole lukenut aiheesta niin suosittelen että käyt vilkaisemassa tätä Ylen uutista.
Jos turkista on pakko olla, voi se olla eläinystävällisemmistä materiaaleista tehty. Tämä on mielipiteeni. Itse en tule koskaan ostamaan takkia tai muuta tuotetta joka on tehty aidosta turkista.

Miljoonia eläimiä kasvatetaan karuissa oloissa ja näiden tappamista ei voida tehdä edes myötätunnolla. Hirveä tuo edellinen lause, mutta tarkoitan sitä, että eläin kituu pitkiä jaksoja ennenkuin sydän lakkaa lyömästä. Revitään, hakataan, tökitään, näännytetään you name it. Ihminen on julma.

Minä pärjään ilman turkista, tekoturkis ajaa saman asian.
Oma takki kullan kallis. Vanhahan se on, mutta hoitaa tehtävänsä :)





Nojoo. Ehkä asiani tuli selväksi. Jos joku miettii otinko vastaan kyseisen väliaikais takin niin vastaus on kyllä. Takki on jo ostettu, eli toiminnan tukeminen on jo tapahtunut. Kun käytin takkia, sen viikon ajan, niin mainostin tietenkin kyseistä merkkiä... kylmyys kuitenkin sai minut unohtamaan sen asian.

Kyyneleet nousivat aina kun katsoin takkia, ja näin hupun jossa tuo turkis möllötti, joten otin koko himpatin hupun pois. Kun käytin takkia minulle tuli kaksinaamainen olo, tekopyhä fiilis. Samanlainen olo kuin monessa muussakin tilanteessa. Pari esimerkkiä. Untuvatakin käyttö saa naaman kiristymään ja syödessäni lihaa, jossa en tiedä miten tätä eläintä ollaan kohdeltu, sydäntäni hieman riipaisee.

Mitä yksi pieni ihminen pystyy tekemään? No ei paljoa. Totta.
Mutta kun monta pientä ihmistä tekee jotakin niin silloin sillä alkaa olla jo merkitystä.

Ottaakseni esimerkiksi tämän turkis asian, Sillä että itse en osta takkia jossa eläin on tapettu tämän "hienon" yksityiskohdan takia, niin "pelastan" yhden eläimen . Mietikkää kun tuhannet ihmiset huomaavat että pystyy kuin pystyykin elämään ilman aitoa turkista... turkistuottajat huomaavat sen vuorostaan rahapuseissaan ja kun nykymaailmassa raha määrää niin voitte varmaan laskea 1+1 mihin suuntaan tuotanto menee.

Jos menen ulkomaille, en aio mennä elefanttiajelulle tai eläintarhaan, jos en tiedä miten eläimiä siellä kohdellaan. Norsu on maailman isoin nisäkäs joka asuu maalla. Miten luulette että ihminen saa yliotteen tällaisesta mahtavasta olennosta? Lukekaa tästä ja hämmästykää taas kerran ihmisen julmuudesta... vaikka elefanttiajelu olisi hieno kokemus, niin pystyn elämään ilman sitä. En halua tukea tällaista eläinrääkkäystä.

Kolmas esimerkki voisi olla se että otan yleensä kauppaan mukaan kestokassin. Olen saanut leiman mummeli tämän takia, mutta mikäs siinä :D joka kerta kun jätän ostamatta uutta muovikassia se on yksi vähemmän tuhoamassa luontoa tai kiusaamassa jotain eläintä. Sama homma take away kahvin kanssa. Jos vain pystyn niin olen ottamatta sen muovikannen. Myönnän kyllä että välillä nappaan sellaisen mukaan.... pirun kaksinaamainen muija...

Tiedän että olen monessa arjen asiassa tekopyhä. Itseasiassa nykypäivänä suurin osa on. Uskallan jopa väittää että monet ääriaktivistit kompastelevat vahingossa tälle maaperälle aina välillä. Nykymaailma on niin sekaisin ja täynnä vääryttä että on miltein mahdotonta elää aivan "täydellisesti". Jos ei ole kyse eläinoikeuksista tai ympäristövalinnoista niin lapsityövoima on vahvasti mukana monessa asiassa. Välillä tekisi mielä pyyhkäistä koko maailma tyhjäksi ja aloittaa alusta. Minä tietenkin olisin sanelemassa millä tavalla hommat tulisi hoitaa jatkossa ;)

Summasumarum. En todellakaan ole mikään "hyvä esimerkki" jota pitäisi seurata. Teen pieniä valintoja, kahvikannenuhrauksia ja muovikassien boikottaamista, josta ehkä voi seurata jotakin hyvää. Toisaalta ajan autoa ja muuteenkin nykypäiväinen elämäntyyli kuluttaa luontoa ja ympäristöä aika paljon. Joten olen varma että olen miinuksen puolella jos "hyviä ja huonoja" tekoja ruvettaisiin laskemaan. Miksi siis jaksan edes tehdä näitä pieniä arjen tekoja?

Koska minulle tulee siitä parempi mieli. Kun tiedän että autan yhtä eläintä, ostan tietynlaisia kananmunia tai suljen kaikki sähkölaitteet mikäli niille ei ole käyttöä niin voin paremmin. En ole ottanut maailman parantamista elämän tehtäväkseni, mutta miksi ei tehdä jotain jos siihen on mahdollisuus? Jos itse ei menetä mitään, mutta voi tehdä jotain hyödyllistä samalla, miksi ei sitten tekisi?


-Matilda








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana vapaa, anna mennä vaan! / Ordet är fritt, låt fara bara!