28 joulukuuta 2016

Mitä tästäkin tulee

Hei vaan, pitkästä aikaa..

Niin kuin olette varmastikin huomanneet, omat tekstini ovat loistaneet poissaolollaan. Nyt sain kuitenkin syyn jotain kirjoittaa, sillä kävin äsken polttamassa viimeisen tupakkani. Olen tätä lopettamista miettinyt moneen otteeseen, olinkin vuosi sitten hetken (haha, viikon) polttamatta, mutta tajusin silloin, etten vielä halunnut röökaamista lopettaakaan ja aloitin homman uudestaan.

Tarkoituksena oli uuden vuoden jälkeen lopettaa (ei mitään Uusi Vuosi - Uusi Minä bullshittiä, vaan siksi, että olisin saanut sauhutella pidempään...) mutta kun lähdin töihin tänään ja jäljellä oli 3 röökiä, päätin olla ostamatta uutta askia matkalla töihin.

Viime viikkoina olen asiaa enemmän miettinyt ja myös huudellut esimerkiksi töissä kovaan ääneen ja tällä kertaa aion onnistua. Ei ole vaihtoehtoja :) Mitään nikotiinivalmisteita en tule käyttämään, siirtäisin riippuvuuden toisesta toiseen.. Kertalaakista ilman mitään taitaa minun kohdalla toimia parhaiten. Mitä viime kerrasta muistan, niin pari-kolme päivää tuntu raskaalta mutta sitten se jo helpottaa.

Seuraavat tänkapå:t ovatkin sitten ne, että mitä käsilläni teen tästä eteenpäin? MITEN olen syömättä kaikkea mitä eteen sattuu?

Otan vastaan kaikki tsemppausviestit ja niksit mitä keksitte!😁

Kuva: google


- Emilia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana vapaa, anna mennä vaan! / Ordet är fritt, låt fara bara!