17 heinäkuuta 2017

Loma pohjoisessa part 1 - Tornio

 Lähdettiin Paavon kanssa pienelle pohjoisen lomalle toissaviikon torstaina. Äiti lähti myös samalla lennolla meidän kanssa mutta lentokentällä tuli pieni hupsistasaatana-hetki: Paavo oli tilannut myös äidille lentolipun mutta äiti ei onnistunut itse checkaamaan itseään lennolle ja ihmetteli miksi ei onnistu. Tässä vaiheessa ajattelin, että eihän se nyt vaan niin pöljä ole, että käyttää jotain vanhaa lippua ja yrittää sen kanssa hoitaa checkauksen. No, voinette arvata kun kentälle päästiin ja aloin lippua katsomaan, että se oli kesäkuun lippu :) Paavon tekemä lippuvaraus ei ollut jostain syystä mennyt läpi ja siinä sitten kiireen vilkkaa P osti äipälle uuden lipun. Mainittakoon tosiaan, että oltiin jo aika reippaasti aikataulussa myöhässä tässä vaiheessa. No, loppu hyvin kaikki hyvin ja viimeisinä ehdittiin koneeseen.

Ensin tie vei Tornioon Sadun hoiviin ja sunnuntaina mentiin isovanhempien mökille Öijärvelle pariksi päiväksi ennen lentoa kotiin tiistaina.

Torstaina oltiin perillä Kemin kentällä jo ennen kahdeksaa aamulla. Lento on onneksi lyhyt ja selvisin ilman pissataukoja (elämän pienet ilot tässä siunatussa tilassa). Turvotuksista en ole luojan kiitos kärsinyt vielä raskauden aikana mutta huomasin koneesta lähtiessä, että jalkoja hieman turvottaa.. Tämä onneksi meni ohi hieromalla ja jalkoja nostamalla.

Mentiin Sadun luokse aamupalalle ja sitten lähdettiin Haaparantaan kaupoille. Ilta vaan oltiin ja maattiin paljussa. Paljunlämmittäjänä toiminut äitini oli hieman liian innokas ja vesi oli alkuun niin kuumaa, että tunsin itseni ravuksi jota valmisteltiin kräftskivaa varten.


Perjantaina päätettiin ajella Luleåån huvin vuoksi. Siellä oli sattumoisin menossa jotkin Luleån Hamnfestivaalit niin paljon oli katselemista. Tähän reissuun saatiin kulutettua koko päivä.

Lauantaina meitä hemmoteltiin Paavon kanssa ihan täysillä. Satu on ammatiltaan parturi-kampaaja ja hänellä onkin omalla pihalla vastaanotto. Tänne parkkeerasin itseni kovin moneksi tunniksi ja Paavolla siistittiin hiukset ja parta, väriä niihin laitettiin myös. Hyvin vimpan päälle oltiin molemmat loppujen lopuksi ;) Niin sanotusti mintissä.





Sunnuntaina heräiltiin taas joskus 11 aikaan kun yöunille meneminen taas venyi valoisuuden vuoksi. Aamupala nassuun ja auringosta nauttimaan ennen lähtöä isovanhempien mökille Oijärvelle. Oijärven reissusta kirjoitan erikseen kun muuten tästä tekstistä tulee niin pitkä.

- Emilia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana vapaa, anna mennä vaan! / Ordet är fritt, låt fara bara!