29 kesäkuuta 2016

Juhannus 2016


Noniin. Juhannus vuosimallia 2016 on nyt juhlittu ja henkisesti myös siitä selvitty. En oikein tiedä mitä tästä keskikesän juhlasta voisi kirjoittaa mutta kokeillaan.

Torstaina lähdettiin töistä suoraan ajelemaan Hankoon. Lupauduin kuskiksi, sillä tiesin jo etukäteen, ettei minusta ole sunnuntaina ajamaan autoa :) Lisäksi jos muutaman huurteisen olisin korkannut jo menomatkalla, oltaisiin tehty matkaa viisi tuntia, tollaseen 145 kilometrin matkaan saisin mahdutettua aika monta vessapysähdystä.

Perille kun päästiin, käytiin vielä Systembolagetissa hakemassa skumppaa aamuksi, tietenkin. Torstaina käytiin vähän kylillä kattelemassa menoa mutta lähdettiin jo aikaisin kotiin. Käytiin sitten illalla/yöllä vielä saunomassa, nattbastu on aina kivaa puuhaa.

Perjantai aloitettiin skumpalla ja kauppareissulla. Todettiin, että pitäähän sitä jotain myös vissiin syödä jos aikoo juhannusta jaksaa juhlia. Perjantaina käytiin dagbastussa ja kuudelta viskattiin lippu tankoon. Tässä vaiheessa on pakko antaa taputukset ystävälleni Hennulle joka oli mukana. Ollaan juhannusta vietetty Hangossa vaikka kuinka monta vuotta eikä olla koskaan saatu lippua yläilmoihin!!

Lauantai meni dagbastun merkeissä ja illemmalla lähdettiin käymään kylillä. Helsingistä tuli pari kaveria lisää Hankojuhannukseen niin istuttiin terassilla loppuilta. Ja Hangossa näkee aina paljon tuttuja niin kivaa oli :)

Sunnuntaina nukuttiin pitkään, joku taisi tulla kotiin vasta puoli 11 aamulla (en minä!) joten lähtökin venähti myöhäiseksi. Siitä sitten ruumiinosat sekä tavarat autoon ja kohti Helsinkiä.

Voin kertoa, että maanantaina väsytti hieman töissä :) En tosin ollut yksin tunteeni kanssa, täällä oli suurin osa naama turvoksissa. 




- Emilia


Ja sitten Matildan juhannus, tästä sen huomaa jo aika konkreettisesti, kuinka erilaisia ollaan :D


Vi bestämde oss att i år inte planera något extra inför midsommaren. Vi har en ganska tajt tidtabell med husbygget, så det är inte möjligt att ta "ledigt" från det projektet. Vi var okej med det, vi tar igen sedan nästa år.
Så det var som vilken som helst helg. Vi var hela gänget på bygget, testade nya lekparker, mycket mysandet och lek överlag. Men fredagen passade vi på att "piffa" upp vår kväll med egen gjord pizza och en kall där på. Efter läggningen kryp jag och Marko ner i soffan och tittade några episoder på en serie. Inget extra alltså, bara den härliga vardagen tillsammans! :)

Me päätimme että tänä vuonna emme tee mitään juhannussuunnitelmia. Meillä on aika tiukka aikataulu rakennusprojektin kanssa, joten sieltä ei voi ottaa "vapaata" ihan miten vain. Meitä se ei kauheasti haitannut, ensi vuonna sitten.
Joten meidän perheelle tämä oli ihan tavallinen viikonloppu. Olimme koko poppoo tontilla, kokeilimme uusia leikkipuistoja, paljon leikkiä ja "mysandet" (en nyt tähän hätään keksi mikä tuo sana on suomeksi). Perjantaina päätimme kuitenkin hieman maustaa meidän iltaa. Teimme kotitekoista pizzaa ja otimme yhden kylmän siihen päälle. Kun pikkunen nukahti parkkeerasin Markon kainaloon ja katsoimme muutaman jakson yhtä sarjaa. Eli ei mitään extraa, ihanaa arkea vain! :)



- Matilda

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana vapaa, anna mennä vaan! / Ordet är fritt, låt fara bara!