26 elokuuta 2016

Mitä teen työkseni? / Mitt arbete


Minulla on vakituinen työpaikka Liikkuvassa koulussa. Mutta äitiyslomalta palattuani hyppäsin mukaan päiväkoti maailmaan, Leikkien liikkumaan hankeeseen.

Liikkuva koulu sekä Leikkien liikkumaan voidaan oikeastaan laittaa saman otsikon alle. Vaikka Liikkuva koulu sijoittuu koulumaailmaan ja Leikkien liikkumaan on päiväkoti ikäisille, niin molempien tavoite on sama, nimittäin lisätä lasten ja nuorten aktiivisuutta.

Passiivisuuden vähentäminen / pysäyttää pienten lasten urautuminen liikumattomuuteen, muuttaa toimintakulttuuria liikunamyönteiseksi, ympäristön muokkaamista liikuntaan innostavaksi, arkiaktiivisuuden nostaminen, ympäristön ja luonnon hyödyntäminen arkiliikunassa sekä saada koko työyhteisö innostuneesti mukaan kehittämään oman toimintapisteen liikuntatottumuksia ja kulttuuria.

Niin... eli miitä siis teen? No:

- Suunnittelen ja vedän koulutuksia sekä työpajoja
- Järjestän seminaareja ja tapahtumia
- Pidän liikuntapisteitä muiden tapahtumissa
- Ohjaan liikunallista toimintaa niin henkilökunnalle kuin myös lapsille
- Pidän luentoja 
- Muokkaan oppimisympäristöjä
(teen lattiateippauksia, asfalttimaalauksia, vien liikuntavälineitä toimipisteille jne.)
- Tuen päiväkoteja heidän haluamallaan tavalla
- Seurojen yhteyshenkilö päiväkotimaailmaan
- Ylläpidän Leikkien Liikkumaan blogia 
- Tarvittaessa toimin uinninopettajana 
- Tiivis yhteistyö Liikkuvan koulun kanssa 
- Ja muuta mitä nyt sattuu tulemaan eteen :)

Voin kertoa, että tylsää ei tule hetkeksikkään! Jokainen päivä on erilainen ja pystyn yleensä kokoamaan työpäivän rakenteen itse. 



Muutama kuva seminaarista jonka suunnittelin ja pidin päiväkoti henkilökunnalle.



Kahvin hinta löytyi oman kahvilippunsa kääntöpuolella. 

Esim. 10 kyykkyä, 10 alakoukkua, 10 seinäpunnerusta jne. - enhän minä nyt herrajestas tarjoa aivan ilmaisia kahveja ;)



Luento - ilmeestä päättellen jotakin tärkeätä juuri sanomassa jollekkin...



Tyhjän salin tujottamista...?



Olen varmistanut mitä kaikkea saan työni puolesta jakaa täällä henkilökohtaisessa blogissa. Joten varmasti saatte nähdä aina välillä mitä käytännössä oikein teen!



-Matilda


Jag har fastanställning i Skolan i rörelse, men efter mammaledigheten har jag jobbat med "Leikkien liikkumaan" projektet. Båda har samma ändamål, att öka på barnens och ungdomarnas aktivitetsnivå.

Vad betyder dethär i praktiken. Jag gör bla. följande saker:

- Planerar, ordnar och drar skolningar, seminaarien, evenemangs osv.
- Drar idrottspunkter på andras evenemang
- Drar rörligt(?) program åt både personal och barn
- Håller föreläsningar
- Förbättrar inlärningsmiljön (golvtejpning, asfaltmålningar, idrottsredskap osv)
- Stödjar daghemmen enligt deras behov och önskemål
- Uppdaterar Leikkien liikkumaan bloggen (med min urhärliga finska)
- Vid behov fungerar jag som simlärare
- Annat som råkar komma imot på dessa kontorgångar :)

Kan berätta åt er att ingen dag ser lika ut. Omväxlande intressant arbete. Jag får oftast själv bygga upp mina dagar så det är ett stort plus. Som jag sa i tidigare inlägg, så jag gillar faktist mitt arbete väldigt mycket!

Kollade upp vad jag får dela med mej på vår personliga blogg, så det kommer säkert i framtiden komma lite bilder på hur min arbetsdag kan se ut.

-Matilda

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana vapaa, anna mennä vaan! / Ordet är fritt, låt fara bara!