07 elokuuta 2016

Rakennusprojektista

Viime tilannekatsauksessa olimme juuri tapaamassa asennusporukan. Palaveriin saapui kaksi miestä, vastaava asentaja ja yksi lisämies. Jossain vaiheessa kysyin että miten monta miestä tulee olemaan nikkaroimassa meidän tönöä. Vastaava asentaja naurahti ja sanoi että minä ja mahdollisesti tämä toinen mies tässä. Että 1-2 henkilöä :D haha. Minulla oli ollut sellainen mielikuva että siellä olisi 3-5 miestä joka päivä.

Mutta eipä siinä mitään, todella taitavia ovat nämä kaksi ja onhan talo ihan hyvällä mallilla vaikka tulikin tuossa parin päivän viivästys. Heillä oli nosturi ongelmia. Olivat tilanneet nosturin paikalle keskiviikoksi, mutta samana päivänä sieltä soitettiin että on aikataulu ongelmia. Samantien tilasivat toisesta paikasta heti seuraavalle päivälle ja torstai aamulla he saivat soiton että nosturiauton moottori on pamahtanut... perjantaille sitten uudestaan. Minua pelotti ihan hirveesti että ei sekään tule onnistumaan... te tiedätte sanonnan "ei kahta ilman kolmatta".

Onneksi se ei pätenyt tässä asiassa! Nosturi tuli kuin tulikin sitten perjantaina ja kattoristikot saatiin talon päälle. Huh.

Siinä oli ensimmäinen viikko. Ja asentajat sanoivat että kun siinä odottelussa meni pari päivää ettei pystynyt tekemään oikeastaan mitään, että voivat sitten tehdä jokin viikonloppu jotta aikataulu saadaan kiinni. Aika kivasti. Sillä eihän tuo nosturiongelma ollut heidänn syytä, ja sanoivat että vaikka eivät tekisikään niin pysyvät kyllä heille annetun aikataulun sisällä.

Tuosta voisin mainita että heille on annettu aivan eri päivämäärä kun mitä me saimme. Meille sanottiin hankintasopimusta tehdessä että asennusaika on yleensä 3-4 viikkoa, ja useimmiten se on 3 viikkoa. Vastaava asentaja sanoi että yleensä asennusaika on 5-6 viikkoa ja heidän papereissa lukee että työ pitää olla valmis ja luovutettu 17.9(!). Asentaja sanoi että "myyjät myy", ja näinhän se on. Mutta valehtelemalla ei saa myydä. Varsinkin kun asennusaika olikin osittain ratkaisevassa roolissa että tehtiin suoraan hankintasopimus - ja vielä kun on kyse noin suuresta heitosta. Mutta sille ei voi enään mitään, ja ei tämä nyt niin iso mutka matkaan loppujen lopuksi ole. Vaikeuttaa hieman jatkoa, mutta kyllä kaikki selviää. Mutta ei mielestäni saa tuolla tavalla valehdella vaikka toivookin kauppaa... joten tässä kannattaa nähtävästi olla tarkkana.


Tässä kuvia ensimmäisestä viikosta:













Toisella viikolla ei tapahtunut ulkonäöllisesti hirveästi. Vahvistivat runkoa ja laittoivat vesikatteen








Toisen viikon lauantaina runkokatselmus oli tehty!

Ja nyt on kolmas viikko takana. Ei siis ole luovutusvalmis vielä, mutta ehkä nyt ensi viikolla pystymme aloittamaan sisäseinien kipsilevyjen laittamisen... saa nähdä. Marko aikoo ainakin alkuviikosta aloittaa ilmastointiputkien asennuksen. Äitikin on uhkaillut olevansa tontilla :) 


Itsehän palaan huomenna töihin ja pikkumies aloittaa päiväkodin ihan toden teolla.



Tässä tältä viikolta muutama kuva:








Villat laitettu seiniin ja ulkokipsilevyt päällä. 


Seuraavaksi on sisälle höyrysulkumuovi, ikkunoiden asentaminen, koolaukset sisäpuolelle, tuulenohjauslevyt, talon ulkoverhous sekä tiilikate. Missä järjestyksessä nämä työvaiheet loppujen lopuksi suoritetaan on kiinni säästä. Mikäli sataa he tekevät sisäpuolella töitä ja jos on hyvä sää niin työstävät ulkopuolta. Näin he ilmoittivat.


Ja Markohan on rakentanut kilpaa asennusporukan kanssa tuota omaa hökkeliään. Siitä tulee hänen "puuhamaja" :D kaikki työkalut ja nippelinappeli jutut jykevän mökkelin ja lukkojen taakse!

Reikälevyä seinään ja hyllyjä vaikka muille jakaa. Hän on kun pieni poika karkkikaupassa kun on suunnitellut mitä kaikkea sinne tulee. On kyllä työstänyt sitä monta, monta, monta, siis monta tuntia! Sitten pitää jossain vaiheessa vain siirtää se omalle paikalleen...




Jos puuhamajan valtias antaa luvan voisin kirjoittaa oman lyhyen postauksen siitä. Katsotaan jos anomukseni menee läpi!



Te jotka seuraatte meitä facebookissa näittekin että olimme viime viikonloppuna rautakauppa kierroksella. Kävimme katsomassa laminaatteja ja kaakeleita. Ja samalla reisulla ostoskoriin jäi 593 kpl kumirouhelaattaa! Normaalihinta 2€/kpl, nyt ostimme nämä kesäalesta 50snt/kpl. Eli säästöä tuli sellainen 1 000€!
Tuollaisista olen haaveillut meidän pihan leikkialueelle, mutta se oli jäänyt haavelistalle juurikin hintansa takia. Mutta sitten meitä onnisti ja löysimme tämän aarteen, ihanaa. En malta odottaa että pääsemme ensi kesänä temmeltämään pihan pariin.






Kodinhoitohuoneen, pesuhuoneen, saunan sekä pikku wcn lattiakaakelit on myös hankittu jo. Miksi jo nyt? No olivat tarjouksessa niin silloinhan kannattaa iskeä! Pesuhuoneen tehosteseinä kaakelit ostimme jo huhtikuussa :D Laadukkaat kaakelit jotka olivat juuri sen näköiset kun olemme toivoneet, ja vieläpä -70% niin enhän minä nyt pysty tuollaisesta tilaisuudesta kävelemään ohi... hehe.

Tällä mallilla tämä rakennusprojekti on tällä hetkellä.


- Matilda











1 kommentti:

  1. Hyvä juttu, että rakennustyöt pääsivät kuitenkin etenemään ja nosturi saatiin paikalle. Hyvältähän tuo näyttää jo, siihen se talo nousee. Nuo tarjoukset on kyllä hyvä hyödyntää, jos tulee vastaan sellaisia mieleisille materiaaleille!

    VastaaPoista

Sana vapaa, anna mennä vaan! / Ordet är fritt, låt fara bara!