05 syyskuuta 2016

10. Sisätyöt + piha

Hui hei. Viimeinen osa tänään kuulkas! Nyt pääkoppa on ainakin vähän enemmän mukana tässä touhussa joten yritän saada ne tärkeimmät asiat tähän listattua.

Suoraan asiaan niin tämä ei taas veny kilometrin pituiseksi tekstiksi.





Kun runkokatselmus on tehty voi aloittaa sisätyöt. Kirjoittelen mitä kaikkea tähän kuuluu, ja missä järjestyksessä nämä kannattaa/voi tehdä. Muistutan, että tämä on meidän tapamme, löytyy muitakin yhtä hyviä tapoja.

(Asennusporukka teki sisäpuolen eristykset, höyrynsulkumuovit ja koolaukset)

- Lattian hionta (helpointa se on tietysti tehdä ennen väliseinien alajuoksujen asentamista, avointa lattiapintaa on helppo hioa – me teimme tämän siinä vaiheessa kun väliseinärungot oli pystyssä). Suosittelen käyttämään hiomakonetta (n.30€/päivävuokra)... Marko ja Pate varmasti ovat samaa mieltä.

-Ilmastointityöt, putkivedot ja -eristykset. Me teimme tämän ennen katon höyrynsulkumuovia. Tikkailla voi suoraan työskennellä alhaalta, jos sen tekee vasta kun höyrynsulku on paikoillaan pitää olla akrobaattinen. Silloin liikutaan nimittäin selkäkyyryssä välitilassa taiteillen.

- Väliseinien alajuoksut. Tämä on omana ranskalaisena viivana, on nimittäin yllättävän paljon aikaa vievä vaihe.

-Väliseinärunkojen pystytys. Niin kuin rakennusprojektin tilannekatsauksessa kerroinkin, niin väliseinärungot kannattavat kasata lattialla ja sitten nostaa isompana elementtinä oikealle paikalle. Osittain tämä tietenkin on mieltymyskysymys, mutta uskallan väittää että tämä on tehokkaampi tapa.

- Levytystä. Ainoastaan yhdeltä puolelta, sähköjohdot kulkevat väliseinissä joten ne pitää olla paikoillaan ennen kuin eristyksen ja toisen puolen levytys tehdään.

Kannattaa olla tarkkana että kipsilevyt lätkästään oikeinpäin kiinni… ja että seiniin laitetaan niihin tarkoitetut kipsilevyt…
Meillä tulee kattoon ns. normaalia kipsilevyä ja seiniin (oli tarkoitus) tulla erikoiskovaa kipsilevyä. No, meillä on nyt sitten muutamassa seinässä sitä normaalia kipsilevyä – ja yhdessä vaiheessa nekin olivat väärinpäin. Kun on tuhat asiaa mielessä ja siihen mausteeksi vielä unenpuutetta vaikka muille jakaa niin juuri nämä ”helpot ja selkeät” asiat voivat mennä pepulleen. Menihän siinä sitä kallisarvoista aikaa hukkaan, mutta nyt levyt ovat oikeinpäin – väärää kipsilevyä tosin vielä parissa paikassa kun tämä asia selvisi vasta tämän yhden kääntörumban jälkeen… ainut ”huono” puoli tuossa on se että erikoiskovakipsilevyt ovat painavampia ja ne muutamat mitkä nyt eivät saaneet seinäpaikkaa pitää nostaa kattolevyiksi. Toisaalta sillä ei ole niin väliä kun me kuitenkin tulemme käyttämään levynosturia…

Mutta pointtina, helpotkin asiat voivat nopeasti muuttua ”epä”helpoiksi ;)

- Väliseinien muuraus. Meillä on ainoastaan kylpyhuoneen seinät muuratut. Siporex levyt tai leca harkot olivat vaihtoehtomme. Siporex levyt ovat kevyeempiä ja isompia paloja kun harkot. Tosin tuplasti kalliimpi. STARKilla ei muutenkaan ollut sitä siporexlevy paksuutta mitä olisimme tarvinneet. Päädyimme harkkoihin joka mielestäni oli aivan fiksu veto.

- Muurattujen seinien slammaus. Slammaus toimii tasoitteena ja tekee valmiin pinnan laatoitukselle. Toimii samalla harkkojen suojana.

-Johdotus! Sähkörumba alkakoon. Juttelin sähköfirman kanssa ja he sanoivat että kahdelta tehokkaalta ja kokeneelta sähkäriltä johdotukseen menee kolmisen työpäivää. Meillä on suurin osa sähkövedoista tehty ja siinä on mennyt n. 10 tuntia yhdeltä sähkömieheltä ja minä/Marko apukäsinä. Tauoista ei tietoakaan ja määrätietoisella tahdilla ollaan tuota tehty (vaikka tekee hyvällä temmolla niin tarkkuudesta ei tingitä). Olimme alunperin ajatelleet tehdä koko johdotuksen itse, sanonpa vaan että ONNEKSI emme siihen ruvenneet.

Kolme ’vaihetta’ sähkötöissä: Johdotus – rasiat – kytkennät/kalustaminen.

Kun johdotus on valmis sähkömies laittaa rasiat oikeille paikoille (jokaiselle kytkimelle, pistorasialle jne tulee omat rasiat) ja reiät rasioille kipsilevyihin. Rasioihin sitten kytketään kalusteet ja kalustamisella meinataan loppusilausta, eli ne näkyvät osat niin kuin vaikkapa kytkin-nappula (suojamuoviosa – eli peitelevyt – laitetaan vasta kun seinät ovat maalattu ja valmiit).

(-Meille tulee keskuspölynimuri joten niiden putket asennetaan tässä vaiheessa väliseiniin)

- Tässä vaiheessa voi jo aloittaa seinien kittausta. Jotkut kittaa käsin koko seinän, toiset käyttää ruiskua kittaukseen mutta me aioimme ainoastaan kitata tarvittavat kohdat. Ruuvireiät ja saumakohdat! Katsotaan onnistuuko :D


Me olemme tosiaan tässä vaiheessa nytten! Joten en voi sanoa missä järjestyksessä teemme nämä loput työvaiheet, mutta ajattelin tässä kuitenkin listata nämä vaiheet.


- Kun kaikki johdot ja putket ovat paikoillaan työnnetään villaa seiniin jonka jälkeen on levytystä taas.

- Kittaus jatkuu…

- Kattojen kipsilevyt ja spottien/valaisinreikien tekeminen, valojen kytkentä.

- Pohjamaalauksen voi tehdä kun kaikki seinät ovat kitattu ja hiottu.

- Saunan, kylpyhuoneen, kodinhoitohuoneen, pikku wcn työt (KH – pintaputkityöt, laatoitus. S – eristys, laatoitus, panelointi, lauteet, sähköt. KHH – pintaputkityöt, laatoitus, sähköt. WC – laatoitus, pintaputkityöt ja pöntön asennus). Kaapistot ja muut asennetaan myöhemmässä vaiheessa.

- Kun katot ja seinät ovat maalattu on takan pinnoitus vuorossa jonka jälkeen alkaa muiden tilojen laatoitus (eteinen, keittiö, ruokailutila ja olohuone).

- Laminaatit makuhuoneisiin.

- Poistoilmalämpöpumpun asennus

-Kaapistojen asennus (keittiö, kodinhoitohuone, wc)

-Kun kaikki sähkö- ja vesikytkennät on tehty voidaan kasata makuhuonekaapistoja ja viimeistellä vaatehuone.

-Oisko hei jo muutto?

Tänne väliin mahtuu myös muita asioita mitä en nyt kirjoittanut (ulko-ovien asennuksesta, kaapistojen etusarjojen laittamiseen jne.). Mutta tämä listaus antaa vähän kuvaa siitä mitä sisätöitä talon rakentamisessa on : )







Niin kuin kerroin tässä osassa, niin pihapiiriä/pihasuunnitelmaa kannattaa vähän miettiä jo puunkaato vaiheessa.

Meidän pihatyöt jää ensi keväälle, nyt ei aika kertakaikkiaan riitä siihen että saisimme sen samalla kuntoon (sinänsä harmi, olisi ollut kivaa päästä jo ensi kesänä käyttämään nurtsia ja nauttimaan valmiista pihapiiristä – tiedän jooo, olen hieman malttamaton ;) men när det skulle vara så härligt..).
Pihatöistä varmaan kirjoittelen enemmän kun se tulee ajankohtaiseksi. Mutta voin lyhyesti kertoa mitä suunnitelmia meillä on.

Terassi kulkee melkein koko talon ympäri. Valokaaren kohdalla on katettu terassi ja siihen tulee sohvat ja muut. Terassi loppuu korotettuun terassiin jonka alla on varastotilaa ja korotetun terassin kylkeen tehdään palloilu kohta. Laatoitetaan n. 10m2 alue jossa voi heitellä ja potkia palloa lankkua päin. Korotettu terassi toimii grillauspaikkana.

Pihalle tulee leikkialue. Kumirouhelaattaa hyödynnetään tässä. Pienten ja isojen lasten keinu sekä ’pesä’keinu. Hiekkalaatikko (voi kun haaveilen sellaisesta ”vene” hiekkalaatikosta) ja jokin kiipeilyteline/-paikka. Ulkopöytä setti leikkialueen lähelle missä voi sitten kahvitella kun lapset häärää leikkialueella. Liukumäkeä tai muuta härpäkettä olisi tietysti kiva saada myös...

Muuten takapiha on paljolti nurmea. En tiedä vielä ihan tarkkaan minne, mutta haluaisin kasvattaa perunaa, porkkanaa ja sipulia. Salaatti, tomaatti, kurkku, paprika jne. saa oman paikkansa myös jostakin. Ajattelin terassille jonkinmutoisen minikasvitalon jossa voin kasvattaa myös basilikaa, chiliä ja muita yrttejä.

Etupihan ”hevoskenkä”osaan tulee sitten marjapensaita ja hedelmäpuita. Muutenkin tuosta alueesta haluan sellaisen ZENmäisen :D


Voi apua. Tiedän miltä tuo kuulostaa. Haluan kaikkea ja paljon ja vieläpä NYT HETI.



Mutta mikään ei ole mahdotonta :)  se on aika, raha ja jaksamis kysymys…

Saa nähdä miten tuo pihaprojekti lähtee käyntiin. Voi olla että se etenee hitaasti mutta varmasti tai sitten mennään samalla tahdilla kuin tähän mennessä. Oli tahti mikä tahansa niin yhdestä asiasta aion takuuvarmasti pitää huolen, nimittäin siitä että meillä on yhteistä perheaikaa riittävästi!


-Matilda

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana vapaa, anna mennä vaan! / Ordet är fritt, låt fara bara!